Helsinki Winner Show 2012 ja paljon muuta

Olisi kai jo aika uuden blogikirjoituksen. Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoituksesta, mutta pienenä tekosyynä taasen kerrottakoon, että tietokoneeni sanoi itsensä irti tässä taannoin. Sain sen kylläkin jotenkin taas toimimaan, mutta niin hitaasti ja epävarmasti, joten totesin parhaammaksi hoitaa sillä koneella vain ja ainoastaan pakolliset asiat. Mutta nyt minulla on uusi tietokone, jonka kanssa yhteistyö taas pelaa..

Olemme ahkerasti jatkaneet treeneissä käyntiämme. Manu oli pienellä tauolla kaikesta treenaamisesta, ontumisen takia. Mitään näkyvää syytä ei jalassa ollut ja eläinlääkärimme epäili Manun vain liukastuneen ja reväyttäneen jalkansa. Mutta eihän sellainen ole Manulle mitenkään mahdollista ;) Oonan kanssa sen sijaan treenailimme sitäkin ahkerammin ja neiti kehittyi aivan hurjaa tahtia. Tottiksessa ei tällä hetkellä ole suurta ongelmaa kuin eteenmenossa, se on hiottava varmemmaksi.

Ehdimme tehdä tässä välissä myös reissun Suomeen. Matka alkoi tiistaina 4.12 ja edessä olisi ajomatka Ruotsiin, Tukholmaan. Ruotsiin asti matka meni oikein sujuvasti, olimme nukkuneet kunnon yöunet ennen lähtöämme, joten univelkaa ei ollut, ainakaan mainittavissa määrin. Saksassa saimme kokea ensimmäiset lumet tai jos sitä lumeksi voi kutsua, enemmänkin ehkä räntää. Matka jatkui sujuvasti, Saksasta Tanskaan menimme lautalla joka kesti vain tunnin ja maksoi 70 euroa. Tanskasta Ruotsiin ajoimme hujauksessa.

Vasta Ruotsin rajalla miehet pysäyttivät meidät ja kyselivät mitä meillä mahtaa olla matkassa. Joten ei muuta kuin koirien passit tarkistukseen ja sitten matkamme sai taas jatkua. Ja sitten yön pimeinä tunteina alkoi kamala myrsky. Ajelimme moottoritiellä vain 50km tunnissa, rajoitus siellä oikeasti oli 120km tunnissa. Ikinä en ole nähnyt niin montaa rekkaa tienreunassa hätävilkut päällä, näkyvyys eteenpäin oli vain noin 30 metriä. Tiesin edessäni olevan auton, mutta en nähnyt siitä edes pilkahdusta. Lyhyet valot päällä ei nähnyt mitään, pitkät päällä näki vain lumihiutaleet paremmin. Selvisimme kuitenkin Tukholmaan asti, hieman myöhässä, mutta olimme onneksi varanneet matkaan reilusti ylimääräistä aikaa. Meillä olisi edessä enää tunnin matka ja pari tuntia aikaa. Tai sitä aikaa olisi ollut, ellemme olisi jämähtäneet Tukholman aamuruuhkaan klo 6. Matkamme siis eteni hyvin hitaasti ja lopulta kävikin niin, että myöhästyimme 10 minuuttia laivastamme. Ei muuta kuin Viking Linen terminaaliin kyselemään olisiko mahdollista päästä seuraavaan laivaan. Ja sehän onnistui. Saimme laivan iltapäiväksi ja vielä Helsinkiin, joten välttyisimme ajomatkalta Turusta, joka oli alkuperäinen suunnitelmamme. Viking Line vielä tarjosi matkan hyvin edulliseen hintaan, kai olimme niin surkean näköisiä. Mutta voin lämpimästi tästä lähin suositella Viking Linea kaikille. Myös laiva oli viihtyisä ja hytit siistejä. Sainpa muuten myöhemmin kuulla, että myrsky oli ollut niin suuri, että oli päässyt uutisiinkin asti eikä kaikki linnan juhlien vieraatkaan olleet päässeet myrskyn takia saapumaan paikalle, lentoja oli nimittäin Tukholmasta peruttu.

