Vuodenvaihde Hollannissa

Ja niin se loppu vuosi meni ja uusi vuosi alkoi...

Kotitiemme tammikuun alussa

Joulu Alankomaissa olikin erilainen kuin on aikaisemmin saanut kokea, mutta yritimme silti viettää mahdollisimman perinteisen joulun lämpöasteissa. Kokkasimme itse perinteisiä jouluruokia ja olipa joulupukki löytänyt meille tännekin asti...

Pian joulun jälkeen täällä alkoikin paukkua. Ja mitä lähemmäs uutta vuotta päästiin sitä rajummaksi se yltyi. Kunnes koitti uudenvuoden aatto. Voi sitä metelin määrää. Siis vastaavaa ei voi ikinä kokea missään muualla. Olen ollut useita kertoja Suomessa seuraamassa ilotulituksia ja ilotulitustapahtumia niin Helsingin keskustassa kuin myös muualla, mutta tähän Hollannin menoon verrattuna se ei ole ollut mitään. Tänä vuonna sai seurailla Helsingin ilotulitusta suorana lähetyksenä netin kautta, tulitus oli normaalia Helsinkiä, suunnilleen yksi tulite sekunnissa. Täällä sekunnissa tuli 20 (jollei enemmänkin). Kerrankin myöhään illalla ulkona näki jotain, todella koko taivas oli valaistu. Ja näiden tulitteet eivät olleet mitään hiljaisia, vaan todella äänekkäitä, jotka Suomessa olisivat kielletty. Tiedustelinpa paikallisilta ja tänä vuonna Hollantilaiset laittoivat rahaa ilotulitteisiin 70 miljoonaa euroa ja tähän on laskettu vain Hollannista ostetut ilotulitteet. Koska paikalliset käyvät paljon ostamassa niitä Belgiasta, jossa ne ovat paljon halvempia ja sieltä saa vieläkin suurempia paukkuja. Joten karkea arvio yhteissummasta voisi kuulemma olla 100 miljoonaa euroa.

Täällä ei siis kannata viettää uuttavuotta paukkuherkän koiran kanssa. Mutta se ei onneksi meille tuottanut ongelmia, en tiedä, koirani todennäköisesti ovat kuuroja kun eivät ollenkaan hätkähtäneet ilotulitteita. Pahimpaan aikaan eli keskiyöllä ne tietenkin olivat sisällä makoilemassa, mutta ihme kylläkin, että pystyivät siinä metelissä todellakin rauhoittumaan. Kun me ihmiset itse hyppelimme ilmaan säikähtäessämme paukkeita. Mutta olipahan kokemus sinällään ja tulipahan laitettua koirat todelliseen tulitestiin paukkeiden suhteen.

Onko kellään muulla kokemuksia hollantilaisesta uudestavuodesta?

Pyhien aikaankin meillä oli treenitaukoa vain ja ainoastaan pyhäpäivät, muuten touhusimme ahkerasti koiriemme kanssa.

Jäljellä Oona on nyt ajanut vieraan jälkeä. Ensimmäisellä kerralla 4 esinettä ja nameja jäljellä vain muutama. Todella hienosti ajoi, kovasta tuulesta johtuen hieman kiemurrellen, mutta pysyi kuitenkin hyvin jäljellä ja hienosti ilmaisi kaikki esineet maahan menemällä. Toisella kerralla yritettiin hidastaa neidin vauhtia ja palkkaa olikin tiheämmällä välillä. Treenikaverin sanoin, neiti ajaa jälkeä hienosti, vauhti saisi vain olla hillitympää.

Manun kanssa jäljellä harjoitellaan kulmia ja yritämme päästä jäljen ajossa rauhalliseen moodiin. Esineitä jäljellä on vain jäljen päässä.

Tottelevaisuudet ovat molempien kanssa pysyneet hyvällä tasolla. Jääviin liikkeisiin harjoitellaan nopeutta, vasemmalle käännöstä hiotaan tarkemmaksi sekä seuraamisen eri osa-alueita treenaillaan. Tästä pääsee katsomaan Manun tottista kamalassa kaatosateessa, kuten videolta voi nähdä.

Puruissa Manu on saatu hieman rauhoittumaan, poika kun menee usein kierroksille jo maalimiehen ja hihan nähtyään. Jotta Manu pystyy oppimaan uutta, joudumme ottamaan puruihin mukaan myös rauhoittumisharjoituksia. Ja nämä harjoitukset ovat alkaneet nyt tuottamaan tulosta, pikkuhiljaa.. Piilonkiertoja harjoittelimme herralle muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa ja tekipä pojalle hyvää rikkoa rutiineja.

Oona taasen puree hyvin, täydellä suullaan ja tiukasti taistellen hihasta. Oonakin pääsi harjoittelemaan piilonkiertoja, neidillehän asia ei ole täysin vieras, mutta vaati pientä muistuttelua. 6 piiloa ja viimeisestä löytyi maalimies, pienen pieni hetki vartiohaukkua ja sitten puru ja voitto. Tulinpa tässä taannoin miettineeksi, että olipa hyvä, jotta neidinkin kanssa aloitin tämän harrastuksen, hänessä kun selvästi on potentiaalia.

Nyt olemme aloittaneet treenit uudella kentällämme, onhan se pienempi, mutta on se aika luksusta, että kentälle ajaa vain pari minuuttia. Ja halutessaan sinne voi myös kävellä ja jättää koirat kentän laidalla sijaitseviin häkkeihin. Treeniporukkamme on nyt pieni, mutta erittäin ihana ja tiivis. Tää niin tykkää harrastaa tässä porukassa!

