Ajassa taaksepäin

Pentulaatikon ääreltä lennetään hieman ajassa taaksepäin ja toiseen valtioon. Nimittäin muistellaan mitä puuhailimme koirien kanssa tämän kevään ja kesän Hollannissa.

Huhti - toukokuussa kävimme pitämässä Emmenissä sekä doboseminaarin, että dobo-koulutusohjaajakurssin. Kiinnostuneita oli rutkasti ja Oona sai toimia mainiona demokoirana. Nyt siis dobo on saanut jalan sijaa myös Hollannissa asti :)

Toukokuun lopussa muutimme pois kauniista Bennekomista, lähemmäs Amsterdamia, noin puolen tunnin ajomatkan päähän Amsterdamista, paikkaan nimeltä Aalsmeer. Siellä Oona ja Manu saivat itselleen uuden ystävän, pienen, kauniin ja vilkkaan malinois narttu Karman. Koko kolmikko jaksoi vetää rallia ympäriinsä ja juosta hullun lailla useita tunteja päivässä nauttien kauniista ilmasta.

Treenailua jatkoimme ahkerasti. Jälkeä pääsimme hiomaan eteenpäin, erilaisilla alustoilla sekä vaikeammilla jäljillä. Puruja otimme myös tiheään tahtiin. Vierailimme eri koiraklubeilla, joten saimme paljon treeniä vieraissa paikoissa.

Kesä oli hyvin kuuma, joten välillä myös vain rentouduimme, nautimme kauniista Hollannin kesäsäästä ja vietimme monta tuntia puistossa jossa koirat saivat juosta vapaana.

Puiston laidalla oli myös muutamia lampaita sekä vuohia. Manu oli hyvinkin kiinnostunut kyseisistä eläimistä...

Ja niin vuohi myös Manusta!

Manu oppi rakastamaan uimista. Aluksi olin tästä todella innoissani, mutta myöhemmin olen huomannut tämän vesi-intoilun johtaneen siihen, että nykyään poika sitten uiskenteleekin ihan joka paikassa, niin lätäköissä, ojissa kuin järvissäkin.

Astutusreissu Belgiaan tapahtui 3.8. Lähdimme Oonan kanssa ajelemaan aamulla aikaisin Brysselin alapuolelle pienelle paikkakunnalle nimeltä Horrues. Paikka jossa uros asui oli todella hieno, paljon peltoa ja maata koirien juosta vapaana, iso aidattu piha sekä tilavat ulkohäkit koirille. Paikka oli hyvin kaunis ja tunnelmallinen. Sinne olisi voinut vaikka itsekin muuttaa. Astutusreissu onnistui hyvin. Oona ja Galik tulivat keskenään oitis hyvin juttuun. Sekä reissusta jäi kaikin puolin positiivinen mieli.

Galik yritti kaikin tavoin flirttailla Oonalle.

"Katso kuinka komea mies minä olen"

Galik (pentueeni isä) oli luonteeltaan perus beauceron. Mielestään juuri sopivan kokoinen koira syliin ja nautti rapsutuksista sekä huomiosta.

Ja niin muutaman viikon jälkeen tästä palasimmekin koirinemme Suomen maahan ja pennut syntyivät :)

Pentumaisia kuulumisia

Niin alku vuosi tuli ja kului älyttömän hurjaa vauhtia. Oonan sekä Manun kanssa jatkoimme IPO harrastusta Hollannin mailla ja Oona kehittyi lajissa niinkin hyväksi, että olisi kisakentät kutsuneet syksyllä ellei suunnitelmissa olisi ollut neidin astutus. Saimme taitavan maalimiehen avuksemme, joka on aiemmin Nord-Hollandin paras maalimies palkinnon ansainnut. Hänen opissaan oli loistavaa jatkaa harrastusta. Siispä suunnitelmissamme onkin jatkaa harrastusta pentujen jälkeen ja jospas sitä ensi vuoden puolella pääsisi kokeilemaan kisakenttiäkin, hurjaa!

Tosiaan, Oonan juoksuja odottelimme kauan ja hartaasti ja vihdoin ja viimein tuo odotettu päivä sitten koittikin.

Hurautimme autolla Hollannin mailta Belgian puolelle astuttamaan Oonan mahtavalla uroksella Galik Du Diable de Morval, tästä pääsee Galikin kennelin sivuille (huom! sivut vain ranskankieliset). Galik on oikein oiva mies, mahtavalla luonteella sekä äärettömän kauniilla ulkonäöllä varustettuna. Heti ensimmäisenä kun kurvasin heidän pihaansa Galik juoksi syliini rapsutettavaksi. Galik on saavuttanut Ranskassa beauceronien jalostustarkastuksessa Recommande cot4, joka on paras tulos jonka sieltä voi koiralleen napata.

