Helsinki Winner Show 2012 ja paljon muuta

Olisi kai jo aika uuden blogikirjoituksen. Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoituksesta, mutta pienenä tekosyynä taasen kerrottakoon, että tietokoneeni sanoi itsensä irti tässä taannoin. Sain sen kylläkin jotenkin taas toimimaan, mutta niin hitaasti ja epävarmasti, joten totesin parhaammaksi hoitaa sillä koneella vain ja ainoastaan pakolliset asiat. Mutta nyt minulla on uusi tietokone, jonka kanssa yhteistyö taas pelaa..

Olemme ahkerasti jatkaneet treeneissä käyntiämme. Manu oli pienellä tauolla kaikesta treenaamisesta, ontumisen takia. Mitään näkyvää syytä ei jalassa ollut ja eläinlääkärimme epäili Manun vain liukastuneen ja reväyttäneen jalkansa. Mutta eihän sellainen ole Manulle mitenkään mahdollista ;) Oonan kanssa sen sijaan treenailimme sitäkin ahkerammin ja neiti kehittyi aivan hurjaa tahtia. Tottiksessa ei tällä hetkellä ole suurta ongelmaa kuin eteenmenossa, se on hiottava varmemmaksi.

Ehdimme tehdä tässä välissä myös reissun Suomeen. Matka alkoi tiistaina 4.12 ja edessä olisi ajomatka Ruotsiin, Tukholmaan. Ruotsiin asti matka meni oikein sujuvasti, olimme nukkuneet kunnon yöunet ennen lähtöämme, joten univelkaa ei ollut, ainakaan mainittavissa määrin. Saksassa saimme kokea ensimmäiset lumet tai jos sitä lumeksi voi kutsua, enemmänkin ehkä räntää. Matka jatkui sujuvasti, Saksasta Tanskaan menimme lautalla joka kesti vain tunnin ja maksoi 70 euroa. Tanskasta Ruotsiin ajoimme hujauksessa.

Vasta Ruotsin rajalla miehet pysäyttivät meidät ja kyselivät mitä meillä mahtaa olla matkassa. Joten ei muuta kuin koirien passit tarkistukseen ja sitten matkamme sai taas jatkua. Ja sitten yön pimeinä tunteina alkoi kamala myrsky. Ajelimme moottoritiellä vain 50km tunnissa, rajoitus siellä oikeasti oli 120km tunnissa. Ikinä en ole nähnyt niin montaa rekkaa tienreunassa hätävilkut päällä, näkyvyys eteenpäin oli vain noin 30 metriä. Tiesin edessäni olevan auton, mutta en nähnyt siitä edes pilkahdusta. Lyhyet valot päällä ei nähnyt mitään, pitkät päällä näki vain lumihiutaleet paremmin. Selvisimme kuitenkin Tukholmaan asti, hieman myöhässä, mutta olimme onneksi varanneet matkaan reilusti ylimääräistä aikaa. Meillä olisi edessä enää tunnin matka ja pari tuntia aikaa. Tai sitä aikaa olisi ollut, ellemme olisi jämähtäneet Tukholman aamuruuhkaan klo 6. Matkamme siis eteni hyvin hitaasti ja lopulta kävikin niin, että myöhästyimme 10 minuuttia laivastamme. Ei muuta kuin Viking Linen terminaaliin kyselemään olisiko mahdollista päästä seuraavaan laivaan. Ja sehän onnistui. Saimme laivan iltapäiväksi ja vielä Helsinkiin, joten välttyisimme ajomatkalta Turusta, joka oli alkuperäinen suunnitelmamme. Viking Line vielä tarjosi matkan hyvin edulliseen hintaan, kai olimme niin surkean näköisiä. Mutta voin lämpimästi tästä lähin suositella Viking Linea kaikille. Myös laiva oli viihtyisä ja hytit siistejä. Sainpa muuten myöhemmin kuulla, että myrsky oli ollut niin suuri, että oli päässyt uutisiinkin asti eikä kaikki linnan juhlien vieraatkaan olleet päässeet myrskyn takia saapumaan paikalle, lentoja oli nimittäin Tukholmasta peruttu.

Ruotsin myrskyä Tukholman huoltoasemalla

Itseäni hieman jännitti koirien ensimmäinen laivamatka ja miten laivan kannella tarpeilla käynti onnistuu, matka kuitenkin kun kesti sellaiset 17 tuntia. Mutta matka meni kuin menikin todella vaivattomasti, koirat pystyivät rentoutumaan hytissä ja tarpeilla käyntikin sujui ilman ongelmia.