Helsinki Winner Show 2012 ja paljon muuta

Olisi kai jo aika uuden blogikirjoituksen. Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoituksesta, mutta pienenä tekosyynä taasen kerrottakoon, että tietokoneeni sanoi itsensä irti tässä taannoin. Sain sen kylläkin jotenkin taas toimimaan, mutta niin hitaasti ja epävarmasti, joten totesin parhaammaksi hoitaa sillä koneella vain ja ainoastaan pakolliset asiat. Mutta nyt minulla on uusi tietokone, jonka kanssa yhteistyö taas pelaa..

Olemme ahkerasti jatkaneet treeneissä käyntiämme. Manu oli pienellä tauolla kaikesta treenaamisesta, ontumisen takia. Mitään näkyvää syytä ei jalassa ollut ja eläinlääkärimme epäili Manun vain liukastuneen ja reväyttäneen jalkansa. Mutta eihän sellainen ole Manulle mitenkään mahdollista ;) Oonan kanssa sen sijaan treenailimme sitäkin ahkerammin ja neiti kehittyi aivan hurjaa tahtia. Tottiksessa ei tällä hetkellä ole suurta ongelmaa kuin eteenmenossa, se on hiottava varmemmaksi.

Ehdimme tehdä tässä välissä myös reissun Suomeen. Matka alkoi tiistaina 4.12 ja edessä olisi ajomatka Ruotsiin, Tukholmaan. Ruotsiin asti matka meni oikein sujuvasti, olimme nukkuneet kunnon yöunet ennen lähtöämme, joten univelkaa ei ollut, ainakaan mainittavissa määrin. Saksassa saimme kokea ensimmäiset lumet tai jos sitä lumeksi voi kutsua, enemmänkin ehkä räntää. Matka jatkui sujuvasti, Saksasta Tanskaan menimme lautalla joka kesti vain tunnin ja maksoi 70 euroa. Tanskasta Ruotsiin ajoimme hujauksessa.

Vasta Ruotsin rajalla miehet pysäyttivät meidät ja kyselivät mitä meillä mahtaa olla matkassa. Joten ei muuta kuin koirien passit tarkistukseen ja sitten matkamme sai taas jatkua. Ja sitten yön pimeinä tunteina alkoi kamala myrsky. Ajelimme moottoritiellä vain 50km tunnissa, rajoitus siellä oikeasti oli 120km tunnissa. Ikinä en ole nähnyt niin montaa rekkaa tienreunassa hätävilkut päällä, näkyvyys eteenpäin oli vain noin 30 metriä. Tiesin edessäni olevan auton, mutta en nähnyt siitä edes pilkahdusta. Lyhyet valot päällä ei nähnyt mitään, pitkät päällä näki vain lumihiutaleet paremmin. Selvisimme kuitenkin Tukholmaan asti, hieman myöhässä, mutta olimme onneksi varanneet matkaan reilusti ylimääräistä aikaa. Meillä olisi edessä enää tunnin matka ja pari tuntia aikaa. Tai sitä aikaa olisi ollut, ellemme olisi jämähtäneet Tukholman aamuruuhkaan klo 6. Matkamme siis eteni hyvin hitaasti ja lopulta kävikin niin, että myöhästyimme 10 minuuttia laivastamme. Ei muuta kuin Viking Linen terminaaliin kyselemään olisiko mahdollista päästä seuraavaan laivaan. Ja sehän onnistui. Saimme laivan iltapäiväksi ja vielä Helsinkiin, joten välttyisimme ajomatkalta Turusta, joka oli alkuperäinen suunnitelmamme. Viking Line vielä tarjosi matkan hyvin edulliseen hintaan, kai olimme niin surkean näköisiä. Mutta voin lämpimästi tästä lähin suositella Viking Linea kaikille. Myös laiva oli viihtyisä ja hytit siistejä. Sainpa muuten myöhemmin kuulla, että myrsky oli ollut niin suuri, että oli päässyt uutisiinkin asti eikä kaikki linnan juhlien vieraatkaan olleet päässeet myrskyn takia saapumaan paikalle, lentoja oli nimittäin Tukholmasta peruttu.

Ruotsin myrskyä Tukholman huoltoasemalla

Itseäni hieman jännitti koirien ensimmäinen laivamatka ja miten laivan kannella tarpeilla käynti onnistuu, matka kuitenkin kun kesti sellaiset 17 tuntia. Mutta matka meni kuin menikin todella vaivattomasti, koirat pystyivät rentoutumaan hytissä ja tarpeilla käyntikin sujui ilman ongelmia.

Nyt koska olimme myöhässä Suomesta sellaiset 12 tuntia, jouduimme juoksemaan suoraan laivalta hommiin. Meillä oli nimittäin itsenäisyyspäivän Match Show eli Koirien linnan juhla Koirakoulu Kompassilla. Tällä kertaa omat koirani eivät osallistuneet kehiin, sen sijaan valokuvaukseen he menivät. Itse kun ikinä ei osaa ottaa hienoja valokuvia koiristaan, niin ammattikuvaajaa kannattaa käyttää aina kun siihen on mahdollisuus. Match Show oli hieno, siellä näki todella upeita koiria ja hienoja pukuja omistajilla.