Oonahan on mahtavan tasaisella luonteella varustettu beauceron narttu, jolla riittää taipumuksia harrastukseen kuin harrastukseen. Itse olen hänen kanssaan puuhaillut tottista, IPOa, PK-jälkeä sekä kaikkea muuta kivaa ja jännää. Oonan tuloksiin pääsee tutustumaan tästä.

Astutuksesta alkoikin jännittävä odotus, tuleeko pentuja ja kuinka paljon. Viimein pääsimme käymään ultrassa ja sieltähän se varmistui, pentuja on tulossa. Ultrassa näkyi vähintään 6 pentua.

Nyt Oona on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että sieltä saattaa olla odotettavissa ehkäpä enemmänkin pentuja. Kaikki pennut tullaan luovuttamaan rekisteröityinä, säännöllisesti madotettuina, eläinlääkärin tarkistamina sekä sirutettuina. Ja mukavan pentupaketin sekä -kansion kera, joka sisältää hoito-ohjeet sekä muuta hyödyllistä tietoa ja tietenkin kasvattajan antama ympärivuorokautinen tuki ja turva, joten uuden omistajan ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi uuden pennun kanssa.

Pennuista odotetaan loistavia, tasapainoisia harrastuskoiria mahtavalla sukutaululla varustettuna. Tämä pentue tuo Suomeen uudehkoa beauceron linjaa.

Laskettu aikahan neidillämme on siis tällä kuluvalla viikolla. Nyt neiti on levossa ja hemmottelemme tulevaa äitiä urakalla.

Jännittäviä aikoja!

Jos siis kiinnostusta pentuja kohtaan, voi allekirjoittaneelle siis minulle joko soitella tai laitella sähköpostia. Puhelinnumeroni on 045-6735782 ja sähköposti osoitteeni: kati.pirinen@gmail.com

Vuodenvaihde Hollannissa

Ja niin se loppu vuosi meni ja uusi vuosi alkoi...

Kotitiemme tammikuun alussa

Joulu Alankomaissa olikin erilainen kuin on aikaisemmin saanut kokea, mutta yritimme silti viettää mahdollisimman perinteisen joulun lämpöasteissa. Kokkasimme itse perinteisiä jouluruokia ja olipa joulupukki löytänyt meille tännekin asti...

Pian joulun jälkeen täällä alkoikin paukkua. Ja mitä lähemmäs uutta vuotta päästiin sitä rajummaksi se yltyi. Kunnes koitti uudenvuoden aatto. Voi sitä metelin määrää. Siis vastaavaa ei voi ikinä kokea missään muualla. Olen ollut useita kertoja Suomessa seuraamassa ilotulituksia ja ilotulitustapahtumia niin Helsingin keskustassa kuin myös muualla, mutta tähän Hollannin menoon verrattuna se ei ole ollut mitään. Tänä vuonna sai seurailla Helsingin ilotulitusta suorana lähetyksenä netin kautta, tulitus oli normaalia Helsinkiä, suunnilleen yksi tulite sekunnissa. Täällä sekunnissa tuli 20 (jollei enemmänkin). Kerrankin myöhään illalla ulkona näki jotain, todella koko taivas oli valaistu. Ja näiden tulitteet eivät olleet mitään hiljaisia, vaan todella äänekkäitä, jotka Suomessa olisivat kielletty. Tiedustelinpa paikallisilta ja tänä vuonna Hollantilaiset laittoivat rahaa ilotulitteisiin 70 miljoonaa euroa ja tähän on laskettu vain Hollannista ostetut ilotulitteet. Koska paikalliset käyvät paljon ostamassa niitä Belgiasta, jossa ne ovat paljon halvempia ja sieltä saa vieläkin suurempia paukkuja. Joten karkea arvio yhteissummasta voisi kuulemma olla 100 miljoonaa euroa.

Täällä ei siis kannata viettää uuttavuotta paukkuherkän koiran kanssa. Mutta se ei onneksi meille tuottanut ongelmia, en tiedä, koirani todennäköisesti ovat kuuroja kun eivät ollenkaan hätkähtäneet ilotulitteita. Pahimpaan aikaan eli keskiyöllä ne tietenkin olivat sisällä makoilemassa, mutta ihme kylläkin, että pystyivät siinä metelissä todellakin rauhoittumaan. Kun me ihmiset itse hyppelimme ilmaan säikähtäessämme paukkeita. Mutta olipahan kokemus sinällään ja tulipahan laitettua koirat todelliseen tulitestiin paukkeiden suhteen.