Nyt koska olimme myöhässä Suomesta sellaiset 12 tuntia, jouduimme juoksemaan suoraan laivalta hommiin. Meillä oli nimittäin itsenäisyyspäivän Match Show eli Koirien linnan juhla Koirakoulu Kompassilla. Tällä kertaa omat koirani eivät osallistuneet kehiin, sen sijaan valokuvaukseen he menivät. Itse kun ikinä ei osaa ottaa hienoja valokuvia koiristaan, niin ammattikuvaajaa kannattaa käyttää aina kun siihen on mahdollisuus. Match Show oli hieno, siellä näki todella upeita koiria ja hienoja pukuja omistajilla.

 

Kuvat 6.12.2012 Kuvaajana Terhi Honkonen

Pääsyymme matkaan oli viikonlopun suuri koiratapahtuma Helsingissä, nimittäin Voittaja-näyttelyt. Meillä oli koko viikonlopulle paljon ohjelmaa siellä, oma ständi, temppu- ja aktivointinäytös, dobo esittely, esitys isolla areenalla sekä Houkutusten Highway leikkimielinen kilpailu.

Temppu- ja aktivointinäytökseen osallistuin Manun kanssa. Lauantaina olisi kannattanut Manu hakea aiemmin autosta, eikä suoraan esittelyyn. Poika kun kävi hieman kierroksilla eikä meinannut osata rauhoittua. Näytöksessä Manu sai hieman esitellä osaamiaan temppuja.

Dodo esittelyssä oli mukana Oona, joka on todellinen konkari doboilussa. Neiti esitteli innokkaana erilaisia liikkeitä joita osaa. Ja tultiinpas meitä hieman haastattelemaan sekä kuvaamaan Huvudstadbladet-sanomalehteen.

Sitten koitti meidän päätapahtuma eli esitys isolla areenalla, joka meni perinteitä kunnioittaen ensimmäisenä päivänä "ei niin hyvin". Mutta hauskuus ja ilo oli kuulemma näkynyt yleisöön asti. Sitä meillä nimittäin riitti ja sitä me haimmekin esityksellä.

Yllä olevat esityskuvat: Sami Osenius

Viimeisenä oli vuorossa Houkutusten Highway, kilpailu jossa kisasi 4 joukkuetta, Koirakoulu Kompassilta 2 joukkuetta, joissa toisessa oli mukana Manu ja toisessa Oona. Highway oli 10 metriä pitkä, joka oli reunustettu erilaisilla houkutuksilla, kuten luilla, makupaloilla ja leluilla. Kilpailu meni viestin tapaan, koiralla oli pitäjä, ohjaaja juoksi maton toiseen päähän ja kun ohjaaja oli siellä sai koiran päästää juoksemaan. Kun koira oli ohjaajan luona sai toisen koiran lähettää matkaan. Yleisölle oli tarkoitus järjestää hauskaa katsottavaa, kuinka koirat lankeaa houkutuksiin matkan varrella. Minun molemmat koirani juoksivat hetkeäkään epäröimättä suoraan luokseni ja niinhän siinä kävi, että meidän toinen joukkue, jossa Manu oli mukana voitti koko kisan.

Sunnuntai meni kaikilta osin jo paremmin. Manu oli näytöksessään hallitumpi, Oona esitteli doboa edelleen todella innostuneesti. Suuri esityksemme "Dobo Hits The Music" meni loistavasti nappiin (taas perinteitä kunnioittaen, sunnuntaina kaikki menee aina hienosti) sekä Houkutusten Highwayssa tällä kertaa Kompassin molemmat joukkueet olivat finaalissa. En ollut taas loppuun asti miettinyt tätäkään. Nimittäin jouduin juoksemaan koko kisan ajan tukka putkella, kun kisasin kahden koiran kanssa eri joukkueissa. Kuten lauantaina myös sunnuntaina sama joukkue voitti, ylivoimaisesti. Hienoa hienoa!

Voittajien on helppo hymyillä sekä tuuletella ;)

Näytösten lisäksi tykkään käydä tällaisissa tapahtumissa myös sen takia, että siellä tapaa ihania jo entuudestaan tuttuja ihmisiä, joita muulloin tapaa liian harvoin sekä myös siksi, että siellä tapaa myös ihania ja mukavia uusia ihmisiä. Viikonloppu oli siis kaikilta osin erittäin onnistunut.