 

Kuvat 6.12.2012 Kuvaajana Terhi Honkonen

Pääsyymme matkaan oli viikonlopun suuri koiratapahtuma Helsingissä, nimittäin Voittaja-näyttelyt. Meillä oli koko viikonlopulle paljon ohjelmaa siellä, oma ständi, temppu- ja aktivointinäytös, dobo esittely, esitys isolla areenalla sekä Houkutusten Highway leikkimielinen kilpailu.

Temppu- ja aktivointinäytökseen osallistuin Manun kanssa. Lauantaina olisi kannattanut Manu hakea aiemmin autosta, eikä suoraan esittelyyn. Poika kun kävi hieman kierroksilla eikä meinannut osata rauhoittua. Näytöksessä Manu sai hieman esitellä osaamiaan temppuja.

Dodo esittelyssä oli mukana Oona, joka on todellinen konkari doboilussa. Neiti esitteli innokkaana erilaisia liikkeitä joita osaa. Ja tultiinpas meitä hieman haastattelemaan sekä kuvaamaan Huvudstadbladet-sanomalehteen.

Sitten koitti meidän päätapahtuma eli esitys isolla areenalla, joka meni perinteitä kunnioittaen ensimmäisenä päivänä "ei niin hyvin". Mutta hauskuus ja ilo oli kuulemma näkynyt yleisöön asti. Sitä meillä nimittäin riitti ja sitä me haimmekin esityksellä.

Yllä olevat esityskuvat: Sami Osenius

Viimeisenä oli vuorossa Houkutusten Highway, kilpailu jossa kisasi 4 joukkuetta, Koirakoulu Kompassilta 2 joukkuetta, joissa toisessa oli mukana Manu ja toisessa Oona. Highway oli 10 metriä pitkä, joka oli reunustettu erilaisilla houkutuksilla, kuten luilla, makupaloilla ja leluilla. Kilpailu meni viestin tapaan, koiralla oli pitäjä, ohjaaja juoksi maton toiseen päähän ja kun ohjaaja oli siellä sai koiran päästää juoksemaan. Kun koira oli ohjaajan luona sai toisen koiran lähettää matkaan. Yleisölle oli tarkoitus järjestää hauskaa katsottavaa, kuinka koirat lankeaa houkutuksiin matkan varrella. Minun molemmat koirani juoksivat hetkeäkään epäröimättä suoraan luokseni ja niinhän siinä kävi, että meidän toinen joukkue, jossa Manu oli mukana voitti koko kisan.

Sunnuntai meni kaikilta osin jo paremmin. Manu oli näytöksessään hallitumpi, Oona esitteli doboa edelleen todella innostuneesti. Suuri esityksemme "Dobo Hits The Music" meni loistavasti nappiin (taas perinteitä kunnioittaen, sunnuntaina kaikki menee aina hienosti) sekä Houkutusten Highwayssa tällä kertaa Kompassin molemmat joukkueet olivat finaalissa. En ollut taas loppuun asti miettinyt tätäkään. Nimittäin jouduin juoksemaan koko kisan ajan tukka putkella, kun kisasin kahden koiran kanssa eri joukkueissa. Kuten lauantaina myös sunnuntaina sama joukkue voitti, ylivoimaisesti. Hienoa hienoa!

Voittajien on helppo hymyillä sekä tuuletella ;)

Näytösten lisäksi tykkään käydä tällaisissa tapahtumissa myös sen takia, että siellä tapaa ihania jo entuudestaan tuttuja ihmisiä, joita muulloin tapaa liian harvoin sekä myös siksi, että siellä tapaa myös ihania ja mukavia uusia ihmisiä. Viikonloppu oli siis kaikilta osin erittäin onnistunut.

Matka takaisin Hollantiin meni paljon paremmin. Ei ollut enää myrskyä, sen sijaan todella suuri väsymys oli tilalla. Tällä kertaa emme käyttäneet lauttaa Tanskasta Saksaan vaan ajoimme siltoja pitkin. Tässä vaiheessa todettakoon, että valitkaa mieluummin lauttamatka, siltamaksut kun ovat sen verran hintavat ja joudut maksamaan myös bensan ja kaiken lisäksi lautalla saat levätä sen tunnin.



















Matkan jälkeen olemme ehtineet jo kaksi kertaa käydä taas treenailemassa. Manukin jo tauon jälkeen sai taas osallistua. Sunnuntai aamun jäljet menivät molemmilta koiriltani aika heikonlaisesti. Manu kun päätti jäädä mutustelemaan lehmän kakkaa kesken jäljen ja Oona ajoi jälkeä mutkitellen, liian kiireisesti eikä ollenkaan samalla tavalla keskittyen kuin yleensä. Mutta se mitä Oona oli tälle kerralle parantanut, oli se, että nyt hän osasi ilmaista esineet oikealla tavalla ja samantien. Purutreenit sujuivat mallikkaasti, kuulemma Manukin jo kehittynyt (hitaasti kylläkin, mutta poika on vielä nuori) ja Oona saikin jo taistellla hihasta. Seuraavalla kerralla Oonalle taas lisää voittamisia, etenemme hitaasti  ja rakennamme pohjan varmaksi, ei liian hätiköidysti eteenpäin.

Täällä siis treenit jatkuvat edelleen ja joulua odotellaan saapuvaksi, vehreissä maisemissa! Jos satut bongaamaan ottamiasi kuvia täältä, ilmoita minulle niin mainitsen nimesi. Meitä kun on nyt niin moni kuvannut, etten enää pysy perässä.

Loppuun vielä pieni mainos.. nyt on ilmestynyt vihdoin Dobo-kirja, jossa esiintyy myös pari hienoa beussia ;)

Missä vaiheessa koirani vaihtoivat rooleja?