Ruotsin myrskyä Tukholman huoltoasemalla

Itseäni hieman jännitti koirien ensimmäinen laivamatka ja miten laivan kannella tarpeilla käynti onnistuu, matka kuitenkin kun kesti sellaiset 17 tuntia. Mutta matka meni kuin menikin todella vaivattomasti, koirat pystyivät rentoutumaan hytissä ja tarpeilla käyntikin sujui ilman ongelmia.

Nyt koska olimme myöhässä Suomesta sellaiset 12 tuntia, jouduimme juoksemaan suoraan laivalta hommiin. Meillä oli nimittäin itsenäisyyspäivän Match Show eli Koirien linnan juhla Koirakoulu Kompassilla. Tällä kertaa omat koirani eivät osallistuneet kehiin, sen sijaan valokuvaukseen he menivät. Itse kun ikinä ei osaa ottaa hienoja valokuvia koiristaan, niin ammattikuvaajaa kannattaa käyttää aina kun siihen on mahdollisuus. Match Show oli hieno, siellä näki todella upeita koiria ja hienoja pukuja omistajilla.

 

Kuvat 6.12.2012 Kuvaajana Terhi Honkonen

Pääsyymme matkaan oli viikonlopun suuri koiratapahtuma Helsingissä, nimittäin Voittaja-näyttelyt. Meillä oli koko viikonlopulle paljon ohjelmaa siellä, oma ständi, temppu- ja aktivointinäytös, dobo esittely, esitys isolla areenalla sekä Houkutusten Highway leikkimielinen kilpailu.

Temppu- ja aktivointinäytökseen osallistuin Manun kanssa. Lauantaina olisi kannattanut Manu hakea aiemmin autosta, eikä suoraan esittelyyn. Poika kun kävi hieman kierroksilla eikä meinannut osata rauhoittua. Näytöksessä Manu sai hieman esitellä osaamiaan temppuja.

Dodo esittelyssä oli mukana Oona, joka on todellinen konkari doboilussa. Neiti esitteli innokkaana erilaisia liikkeitä joita osaa. Ja tultiinpas meitä hieman haastattelemaan sekä kuvaamaan Huvudstadbladet-sanomalehteen.

Sitten koitti meidän päätapahtuma eli esitys isolla areenalla, joka meni perinteitä kunnioittaen ensimmäisenä päivänä "ei niin hyvin". Mutta hauskuus ja ilo oli kuulemma näkynyt yleisöön asti. Sitä meillä nimittäin riitti ja sitä me haimmekin esityksellä.

Yllä olevat esityskuvat: Sami Osenius

Viimeisenä oli vuorossa Houkutusten Highway, kilpailu jossa kisasi 4 joukkuetta, Koirakoulu Kompassilta 2 joukkuetta, joissa toisessa oli mukana Manu ja toisessa Oona. Highway oli 10 metriä pitkä, joka oli reunustettu erilaisilla houkutuksilla, kuten luilla, makupaloilla ja leluilla. Kilpailu meni viestin tapaan, koiralla oli pitäjä, ohjaaja juoksi maton toiseen päähän ja kun ohjaaja oli siellä sai koiran päästää juoksemaan. Kun koira oli ohjaajan luona sai toisen koiran lähettää matkaan. Yleisölle oli tarkoitus järjestää hauskaa katsottavaa, kuinka koirat lankeaa houkutuksiin matkan varrella. Minun molemmat koirani juoksivat hetkeäkään epäröimättä suoraan luokseni ja niinhän siinä kävi, että meidän toinen joukkue, jossa Manu oli mukana voitti koko kisan.

Sunnuntai meni kaikilta osin jo paremmin. Manu oli näytöksessään hallitumpi, Oona esitteli doboa edelleen todella innostuneesti. Suuri esityksemme "Dobo Hits The Music" meni loistavasti nappiin (taas perinteitä kunnioittaen, sunnuntaina kaikki menee aina hienosti) sekä Houkutusten Highwayssa tällä kertaa Kompassin molemmat joukkueet olivat finaalissa. En ollut taas loppuun asti miettinyt tätäkään. Nimittäin jouduin juoksemaan koko kisan ajan tukka putkella, kun kisasin kahden koiran kanssa eri joukkueissa. Kuten lauantaina myös sunnuntaina sama joukkue voitti, ylivoimaisesti. Hienoa hienoa!