Onko kellään muulla kokemuksia hollantilaisesta uudestavuodesta?

Pyhien aikaankin meillä oli treenitaukoa vain ja ainoastaan pyhäpäivät, muuten touhusimme ahkerasti koiriemme kanssa.

Jäljellä Oona on nyt ajanut vieraan jälkeä. Ensimmäisellä kerralla 4 esinettä ja nameja jäljellä vain muutama. Todella hienosti ajoi, kovasta tuulesta johtuen hieman kiemurrellen, mutta pysyi kuitenkin hyvin jäljellä ja hienosti ilmaisi kaikki esineet maahan menemällä. Toisella kerralla yritettiin hidastaa neidin vauhtia ja palkkaa olikin tiheämmällä välillä. Treenikaverin sanoin, neiti ajaa jälkeä hienosti, vauhti saisi vain olla hillitympää.

Manun kanssa jäljellä harjoitellaan kulmia ja yritämme päästä jäljen ajossa rauhalliseen moodiin. Esineitä jäljellä on vain jäljen päässä.

Tottelevaisuudet ovat molempien kanssa pysyneet hyvällä tasolla. Jääviin liikkeisiin harjoitellaan nopeutta, vasemmalle käännöstä hiotaan tarkemmaksi sekä seuraamisen eri osa-alueita treenaillaan. Tästä pääsee katsomaan Manun tottista kamalassa kaatosateessa, kuten videolta voi nähdä.

Puruissa Manu on saatu hieman rauhoittumaan, poika kun menee usein kierroksille jo maalimiehen ja hihan nähtyään. Jotta Manu pystyy oppimaan uutta, joudumme ottamaan puruihin mukaan myös rauhoittumisharjoituksia. Ja nämä harjoitukset ovat alkaneet nyt tuottamaan tulosta, pikkuhiljaa.. Piilonkiertoja harjoittelimme herralle muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa ja tekipä pojalle hyvää rikkoa rutiineja.

Oona taasen puree hyvin, täydellä suullaan ja tiukasti taistellen hihasta. Oonakin pääsi harjoittelemaan piilonkiertoja, neidillehän asia ei ole täysin vieras, mutta vaati pientä muistuttelua. 6 piiloa ja viimeisestä löytyi maalimies, pienen pieni hetki vartiohaukkua ja sitten puru ja voitto. Tulinpa tässä taannoin miettineeksi, että olipa hyvä, jotta neidinkin kanssa aloitin tämän harrastuksen, hänessä kun selvästi on potentiaalia.

Nyt olemme aloittaneet treenit uudella kentällämme, onhan se pienempi, mutta on se aika luksusta, että kentälle ajaa vain pari minuuttia. Ja halutessaan sinne voi myös kävellä ja jättää koirat kentän laidalla sijaitseviin häkkeihin. Treeniporukkamme on nyt pieni, mutta erittäin ihana ja tiivis. Tää niin tykkää harrastaa tässä porukassa!

Helsinki Winner Show 2012 ja paljon muuta

Olisi kai jo aika uuden blogikirjoituksen. Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoituksesta, mutta pienenä tekosyynä taasen kerrottakoon, että tietokoneeni sanoi itsensä irti tässä taannoin. Sain sen kylläkin jotenkin taas toimimaan, mutta niin hitaasti ja epävarmasti, joten totesin parhaammaksi hoitaa sillä koneella vain ja ainoastaan pakolliset asiat. Mutta nyt minulla on uusi tietokone, jonka kanssa yhteistyö taas pelaa..

Olemme ahkerasti jatkaneet treeneissä käyntiämme. Manu oli pienellä tauolla kaikesta treenaamisesta, ontumisen takia. Mitään näkyvää syytä ei jalassa ollut ja eläinlääkärimme epäili Manun vain liukastuneen ja reväyttäneen jalkansa. Mutta eihän sellainen ole Manulle mitenkään mahdollista ;) Oonan kanssa sen sijaan treenailimme sitäkin ahkerammin ja neiti kehittyi aivan hurjaa tahtia. Tottiksessa ei tällä hetkellä ole suurta ongelmaa kuin eteenmenossa, se on hiottava varmemmaksi.

Ehdimme tehdä tässä välissä myös reissun Suomeen. Matka alkoi tiistaina 4.12 ja edessä olisi ajomatka Ruotsiin, Tukholmaan. Ruotsiin asti matka meni oikein sujuvasti, olimme nukkuneet kunnon yöunet ennen lähtöämme, joten univelkaa ei ollut, ainakaan mainittavissa määrin. Saksassa saimme kokea ensimmäiset lumet tai jos sitä lumeksi voi kutsua, enemmänkin ehkä räntää. Matka jatkui sujuvasti, Saksasta Tanskaan menimme lautalla joka kesti vain tunnin ja maksoi 70 euroa. Tanskasta Ruotsiin ajoimme hujauksessa.