Taas sunnuntai aamupäivän treenit takana..

Aamun aloitimme aikaisin tekemällä jälkeä jo tutuiksi tulleille pelloille. Manulle tein taas U:n muotoisen jäljen ja tiheämmällä välillä makkaraa, jotta saisin herran tekemään tarkempaa työtä, eikä kiirehtimään niin kovasti eteenpäin. Hänelle kun on viime kerralla tullut hieman kiire jäljellä eteenpäin. No, sama kiire jatkui edelleen tänään, rynnimistä eteenpäin ja ensimmäisellä kulmalla tarvitsi kovastikin tukea. Toisella suoralla jäljen ajo parani ja toinen kulmakin löytyi helposti. Viimeisen suoran ajoikin jo niin, että pystyin itsekin toteamaan sen olevan "ihan hyvä". Jäljen päässä esine, jolle kävi itse omatoimisesti maahan, kylläkin pienen odottelun jälkeen.

Edelleen saan todeta pitkän tauon jäljen ajossa olleen huonoksi Manulle. Kuten olen aina ollut sitä mieltä, saan nyt myös itse kokea sen: "Nuoren koiran kanssa ei kannata pitää pitkiä taukoja kun opetellaan uutta asiaa". Tätä miettiessäni kaivoin arkistojen kätköistä videomateriaalia Manusta kun hän ajaa jälkeä vain neljän kuukauden ikäisenä. Linkistä avautuu video YouTubeen. Hän on joskus ollut näinkin taitava!!

Oonalle taas tauko on näyttänyt tehneen oikein hyvää. Tällä kertaa paljon kulmia ja entistä harvemmin namia jäljellä. Ja vauhti ja tarkkuus oikein hyvä. Neiti ei tarvitse ollekaan tukea vaan ajaa hyvin itsenäisesti jäljen. Tällä kertaa minulla oli jäljellä 2 esinettä, joista toinen jäljen päässä. Ja hienosti juoksimme ensimmäisen esineen ohi, toisen esineen neiti yritti tuoda käteeni. Ei sitten muistunutkaan hänelle enää mieleen uudelleen opeteltu ilmaisutapa. Tästä lähin kun neidin tulisi ilmaista esineet maahan menemällä. Sainkin nyt ohjeeksi Oonan kanssa tehdä entistä pidempää jälkeä, enemmän esineitä noin 4-5 kappaletta sekä vähemmän palkkaa jäljellä. Kaikkea emme tietenkään toteuta samalla kertaa vaan treenailen näitä osia seuraavaksi, yhtä aina kerrallaan.

Jälkien ajon jälkeen ajoimme tutustumaan tulevaan uuteen treenikenttäämme. Me kun muutamme pois nykyisestä paikasta vuoden vaihteessa. Mutta tämä asia ei minulle ole huono, koska uusi treenikenttämme tulee sijaitsemaan Bennekomissa, suunnilleen kilometrin päässä kodistamme (nykyiseen paikkaan kun on 20 minuutin ajomatka). Tottakai suurta kentän kokoa sekä hienoa klubitaloa tulee ikävä, mutta ei uusi paikka toisaalta sen huonompi ole. Kentän koko kun on silti suunnilleen 2 kertaa sen kokoinen mihin Suomessa "isoilla" kentillä on tottunut ja uudella kentälläkin sijaitsee oma "klubitalo" keittiöineen. Täällä se on siis vakiona, että jokaisen kentän yhteydessä on rakennus johon voi kokoontua lämmittelemään ja juomaan virvokkeita. Sekin on tällaiselle maahanmuuttajalle uutta.

Päivän päätteeksi pienet tottistelut Oonan kanssa, tällä kertaa ei Manun kanssa, herra kun oli nälissään syönyt kokonaisen makkarapussin omatoimisesti autossa odottaessaan. Oonan seuraaminen hienoa, täyskäännökset tiiviitä, henkilöryhmä ok. Hypyssä ponnisti esteestä, ensi kerralla siis keskitytään siihen, että hyppäisi koskettamatta estettä.

Nyt nautin taas ihanasta kuluneesta päivästä, joka päättyikin kammottavaan päänsärkyyn. Onneksi koirat ovat väsyneitä ja tyytyvät vain röhnöttämään jalkojeni päällä, eikä heitä tarvitse aktivoida tänään enää ollenkaan. Lopussa vielä paluu tämän kertaiseen otsikkooni... Tätä kirjoittaessani kun tajusin, että ennen Manu oli minun kaikkein paras harrastuskoira, jolla treenit eivät ikinä epäonnistuneet ja kaikessa hän yllätti minut positiivisesti. Oona taas aiemmin oli hyvinkin motivoitunut kaikkeen muuhun kuin tottisteluun, jossa en saanut neidin virettä pysymään ollenkaan. Viime aikaisempien treenikertojen perusteella Manusta löytyy parannettavaa, Oona taas tällä hetkellä yllättää uskomattomalla draivillaan..

Hondensport en Sporthonden

Tänään taas kun kyseessä oli sunnuntai alkoi aamumme aikaisin. Ja jatkui monen tunnin treenailulla, 3 erilaiset treenit.