Matka takaisin Hollantiin meni paljon paremmin. Ei ollut enää myrskyä, sen sijaan todella suuri väsymys oli tilalla. Tällä kertaa emme käyttäneet lauttaa Tanskasta Saksaan vaan ajoimme siltoja pitkin. Tässä vaiheessa todettakoon, että valitkaa mieluummin lauttamatka, siltamaksut kun ovat sen verran hintavat ja joudut maksamaan myös bensan ja kaiken lisäksi lautalla saat levätä sen tunnin.



















Matkan jälkeen olemme ehtineet jo kaksi kertaa käydä taas treenailemassa. Manukin jo tauon jälkeen sai taas osallistua. Sunnuntai aamun jäljet menivät molemmilta koiriltani aika heikonlaisesti. Manu kun päätti jäädä mutustelemaan lehmän kakkaa kesken jäljen ja Oona ajoi jälkeä mutkitellen, liian kiireisesti eikä ollenkaan samalla tavalla keskittyen kuin yleensä. Mutta se mitä Oona oli tälle kerralle parantanut, oli se, että nyt hän osasi ilmaista esineet oikealla tavalla ja samantien. Purutreenit sujuivat mallikkaasti, kuulemma Manukin jo kehittynyt (hitaasti kylläkin, mutta poika on vielä nuori) ja Oona saikin jo taistellla hihasta. Seuraavalla kerralla Oonalle taas lisää voittamisia, etenemme hitaasti  ja rakennamme pohjan varmaksi, ei liian hätiköidysti eteenpäin.

Täällä siis treenit jatkuvat edelleen ja joulua odotellaan saapuvaksi, vehreissä maisemissa! Jos satut bongaamaan ottamiasi kuvia täältä, ilmoita minulle niin mainitsen nimesi. Meitä kun on nyt niin moni kuvannut, etten enää pysy perässä.

Loppuun vielä pieni mainos.. nyt on ilmestynyt vihdoin Dobo-kirja, jossa esiintyy myös pari hienoa beussia ;)

Agilitykurssilla

Viime sunnuntaina päätin tehdä Oonan kanssa jotain mistä se tykkää. Jotain missä se saa mennä huimaa vauhtia. Nimittäin osallistuimme neidin kanssa Koirakoulu Kompassin agilitykurssille. Kurssi kestää nyt 10 kertaa ja katsotaan joskos tästä aukeaisi meidän agilityura.

Ensimmäisen kerran harjoituksena meillä oli sylivalssi. Oi ja voi, kuinka vaikeaa on kääntää koiraa väärällä puolella ja väärään suuntaan. Tässä siis näkyy meidän toko ura ja vahvasti. En osaa pitää koiraani oikealla puolellani (tokossa koira on aina ohjaajan vasemmalla puolella) ja kun siinä koiran pitäisi vielä pyörähtää itsestäni pois päin (tokossa kun koira pyörähtää itseeni päin), tässä vaiheessa oli sekä ohjaaja että koira aivan sekaisin.

Ensimmäinen harjoituksemme näytti tältä:

Esteet siis tulee suorittaa aina numeroiden puolelta. Tässä tosiaan ohjaajan kannattaa pysyä kokoajan esteiden samalla puolella, vetää koira esteiden välistä ja sitten tulee se sylivalssi. Tämä oli vaikeaa, myös Oonalle. Ei koirani ole mahdollista taipua tähän suuntaan. Kun teimme saman harjoituksen toisin päin niin se sujui jo paljon paremmin, toisinpäin harjoituksessa kun koira otetaankin ohjaajan vasemmalle puolelle.


Seuraava harjoituksemme tässä:

Saimmekin jo tehdä pientä rataa. Tässä harjoituksessa siis sylivalssi siirrettiin radalle, jolloinka se täytyy tehdä liikkeessä. Ja tässä harjoituksessa sylivalssi tulee harjoiteltua molemmin päin. Tämä harjoitus meni ihan mukavasti. Olemmehan me Oonan kanssa hieman ennenkin agilitya ottaneet, vaikkei ohjaaja ole siitä mitään tiennytkään. Mutta olen sentään osannut vahvistaa neidin "käteen tulemista", joten radalla oli helppo saada koira tulemaan oikealle puolelle. 