Vasta Ruotsin rajalla miehet pysäyttivät meidät ja kyselivät mitä meillä mahtaa olla matkassa. Joten ei muuta kuin koirien passit tarkistukseen ja sitten matkamme sai taas jatkua. Ja sitten yön pimeinä tunteina alkoi kamala myrsky. Ajelimme moottoritiellä vain 50km tunnissa, rajoitus siellä oikeasti oli 120km tunnissa. Ikinä en ole nähnyt niin montaa rekkaa tienreunassa hätävilkut päällä, näkyvyys eteenpäin oli vain noin 30 metriä. Tiesin edessäni olevan auton, mutta en nähnyt siitä edes pilkahdusta. Lyhyet valot päällä ei nähnyt mitään, pitkät päällä näki vain lumihiutaleet paremmin. Selvisimme kuitenkin Tukholmaan asti, hieman myöhässä, mutta olimme onneksi varanneet matkaan reilusti ylimääräistä aikaa. Meillä olisi edessä enää tunnin matka ja pari tuntia aikaa. Tai sitä aikaa olisi ollut, ellemme olisi jämähtäneet Tukholman aamuruuhkaan klo 6. Matkamme siis eteni hyvin hitaasti ja lopulta kävikin niin, että myöhästyimme 10 minuuttia laivastamme. Ei muuta kuin Viking Linen terminaaliin kyselemään olisiko mahdollista päästä seuraavaan laivaan. Ja sehän onnistui. Saimme laivan iltapäiväksi ja vielä Helsinkiin, joten välttyisimme ajomatkalta Turusta, joka oli alkuperäinen suunnitelmamme. Viking Line vielä tarjosi matkan hyvin edulliseen hintaan, kai olimme niin surkean näköisiä. Mutta voin lämpimästi tästä lähin suositella Viking Linea kaikille. Myös laiva oli viihtyisä ja hytit siistejä. Sainpa muuten myöhemmin kuulla, että myrsky oli ollut niin suuri, että oli päässyt uutisiinkin asti eikä kaikki linnan juhlien vieraatkaan olleet päässeet myrskyn takia saapumaan paikalle, lentoja oli nimittäin Tukholmasta peruttu.

Ruotsin myrskyä Tukholman huoltoasemalla

Itseäni hieman jännitti koirien ensimmäinen laivamatka ja miten laivan kannella tarpeilla käynti onnistuu, matka kuitenkin kun kesti sellaiset 17 tuntia. Mutta matka meni kuin menikin todella vaivattomasti, koirat pystyivät rentoutumaan hytissä ja tarpeilla käyntikin sujui ilman ongelmia.

Nyt koska olimme myöhässä Suomesta sellaiset 12 tuntia, jouduimme juoksemaan suoraan laivalta hommiin. Meillä oli nimittäin itsenäisyyspäivän Match Show eli Koirien linnan juhla Koirakoulu Kompassilla. Tällä kertaa omat koirani eivät osallistuneet kehiin, sen sijaan valokuvaukseen he menivät. Itse kun ikinä ei osaa ottaa hienoja valokuvia koiristaan, niin ammattikuvaajaa kannattaa käyttää aina kun siihen on mahdollisuus. Match Show oli hieno, siellä näki todella upeita koiria ja hienoja pukuja omistajilla.

 

Kuvat 6.12.2012 Kuvaajana Terhi Honkonen

Pääsyymme matkaan oli viikonlopun suuri koiratapahtuma Helsingissä, nimittäin Voittaja-näyttelyt. Meillä oli koko viikonlopulle paljon ohjelmaa siellä, oma ständi, temppu- ja aktivointinäytös, dobo esittely, esitys isolla areenalla sekä Houkutusten Highway leikkimielinen kilpailu.

Temppu- ja aktivointinäytökseen osallistuin Manun kanssa. Lauantaina olisi kannattanut Manu hakea aiemmin autosta, eikä suoraan esittelyyn. Poika kun kävi hieman kierroksilla eikä meinannut osata rauhoittua. Näytöksessä Manu sai hieman esitellä osaamiaan temppuja.

Dodo esittelyssä oli mukana Oona, joka on todellinen konkari doboilussa. Neiti esitteli innokkaana erilaisia liikkeitä joita osaa. Ja tultiinpas meitä hieman haastattelemaan sekä kuvaamaan Huvudstadbladet-sanomalehteen.