Manu sai ajaa taas U:n muotoisen jäljen, jäljellä paljon makkaraa. Alussa ajoi jälkeä hienosti ja varmasti, ensimmäisen kulman meni hienosti. Seuraavalla pätkällä nurmi oli lyhyttä, joten joutui tässä keskittymään tarkasti. Vauhti oli tällä kertaa sopiva, mutta pari kertaa tarvitsi poika tukea jäljen ajossa. Ei tainnut pitkä tauko tänä vuonna jäljen ajossa tehdä pojalle hyvää, mutta pikku hiljaa taas parempaan päin. Manulla jäljen päässä esine, jolle kävi maahan, pienen muistutuksen kera. Mutta Manu onneksi tykkää jäljestää, joten motivaatiosta ei ole pulaa. Ainoastaan tarkkuutta tarvitsemme lisää.

Jäljellä Oonalle paljon kulmia ja sekä ennen kulmia että niiden jälkeen paljon makkaraa. Neiti ajoi jäljen paremmin kuin koskaan täällä ollessa. Hyvällä vauhdilla tarkasti, ei ollenkaan pyörimistä kulmissa vaan kääntyi varmana. Myös Oonan pää pysyi kokoajan maassa. Jäljen päässä myös Oonalla esine, jolle kävi maaten. Ei kylläkään nopeasti, mutta ilmaisi oikealla tavalla kuitenkin ilman apuja. Tässä sain muilta kommentteja, että olin koko jäljen ajon etsinyt seuraavaa kulmaa, enkä luottanut koiraani. Kuulemma tähän koiraan minun tulisi luottaa, koska se tietää mitä tekee. Joten pois turhat päänkääntelyt minulta.

Ja koska tajusin aiheuttaneeni väärinkäsityksiä kertomalla että ajamme peltojälkeä niin korjaankin asian samantien. Ajamme kylläkin jälkeä pellolla, mutta erikoisjäljen eli FH:n sääntöjen mukaan. Emme siis vain harjoittele tekemällä suojelukokeen vaatimaa jälkeä. Vaan teemme jäljille mahdollisimman paljon kulmia (kulmat myöskään eivät aina ole 90 astetta), kaaria, esineitä useita, vaihtelevaa maastoa sekä ojien ylityksiä. Myös tänään käytimme Oonan vanhaa jälkeä hyväksi toiselle koiralle ja saimme siitä harhajälkiä.

Manulle hieman tottisteluja jäljen ajon jälkeen. Tänään keskityimme enemmän liikkeestä istumiseen, se kun ei ole pojalla yhtä vahva kuin muut jäävät liikkeet. Myös hyppyä harjoittelimme hieman. Paikalla makuussa Manulle aiheutettiin lisää häiriöitä treenikavereiden huudellessa käskyjä vieressä, eihän tässä ollut hätää, kun he huutelivat käskyjä hollanniksi. He myös kiersivät Manua paikalla makuun aikana. Poika ei häiriintynyt näistä ollenkaan vaan pysyi varmana aloillaan.

Seuraavaksi Manu pääsi vielä treenailemaan puruja. Aloittelimme patukalla, josta pentuhihaan ja vielä pääsimme siirtymään astetta ylemmäs, junior hihaan. Manu puri siihen hienosti, kesti vedättämisen, piti otteensa ollenkaan maistelematta ja taisteli hihasta. Sai monta onnistunutta suoritusta näin. Kaikki tulivat jälkeenpäin kertomaan kuinka onnistuneet treenit saimme pojalle. Hienoa, Manu siis kehittyy hyvää vauhtia.

Oonalta siis tottikset sekä purut tällä kertaa jäivät välistä juoksujen takia. Olisin saanut ottaa niitä kyllä, mutta myös tauko eilisen kokeen jälkeen tekee ihan hyvää.

Kotona kylläkin harjoittelin Oonan kanssa ruutuun lähettämistä sekä tunnistusnoutoa. Tunnarin harjoittelemisen aloitimme siis vasta eilen tosissaan. Aiemmin olen vain hieman pohjustusta tehnyt tälle suoritukselle. Ja tänään sain Oonan jo kaksi kertaa noutamaan oikean kapulan kaikkien kuuden kapulan joukosta. Siihen sai jäädä neidin tokoilut tältä päivältä.

Ainiin ja loppu huomiona.. Olen päässyt Manun kanssa meidän seuran ensi vuoden kalenteriin. Hieno kuva löytyy sieltä! :)

Kuva Suomesta, noin viikkoa ennen lähtöä Hollantiin. Väsyneet koirat. Samanlaiset tunnelmat on meillä täällä tälläkin hetkellä tämän päivän jälkeen.

Dog sport and sport dogs

Sunnuntain treenit nyt saatu päätökseen

Aamu alkoi aikaisin kun klo 7.30 olimme jo treenikenttämme parkkipaikalla. Siellä meitä odotti maalimiehenämmekin toimiva Martijn, lähdimme siis ajamaan jälkeä porukalla ja koska minulle alueet ovat vielä täysin tuntemattomia niin ystävälliset hollantilaiset mielellään auttavat ja opastavat minua oikeaan paikkaan.

Ajoimme siis aamuauringon vielä noustessa suurille pelloille. Peltojälkeä molemmille, Oonalle P:n muotoinen ja Manulle U:n. Ilma oli mitä haastavin koirille jäljestää, tuuli oli kova ja pyöritti joka suunnasta.

Manu sai olla ensimmäinen jäljestäjä. Hirmuinen kiire harvennettujen makkaroiden takia, kulmissa hieman hakemista, ensimmäinen kulma meni hienosti. Mutta toinen kulma, joka kääntyi vastatuuleen olikin hieman haastavampi ja pyörivä tuuli heitti poikaa hieman sivuun jäljeltä. Hieman tarvitsi tukea haastavalla pätkällä, mutta jaksoi kuitenkin loppuun asti. Manulla jäljen päässä rasia ja rasialle poika maahan. Manun seuraavalla jäljellä siis enemmän kulmia sekä yritetään hidastaa vauhtia tihentämällä makkaroiden määrää.