Viimeinen harjoituksemme:

Tämän otimme viimeiseksi sen takia, että olimme aiemmissa harjoituksissa jokaisen esteen jälkeen tehneet käännöksen. Tässä harjoituksessa kun mennään suoraan ilman käännöksiä kokoajan. Saadaan siis koira pitämään vauhti myös esteiden jälkeen ja jotta koira ei opi, että aina esteen jälkeen tulee käännös. Ja sama toiseen suuntaan.

Ensimmäinen agilitytuntimme meni todella kivasti. Ensin Oona otti hieman varovaisesti, mutta seuraavalla kerralla oli jo ihan täysillä mukana tekemässä. Tästä siis neitini tykkää, joten tätä jatkamme!

Dobo video

Me ollaan päästy videolle, Koirakoulu Kompassin dobon esittelyvideolle. Oona on aivan mahtava ja osaa jo filmitähden alkeet, eleet ja ilmeet hallussa. Suunnittelin lähettäväni hänet Lassieksi Lassien paikalle. Eikös nykyaikana olekin muotia tehdä uudelleen noita vanhoja elokuvia. Jos matkakohteemme muuttuisikin Hollannista Hollywoodiksi?
Oli Manukin mukana kuvauksissa, Manun osuudet on vain leikattu pois.. poika kun luuli roolinsa olevan Vaahteramäen Eemeli tai joku muu yhtä riiviö..

Oona & Manu Dobobeussit

Viime aikoina olemme Oonan kanssa panostaneet lastenvetoihin, siinä puuhaa mistä neiti nauttii ja tuleepahan siinä samalla kohotettua sekä omaa että koiran kuntoa.

Kävimme  sunnuntaina 4.3 kaiken muun kiireen keskellä rauhoittumassa Oonan kanssa pariksi tunniksi Pisan talviriehaan ja viihdytimme lapsia vetämällä heitä ahkiossa. Vetomatka olikin tällä kertaa mukavan pitkä, yhden matkan pituus oli varmasti muutaman sata metriä, joten käveltyä ainakin tuli. Tai no joo, itseasiassa suurimman osan ajasta tuli juostua kun kyydissä tuntui olevan hurjia rämäpäitä, jotka tahtoivat aina vain kovempaa vauhtia.

Meistä, minusta sekä koiristani sekä uudesta lajista nimeltä Dobo oli juttua uusimmassa beussilehdessä ja kun taas muistin omistavani skannerin sain skannailtua hieman kuvia lehdestä tekstin joukkoon.

Seuraavassa kirjoittamani teksti lehdessä, myös teidän muiden luettavaksi:


Ensimmäisen kerran törmäsin dobopalloihin lemmikkimessuilla vuonna 2010, olin toki aiemminkin kuullut huhua kyseisistä palloista, mutta tuolloin niitä oli myös paikan päällä ja palloja sai testailla koiransa kanssa. Ja siitä se innostus tähän lajiin sitten lähtikin kun huomasin koirani Oonan pyrkivän heti pallolle, aina vain uudestaan. Ja minua todella kiehtoi liikuntamuoto, jota voisin harrastaa yhdessä koirani kanssa, joka ei veisi minulta pois yhteistä aikaani koirani kanssa.


Messujen innostamana kävin tarkkailemassa muutamaa dobokurssia, miltä se todellisuudessa näyttää? Ja mitä siellä tunnilla tehdään? Satuinkin vahingossa paikalle juuri samaan aikaan kun koirat pitivät hetken taukoa ja oli ohjaajien vuoro tehdä pallolla harjoitteita. Liikkeet näyttivät kovin haastavilta. Mielikuva mikä minulle jäi ensimmäisestä näkemästäni dobotunnista oli, että "Todellako minulta vaaditaan noin hyvää kuntoa tunnilla?" Myöhemmin sain kuulla seuranneeni jo edistyneiden dobotuntia ja minulle suositeltiin alkeiskurssille mukaan tulemista. Kurssinvetäjä myös vakuutti, että jokaisen liikkeen saa muunneltua niin helpoksi, että kaikkien on mahdollisuus onnistua. Samalla hän lupasi, että ketään ei pakoteta tekemään kaikkia liikkeitä, eikä kurssi luo kenellekään minkäänlaisia paineita, koska muiden suorituksiin ei ehdi keskittyä.