Voittajien on helppo hymyillä sekä tuuletella ;)

Näytösten lisäksi tykkään käydä tällaisissa tapahtumissa myös sen takia, että siellä tapaa ihania jo entuudestaan tuttuja ihmisiä, joita muulloin tapaa liian harvoin sekä myös siksi, että siellä tapaa myös ihania ja mukavia uusia ihmisiä. Viikonloppu oli siis kaikilta osin erittäin onnistunut.

Matka takaisin Hollantiin meni paljon paremmin. Ei ollut enää myrskyä, sen sijaan todella suuri väsymys oli tilalla. Tällä kertaa emme käyttäneet lauttaa Tanskasta Saksaan vaan ajoimme siltoja pitkin. Tässä vaiheessa todettakoon, että valitkaa mieluummin lauttamatka, siltamaksut kun ovat sen verran hintavat ja joudut maksamaan myös bensan ja kaiken lisäksi lautalla saat levätä sen tunnin.



















Matkan jälkeen olemme ehtineet jo kaksi kertaa käydä taas treenailemassa. Manukin jo tauon jälkeen sai taas osallistua. Sunnuntai aamun jäljet menivät molemmilta koiriltani aika heikonlaisesti. Manu kun päätti jäädä mutustelemaan lehmän kakkaa kesken jäljen ja Oona ajoi jälkeä mutkitellen, liian kiireisesti eikä ollenkaan samalla tavalla keskittyen kuin yleensä. Mutta se mitä Oona oli tälle kerralle parantanut, oli se, että nyt hän osasi ilmaista esineet oikealla tavalla ja samantien. Purutreenit sujuivat mallikkaasti, kuulemma Manukin jo kehittynyt (hitaasti kylläkin, mutta poika on vielä nuori) ja Oona saikin jo taistellla hihasta. Seuraavalla kerralla Oonalle taas lisää voittamisia, etenemme hitaasti  ja rakennamme pohjan varmaksi, ei liian hätiköidysti eteenpäin.

Täällä siis treenit jatkuvat edelleen ja joulua odotellaan saapuvaksi, vehreissä maisemissa! Jos satut bongaamaan ottamiasi kuvia täältä, ilmoita minulle niin mainitsen nimesi. Meitä kun on nyt niin moni kuvannut, etten enää pysy perässä.

Loppuun vielä pieni mainos.. nyt on ilmestynyt vihdoin Dobo-kirja, jossa esiintyy myös pari hienoa beussia ;)

Elämää koiran kanssa Hollannissa

Ja niin koitti se päivä, se kauan odotettu päivä kun koitti meidän lähtö Suomesta kohti täysin tuntematonta maata. Ainut mitä tiesin Hollannista oli ihmisten ystävällisyys sekä Suomea vapaampi koirakulttuuri. En kuitenkaan osannut arvatakaan mitä tuleman piti.

Hieman taustaa matkallemme. Olimme kaverini kanssa jo Suomen kylmän ja runsas lumisen talven aikana päättäneet ettemme ole täällä enää ensi talvena ja kaikkien vaiheiden jälkeen meidän väliaikaiseksi asuinmaaksi valikoitui Hollanti. Maan siis piti olla Euroopan sisällä ja sellainen maa jossa pärjää hyvin englannin kielellä sekä jonne on helppo muuttaa koirien kanssa. Tosiaan koirien, meillä kun olisi mukana muuttamassa viisi koiraa. Koko pitkän talven ja kevään suunnittelimme tarkasti matkaa ja helpointa sekä halvinta matkustustapaa. Minäkin jopa muutin koirineni Espoon sisällä pienempään asuntoon, jotta saisimme kerättyä edes jonkun verran matkarahaa kokoon. Ja kun kaikki alkoi näyttää aina vain varmemmalta uskalsin minäkin avata suuni ja kertoa tulevasta suuresta muutoksesta myös muille.