Oona aloitti jäljen ajon todella hienosti, neiti ajoi hyvällä tahdilla, tällä kertaa ei ollut juoksemista tai rynnimistä jäljellä. Jäljen päässä oli yksi esine, pienen muistutuksen jälkeen muisti mennä esineelle maahan (ensin kun meinasi ilmaista esineen nostamalla). Myös Oonalle edelleen kulmia ja yritetään pitää vauhti samanlaisena. Ilmaisua vahvistetaan edelleen maahan menemällä.

Jäljen ajon aikana on mukana aina vähintään yksi henkilö tarkkailemassa, joka on aivan loistavaa harjoittelua kokeita varten, koska peltojäljellä tuomari kulkee mukana koko jäljestämisosuuden ajan. Koira siis oppii, että siellä saattaa kulkea muitakin eikä välitä häiriötekijöistä. Ja itse tykkään kävellä tarkkailemassa muiden jäljen ajoa, koska joka kerta näet uutta, opit uutta ja saat vinkkejä oman koirasi kanssa treenaamiseen.

Jäljen ajon jälkeen takaisin treenikentälle juomaan aamukahvit, jonka jälkeen tottistelut. Jotka menivät molemmilta beusseiltani ihan hyvin, tai oikeastaan Manu esitti oikein hienoa tottelevaisuutta, Oonakin aluksi, kunnes vire alkoi hieman laskea ja tarvitsi enemmän virittelyä. Taisi olla pientä väsymystä aamuisesta jäljen ajosta.

Seuraavaksi olikin purujen vuoro. Manulla meni jo paremmin, tarttui innokkaasti patukkaan, eikä maistellut patukkaa vaan kiskoi vastaan ja lopuksi juoksi ensimmäistä kertaa patukan kanssa autolle asti. Kehitystä siis tapahtunut hurjasti lyhyessä ajassa.

Ja sitten neidin vuoro. Alussa ei ymmärtänyt ollenkaan asian ideaa, vaan maalimiehen riehuessa ja heiluessa vain korjasi perusasentoa sivullani ja piti kiinteästi kontaktia minuun. Tarvitsi alussa kovastikin tukea minulta. Onneksi maalimies osasi lukea koiraa ja heitti patukan Oonan ulottuville, josta neiti sitten tarttuikin patukkaan eikä irroittanut siitä otetta millään. Juoksi innokkaana patukka suussaan, vihdoinkin voitettuaan sen itselleen. Vihdoin otteen irroitettuaan lähti jo halukkaammin leikkimään maalimiehen kanssa. Neidillä puruote kohdallaan, ei ollenkaan maistele patukkaa, eikä myöskään hevillä luovu siitä. Ja lopussa juoksi patukan kanssa autolle asti. Ainut mitä neiti tarvitsee niin vahvistusta vieraan kanssa leikkimisestä. Onhan Oona toki aiemminkin leikkinyt vieraiden ihmisten kanssa, mutta se on ollut niin satunnaista hänen elämässään, ettei sitä ole vahvistettu.

Tämän päivän jälkeen, voitte uskoa.. minulla oli kaksi hyvin väsynyttä beussia kotona.

Seminaarissa

Sunnuntaina kävimme koirakerhomme HVK:n juhlavuoden kunniaksi järjestämässä seminaarissa Porvoon D&C-hallilla. Kouluttajana seminaarissa oli Mia Skogster. Mia Skogster on tällä hetkellä yksi maailman menestyneimmistä koiraurheilijoista. Hän voitti koirallansa Mecberger Chortoryiski belgianpaimenkoirien suojelun maailmanmestaruuden vuonna 2010. Lukuisien mitalisijojen lisäksi he ovat myös kaksinkertaisia Suomen mestareita. He ovat edustaneet Suomea FCI:n suojelun MM-kisoissa 3 kertaa ja belgianpaimenkoirien suojelun MM-kisoissa 4 kertaa. Mia on erittäin haluttu seminaarien vetäjä, ja hän matkustaa jatkuvasti ympäri maapalloa pitämässä koiraihmisille seminaareja.

Osallistuin seminaariin Oonan kanssa. Me paneuduimme meidän seuraamisen kontaktiin. Se kun meillä on aina ollut se "kaikkein heikoin liike". Harmiksi vain, seuraamista haittasi aiemmin samaisella viikolla sattunut onnettomuus jossa Oona juoksi täyttä vauhtia päin lyhtypylvästä (tänään kylki on käyty tutkimassa eläinlääkärillä ja selvisi, että olemme selvinneet pelkällä säikähdyksellä, ei ollut onneksi murtumia vain suuri tärähdys jonka seurauksena kyljessä jalkapallon kokoinen mustelma). Sain kuitenkin paljon uusia vinkkejä siihen kuinka lähdemme harjoittelemaan kontaktin pysymistä. Myös muiden koirakoiden seuraamisesta sain paljon irti. Ja lähdinkin Porvoosta koulutusvinkillisesti monin verroin rikkaampana, rahallisesti taas paljon, paljon köyhempänä (halli kun sijaitsee petollisesti D&C kaupan yhteydessä ja sieltä on aina pakko ostaa hieman tuliaisia, kun; "juurikin tuollaista me tarvitsemme..")