Sitten koitti meidän päätapahtuma eli esitys isolla areenalla, joka meni perinteitä kunnioittaen ensimmäisenä päivänä "ei niin hyvin". Mutta hauskuus ja ilo oli kuulemma näkynyt yleisöön asti. Sitä meillä nimittäin riitti ja sitä me haimmekin esityksellä.

Yllä olevat esityskuvat: Sami Osenius

Viimeisenä oli vuorossa Houkutusten Highway, kilpailu jossa kisasi 4 joukkuetta, Koirakoulu Kompassilta 2 joukkuetta, joissa toisessa oli mukana Manu ja toisessa Oona. Highway oli 10 metriä pitkä, joka oli reunustettu erilaisilla houkutuksilla, kuten luilla, makupaloilla ja leluilla. Kilpailu meni viestin tapaan, koiralla oli pitäjä, ohjaaja juoksi maton toiseen päähän ja kun ohjaaja oli siellä sai koiran päästää juoksemaan. Kun koira oli ohjaajan luona sai toisen koiran lähettää matkaan. Yleisölle oli tarkoitus järjestää hauskaa katsottavaa, kuinka koirat lankeaa houkutuksiin matkan varrella. Minun molemmat koirani juoksivat hetkeäkään epäröimättä suoraan luokseni ja niinhän siinä kävi, että meidän toinen joukkue, jossa Manu oli mukana voitti koko kisan.

Sunnuntai meni kaikilta osin jo paremmin. Manu oli näytöksessään hallitumpi, Oona esitteli doboa edelleen todella innostuneesti. Suuri esityksemme "Dobo Hits The Music" meni loistavasti nappiin (taas perinteitä kunnioittaen, sunnuntaina kaikki menee aina hienosti) sekä Houkutusten Highwayssa tällä kertaa Kompassin molemmat joukkueet olivat finaalissa. En ollut taas loppuun asti miettinyt tätäkään. Nimittäin jouduin juoksemaan koko kisan ajan tukka putkella, kun kisasin kahden koiran kanssa eri joukkueissa. Kuten lauantaina myös sunnuntaina sama joukkue voitti, ylivoimaisesti. Hienoa hienoa!

Voittajien on helppo hymyillä sekä tuuletella ;)

Näytösten lisäksi tykkään käydä tällaisissa tapahtumissa myös sen takia, että siellä tapaa ihania jo entuudestaan tuttuja ihmisiä, joita muulloin tapaa liian harvoin sekä myös siksi, että siellä tapaa myös ihania ja mukavia uusia ihmisiä. Viikonloppu oli siis kaikilta osin erittäin onnistunut.

Matka takaisin Hollantiin meni paljon paremmin. Ei ollut enää myrskyä, sen sijaan todella suuri väsymys oli tilalla. Tällä kertaa emme käyttäneet lauttaa Tanskasta Saksaan vaan ajoimme siltoja pitkin. Tässä vaiheessa todettakoon, että valitkaa mieluummin lauttamatka, siltamaksut kun ovat sen verran hintavat ja joudut maksamaan myös bensan ja kaiken lisäksi lautalla saat levätä sen tunnin.



















Matkan jälkeen olemme ehtineet jo kaksi kertaa käydä taas treenailemassa. Manukin jo tauon jälkeen sai taas osallistua. Sunnuntai aamun jäljet menivät molemmilta koiriltani aika heikonlaisesti. Manu kun päätti jäädä mutustelemaan lehmän kakkaa kesken jäljen ja Oona ajoi jälkeä mutkitellen, liian kiireisesti eikä ollenkaan samalla tavalla keskittyen kuin yleensä. Mutta se mitä Oona oli tälle kerralle parantanut, oli se, että nyt hän osasi ilmaista esineet oikealla tavalla ja samantien. Purutreenit sujuivat mallikkaasti, kuulemma Manukin jo kehittynyt (hitaasti kylläkin, mutta poika on vielä nuori) ja Oona saikin jo taistellla hihasta. Seuraavalla kerralla Oonalle taas lisää voittamisia, etenemme hitaasti  ja rakennamme pohjan varmaksi, ei liian hätiköidysti eteenpäin.

Täällä siis treenit jatkuvat edelleen ja joulua odotellaan saapuvaksi, vehreissä maisemissa! Jos satut bongaamaan ottamiasi kuvia täältä, ilmoita minulle niin mainitsen nimesi. Meitä kun on nyt niin moni kuvannut, etten enää pysy perässä.

Loppuun vielä pieni mainos.. nyt on ilmestynyt vihdoin Dobo-kirja, jossa esiintyy myös pari hienoa beussia ;)