Ja aina, vaikka kuinka etukäteen suunnittelee ja valmistautuu tulevaan, niin aina se tuleva saapuu liian äkkiä. Niin myös meidän matkalle lähtö. 6. elokuuta pakkasimme siis kaksi autolastillista täyteen ja otimme suunnan kohti Katajanokan satamaa. Matkustustavaksemme oli siis valikoitunut lautalla Tallinnaan, siitä eteenpäin pitkä ajomatka Latvian, Liettuan, Puolan sekä Saksan halki Hollantiin. Googlemaps oli kertonut matka-ajaksi 29 tuntia, siis ilman pysähdyksiä ja matkan hinnaksi noin 350€/ auto. Lentokoneella matkustus ei tullut edes kysymykseen, sillä kaikki koiramme eivät olisi edes mahtuneet tulemaan samalla koneella ja tällä tavoin matkustus olisi tullut hyvinkin kalliiksi. Myös lauttamatka Tukholmaan olisi autoineen sekä koirineen maksanut saman verran kuin maksoi meidän matka perille asti. Eikä rahtilaivalla Saksaan olisi ollut yhtään halvempi vaihtoehto, kun olisimme joutuneet noin suuren koiralauman kanssa varaamaan monta hyttiä laivasta.

Meillä oli siis matkassa mukana 5 koiraa, 1 uros ja 4 narttua ja mikäs on nartuille sopivampi aika aloittaa juoksuaika kuin juuri silloin kun lähtö, pitkä ajomatka on edessä. Joten tästä syystä meidän Manu herra sai matkustaa ainoana koirana toisessa autossa, miesten autossa. 

Matka koirien osalta sujui erittäin hyvin. Ihmismatkustajat taas olivat välillä hyvinkin väsyneitä ja nälkäisiä, mutta perille oli päästävä mahdollisimman pian. Joten ajoimme kuskia vaihdellen niin pitkään kuin jaksoimme ja hyvin se sujuikin niin, että toinen nukkui aina kun toinen ajoi. Öisin saimme paahtaa melkein tyhjillä teillä ja sääkin oli suurimmaksi osaksi suotuisa. Emme kuitenkaan välttyneet mutkilta matkalla, esimerkiksi Latviassa emme kertaakaan uskaltaneet pysähtyä kun yöaikaan ajoimme tämän valtion läpi, Liettuasta emme löytäneet ruokaa (ei siis ruokakauppoja, ei ravintoloita, ei mitään..), Puolasta meinasi jäädä ruoat saamatta kun ei ollut paikallista valuuttaa ja Saksassa emme päässeet vessaan kun ne oli maksullisia.

Saksassa nukuimme ensimmäiset ja ainoat "kunnon" yöunet koko matkan aikana. Kunnon yöunilla tarkoitan tässä niin hyviä unia kuin vain voi saada auton kuljettajan penkillä nukkuen kuuden tunnin unet. Mutta nämäkin piristivät jo niin, että ajatus juoksi jo hieman kirkkaammin eikä sanat enää sekoilleet niin paljon kuin aiemmin. Ja näin jaksoimme jatkaa matkaa kohti päämääräämme.

Saavuimme Hollantiin keskiviikko iltana, ilman asuntoa ja vielä tietämättä minne mennä yöksi. Laitoimme navigaattoriin hauksi "leirintäalue", ensin se ohjasikin meidät luksusmökkialueelle, joka ei todellakaan sopinut kukkarollemme. Täyskäännös pihassa ja kohti seuraavaa. Tämä paikka olikin meille jo sopivampi, saimme telttapaikan. Tämä leirintäalue ei kuitenkaan ollut mikään huono paikka, neljän tähden leirintäalue kun oli kyseessä. Paikalta löytyi niin suihkut, vessat, ravintola, uima-altaat sekä lasten leikkipaikka.

Torstaina meillä oli asuntonäyttö. Olimme katselleet asunnon valmiiksi jo Suomessa, mutta ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta se oli vielä nähtävä. Asunto oli niin mahtava kuin millaisen kuvan oli kuvauksesta ja kuvista Suomessa saanut. Pieni omakotitalo, suurella 4000 neliön omalla pihalla, kokonaan aidatulla pihalla. Tontilla tasaista nurmea sekä metsää. Ja aidattu tontti tällaisen koiralauman kanssa on todella superjuttu!