Tänään tosiaan kävimme eläinlääkärissä, Manullekin uusittiin rokotteet. Molemmilla koirilla oli kaikki kunnossa (Oonan kylkeä lukuunottamatta). Sain myös pitkästä aikaa punnittua "pikku-herran", painoa on nyt jo kertynyt huimat 36,5kg.

Ja koska tänään oli kaunis ilma täällä eteläisessä Suomessa niin tänään myöskin pikkasen treenailtiin. Oonalle muistuteltiin keppejä mieleen ja hyvin näytti muistuvan. Tästä innostuneena suunnittelinkin huomisen opiskeluun tarkoitetun päiväni käyttää siihen, että aamulla kello soi kukon laulun aikaan ja käyn tallaamassa molemmille jäljet...

Valokuvat sunnuntain seminaarista, kuvista iso kiitos Tarja Julkulle!

Hallo!

Nyt, koska asia on vihdoin varmistunut voimme paljastaa sen myös teille, meistä tulee syksyllä maailmanmatkaajia kun pakkaamme laukkumme ja lähdemme kohti Alankomaita. Siellä pieneen paikkaan nimeltä Wageningen. Reissun päällä viivymme vähintään puoli vuotta. Ajatus lähti pienestä hassusta heitosta. Seuraavaksi suunnittelimmekin jo lähtevämme ulkomaille kouluttamaan koirillemme syövän tunnistusta. Ajatuksen jouduimme hylkäämään kun ainoat maat mistä löysimme mahdollisuuden kyseiseen koulutukseen olivat Ruotsi sekä Japani. Ruotsiin muutto ei tällä hetkellä houkutellut sen takia, jotta on niin samankaltainen maa kuin Suomi. Japani taas olisi kiehtonut, mutta sinne on niin kamalan hankala matkustaa koiran kanssa. Ja taitaapa Japaniin olla rajoituksiakin koirien määrän suhteen. Päätimme siis pysyä Euroopan sisällä, koirien kanssa matkustamisen helppouden takia. Vaihtoehtoina oli loppuvaiheessa Belgia ja Hollanti. Hollanti varmistui paikaksi loppujen lopuksi sen takia, että kaveri pääsi paikalliseen yliopistoon opiskelemaan. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin lähteä koirien kanssa harrastamaan paikallisten koiraharrastajien kanssa ja pääsee tutustumaan Hollannin koirankoulutusmetodeihin.

Oona aloitti vihdoin juoksut, kovasti niitä jo odottelinkin. Oikeastaan hyvään aikaan (kerrankin!). Onpahan sitten koko kevät ja kesä aikaa rauhassa harrastaa ja kisata. Suunnittelinkin kohta taas palaavani kisakentille. Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Manu senkuin kasvaa ja vahvistuu. Tällä hetkellä poika saa painaa kovasti töitä toimien demokoirana, Oonaa kun en treenipaikoille tällä hetkellä voi viedä. Mutta edelleen kaikessa tekemisessä on säilynyt mahtava tekemisen ilo. Poika todella rakastaa työskennellä.

Viime päivinä olemme harjoitelleet remmikäytöstä. Alussa tuntui turhauttavalta kuljettaa kahta suurta koiraa, toisen kilpaillessa etupäästä ja toisen hyppiessä sekä pomppiessa toisen niskaan samalla. Kyllä, se on haastavaa opettaa 10 kuukauden ikäiselle koiralle remmikäytöstä, kun on saanut koko pienen ikänsä olla vapaana. Mutta kovalla päättäväisyydellä sekä määrätietoisuudella olen saanut hurjia tuloksia kovin pienessä ajassa. Nykyään molemmat kävelevät kauniisti rinnakkain, remmit löysällä (tottakai edelleen välillä joudun muistuttamaan kuinka kävellään kauniisti). Mutta matkamme ei etene senttiäkään vetämällä.

Täällä alkaa lumet pikkuhiljaa sulamaan. Tänään iltalenkillä ensimmäisen kerran pitkään aikaan kävi mielessäni ajatus: "Hmm, tännehän pystyy alkaa tallailemaan koirille jälkeä..."

Koirien puuhailuja

Viime päivät olemme viettäneet rauhallisesti, ilman minkäänlaisia paineita. Seuraavassa kuluneen kuukauden kuulumisia.

Manun kanssa olemme käyneet pentukurssilla. Hienosti poika edistyy tottiksessa, intoa tekemiseen tuntuu riittävän, välillä sitä on jopa liikaa. Täytyisi vain tehdä reissu Biltemaan, sieltä kuulemma saa hyviä hanskoja sormiensa suojaksi.. Manu on kiltti poika. Jos poika sattuu tekemään jotain väärin hän uskoo heti ensimmäisestä käskystä, eikä tee samaa enää uudelleen. Vaan keksii aina uuden pahanteon. Ruoan perään Manu on hirveä ahmatti, aivan toista luokkaa kuin Oona. Olin työpäivän ajaksi nostanut vajaan ruokakupin ruokapöydälle ja arvata saattaa oliko iltapäivällä kaikki pöydällä olleet tavarat pitkin keittiön lattiaa...

Oonan kanssa olemme ajaneet jälkeä muutaman kerran ja olemme taas edistyneet hiukan. Olen nimittäin vihdoin uskaltanut siirtyä taas eteenpäin ja saanut jo kepit jäljelle. Ne Oona ilmaisee hienosti. Keskiviikkona saimme taas tuntea Oonan kanssa BH-kokeen. Tällä kertaa vain toiselta puolelta, olimme häiriökoirakkona kävelemässä Kauklahden juna-asemalla.

Eilen kävimme molempien kanssa viettitestauksessa. Valitettavasti toimin itse toisen maalimiehen sihteerinä tapahtumassa, joten mieheni sai käydä testauttamassa koirat. Päivä nyt sattui Manun kannalta huonoon aikaan, pikku-herralla on nimittäin hampaiden vaihtoaika menossa vielä, luulisi jo kaikkien olevan vaihtuneen, mutta näköjään niitä edelleen irtoilee. Maalimiehelle kerroimme tästä ja hän osasikin hyvin ottaa huomioon hampaiden lähtemisen, eikä repinyt liikaa. Siitä huolimatta oli hampaita lennellyt ja saalisrätti oli Manun suorituksen jälkeen aivan veressä. Ja kuten arvata saattaa, ei maalimies nähnyt Manua nyt kaikkein parhaimmillaan, mutta ymmärtäähän sen..

Ja Oonan testaus olikin huvittavaa katsottavaa. Neitihän on aina vain harrastanut minun kanssani ja tämä oli ensimmäinen kerta kun mieheni tekee sen kanssa mitään. No, arvata saattaa miten testaus meni. Oona äkkäsi minut kentän toiselta laidalta ja tuijotteli vain minun suuntaan. Muutaman kerran tarttui patukkaan ja taisteli patukasta, mutta se ei jaksanut kauaa kiinnostaa. Loppuajan neiti vain istui ja tuijotteli syvästi minua kohti. Maalimies sai patukalla huitoa Oonan kylkiin, mutta neiti vain katsoi pahasti "Menehän siitä muualle huitomaan".  Ja kun maalimies yritti saada Oonan huomion itseensä hän ärähti pahasti, joilloin Oona kääntyi kohti maalimiestä ja haukahti vihaisesti ja taas istui tuijottelemaan minua. Tämä sama toistui muutaman kerran. Tämä harmitti hiukan kun tiedän, ettei Oona normaalisti toimi näin, onhan se nähty aikaisemmin kun vieras henkilö on leikittänyt tyttöä.

Onneksi täällä etelässä on nyt viime aikoina taas jatkuneet nämä hyvät ja aurinkoiset säät, joten ei ole ollut säästä kiinni koirien kanssa treenailu. Toivottavasti saamme nauttia näistä säistä vielä pitkälle syksyyn.

Leirillä Rottishovissa

Viime viikonlopun vietimmekin leirillä Tammelassa, Rottishovissa. Leirin olivat järjestäneet yhdessä kennelit Avataran ja Black Carambas. Hyvät säät suosivat meitä koko viikonlopun.

Rottishovi oli oikein mukava paikka. Siellä oli kaksi koulutuskenttää, nurmi sekä hiekka. Ainoana miinuksena täytyy mainita se, että maastot olivat kaukana tai ainakin näin me tulkitsimme kartasta. Karttana oli vain suunnistuskartta, josta puuttui "olet tässä" -rasti ja iso alue metsää oli rajattu punaiseksi. Oliko se juuri se kielletty alue vai ainoa sallittu alue? Tämän takia meiltä jäi hakutreenitkin väliin. Isommalla porukalla olisi voineet tilat tuntua liian pieniltä, mutta tällaiselle meidän porukalle ne olivat juuri sopivat.

Kun tuo hakuilu jäi tällä kertaa väliin niin teimme senkin edestä tottista sekä kävin ajamassa yhdet jäljet molemmille koirilleni. Manun jälki taas välillä metsään. Jäljellä oli muutamia kaarroksia sekä kulmia. Hienosti Manu ajoi jäljen, työskenteli rauhallisesti sekä tarkasti. Sekä kävi jäljen päässä purkille pienellä avulla itse maahan.

Oonan jälki oli haastavassa maastossa, kallioista sekä risukkoa sekä pitkää kasvillisuutta ja ehtipäs jälki vanhentuakin sopivasti. Mutta niin vain kävi, että nämä kaikki yhdessä saivat Oonan työskentelemään rauhassa. Tällä kertaa ei ollut kilpajuoksua jäljen alusta loppuun vaan mukavan rauhallista sekä tarkkaa työskentelyä. Kulmissa hieman pyörittiin ennen kuin lähdimme oikeaan suuntaan ja rasioille käytiin ilman minkäänlaista apua maahan. Hienosti Oona on kehittynyt näissä uusissa asioissa.

Rottishovissa vieraili myös Oonan sekä Manun sisaruksia ja oli oikein mukava nähdä heitäkin. Leiri oli Manulle ensimmäinen ja sen huomasi kun sunnuntaina ei pikkuinen jaksanut enää ollenkaan riehua veljesten kanssa, kaikki voimat oli käytetty lauantaina siskon kiusaamiseen.

Manu ja sisarukset; Duke, Max sekä Mimmi

Muuten meillä oli mukavaa yhdessä oloa, koulutusvinkkien vaihtelua sekä tietenkin rentouttavaa makkaran grillailua. Myös koirat pääsivät työn lomassa rentoutumaan ja nauttimaan toistensa seurasta. Olipa todella mukavaa tavata näin paljon kilttejä sekä sosiaalisia beusseja ja mahtuipa mukaan myös muutama eri rotuinenkin.

Lisää kuvia leiristä löytyy seuraavien linkkien takaa; Black Carambas leirikuvat, Avataran leirikuvat. Kiitokset sekä Tainalle että Sonjalle kovasta kameran takana heilumisesta kun itsellä taas tuo kuvaaminen hiukan unohtui.