Viivyimme kuitenkin koirien kanssa myös toisen yön leirintäalueella, koska pääsimme muuttamaan omaan uuteen kotiimme vasta perjantaina aamusta. Mutta leirintäalueella yöpyminen ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto kun paikka oli niin viihtyisä ja yöt lämpimiä.

Mutta oma koti, se oli ja on edelleen aivan mahtava paikka. Koirat saavat juoksennella päivät pihalla, eikä lenkitys kuitenkaan ole jäänyt vaan käymme melkeinpä joka toinen päivä pyörälenkeillä koirien kanssa. Joka toinen päivä taas rauhallisilla kävelylenkeillä. Ja meidän omalta pihalta alkaa aivan loistavat lenkkimaastot, jotka eivät ihan hetkessä lopu, jos yhteen metsään kyllästyy niin vieressä on toinen. Ja huom! metsiä.. joita ei kuulemani mukaan Hollannissa pitänyt olla ollenkaan, mutta niitä nyt vaan on täällä aivan mieletön määrä. Lenkillä kun vastaan tulee lenkkeilijä tai muu ohikulkija se hymyilee sekä tervehtii, joka ikinen. Metsissä koirat ovat pääsääntöisesti vapaina, kaikki ystävällisiä eikä täällä katsota ollenkaan pahalla irtiolevaa koiraa.

Olemme käyneet seuraamassa niin paimennusmestaruuskisoja Renkumissa kuin myös tottelevaisuusmestaruuskisoja Ossissa. Renkumissa oli aivan mahtavan taitavia bordercollieita paimentamassa. Tämä oli todella näkemisen arvoinen kokemus, huikeaa! Kuinka koirat hakevat lampaat kaukaa, kuljettelevat niitä sekä keräävät ne. WAU! Tottelevaisuuskisoissa saimme tutustua paikallisiin koesääntöihin ja saimme kuulla FCI:llä olevan omat koesäännöt joita täällä Hollannissa noudatetaan ja joita FCI suunnittelee kansainvälisiksi. Ja olen ehdottomasti kansainvälisten sääntöjen kannalla. Täälläkin kisapaikalla oli mahtavan ystävällinen tunnelma, meitä auttoi ystävällinen mies, käänsi säännöt englanniksi, jotta mekin ymmärtäisimme sekä yritti löytää meille treeniporukan.. Harmi kun kaikki olivat toiselta puolelta Hollantia.

Koiranruoka... enpä olisi osannut kuvitella, että sen hankkiminen täällä on työn ja tuskan alla. Halusimme koirillemme hyvää ruokaa ja ruokaa joka sopii meidän kaikille koirillemme. Vihdoin löysimme hyvän eläinkaupan, Happy Pets, jossa oli parhaimmat valikoimat tähän asti kierretyistä. Täältä saimme Orijenia (69€/säkki) ja kun ostimme 2 säkkiä kerralla, saimme alennusta toisesta. Eläinkauppoja täällä siis todella on paljon, melkeinpä joka kaupassa on jotain lemmikkitarvikkeita, mutta laatu ei välttämättä ole kaikissa mikään hyvä. Koiran barffaus täällä on kallista..siis jos barffaat koiraa eläinkaupan barffituotteilla. Mutta me olemmekin ostaneet kaupasta ihan ihmisten syötäväksi tarkoitettuja broilerinkoipia koirillemme hintaan 3€/kg.

Vaikka täällä on metsiä paljon niin täällä ei kuulemma ole ollenkaan käärmeitä. Tai no on yksi, mutta sekin on oikeastaan mato. Ei siis mitään myrkyllistä, ei mitään pelättävää, koirat saavat huoletta juoksennella pitkin metsiä. Meidän vuokranantaja ihan hämmästyi kuullessaan, että Suomessa on kyykäärmeitä.

Asumme siis täällä maaseudun keskellä, kait tää jotain arvoaluetta on. Kaupungin nimi on siis Ede ja kaupunginosa Bennekom. Täällä elämä on hyvin rauhallista ja ihanaa. Nyt kun olemme saaneet kotiin oman nettiyhteydenkin niin päivittelen blogia useammin ja vastailen saamiini haasteisiin :)

Jos kiinnostaa Hollannin elämämme muutenkin kuin vain koirien osalta voi siihen tutustua meidän perustamassa Camilla & Kati Hollannissa - blogissa.