Seuraavaksi löysinkin itseni dobon alkeiskurssilta. Ensimmäisillä kerroilla teimme helppoja harjoitteita, etenimme hitaasti jokainen koira ja ohjaaja omaa tahtiaan. Ensimmäisten kertojen tavoite olikin saada koirat pysymään pallon päällä. Myöhemmin jos liikkeet alkoivat sujumaan oli niitä helppo vaikeuttaa pienillä muutoksilla. Ja tosiaan, en ehtinyt tarkkailemaan ollenkaan muiden suorituksia, koska melkein kaikissa liikkeissä oli oma koira mukana, joka vei kaiken keskittymiseni. Ensimmäisen tunnin jälkeen sekä minun että koirani lihakset muistuttivat olemassa olostaan, tämä siis oli todella tehokasta vaikkei tunti ollut fyysisesti rankka.


Nyt myöhemmin olen myös kunnostautunut dobonkoulutusohjaajana ja meidät voi nähdä koirani kanssa Helsingissä vetämässä dobokursseja. Se mikä oli pysäyttävää kuulla, että nykyajan pennuilla alkaa syvät lihakset surkastua jo neljän kuukauden iän jälkeen, joten pentujen syvien lihaksien vahvistaminen on tärkeää, jotta olisi lihakset tukemassa luuston oikeaa kasvua. Mikäs se parempi tapa siihen kuin dobo, joten meillä nuori herra 8 kuukautta on myös saanut ahkerasti doboilla.

Jos Doboilu kiinnostaa enemmän voi minuun ottaa yhteyttä tai sitten tutustua lajiin tämän linkin takaa.

Ja vuoden Toko Beauceron kilpailu on ratkennut ja Oona on vuoden 2011 tokobeussi #3. Onnea Oonalle!

Uuden vuoden kuulumisia

Manun kanssa olemme viime aikoina pysyneet lupauksessa ja olemme treenailleet ahkerasti tottista. Poika edistyy todella kovaa vauhtia. Nykyään jaksaa keskittyä loistavasti koko treeniajan eikä sähellä turhia. Poika kylläkin on kova ennakoimaan, jota Oona ei ole taas ikinä ollut.

Oonakin on hienosti osannut pysyä poissa tokokentiltä (siis ohjaaja on osannut olla viemättä sitä sinne). Dobotunneille Oona kylläkin pääsee mukaan, pitäähän sitä kuntoa pitää yllä. Ja itseasiassa aloittelimme neidin kanssa tänään agilityesteiden harjoittelun. Ollaan toki aiemminkin harjoiteltu esteitä, nyt vain yritämme paneutua tähän lajiin hieman enemmän ja harjoitella esteet kunnolla. Tosiaan tämän päivän treeniaiheena olivat kontaktiesteet sekä kepit. Keppien kanssa hiottiin hetkinen, kunnes päästiin kaikki kepit läpi, niin että vasta lopussa tuli palkka. Kontaktiesteistä vaikein oli A-este ja siinä vaikein kohta ylösmenokontakti, joten harjoittelimme kovasti tuota kontaktipintaa.

Ja koska olen nyt viime aikoina saanut itselleni kuvia sekä videoita menneistä tapahtumista, niin jaettakoon niitä nyt teille:

Vihdoin ja viimein näin kuukausia jälkikäteen oivalsin kuinka saada dvd:ltä kuvamateriaali kaikkien näkyville ja vielä onnistuin siinä heti ensimmäisellä kerralla. Joten tässäpä teille nyt linkkiä Oonan viimekesäisestä jalostustarkastuksen luonneosiosta. Video on youtubessa ja aukeaa tästä.

Sain myös tänään kaveriltani hänen ottamiaan kuvia meidän syksyisestä lemmikkimessujen esityksestä, joten näitä kuvia on tekstin yhteydessä. Kiitoksen vielä kerran Nealle näistä mahtavista kuvista!

Voittaja-näyttelyissä

Aloitetaanko tämäkin blogikirjoitus kuin edellinen: "Kävimme tässä välissä taas toko-kokeessa, hakemassa muutamaa pistettä vajaa ykköstuloksen."

Kyllä näin on meille taas käynyt. Lauantaina 26.11 ajelimme Porvooseen tokoilemaan. Tuomarinamme toimi Hannele Pörsti. Juuri kun saavuin koepaikalle sain kuulla, että olemme etuajassa ja aloitamme samantien kokeen. Oona oli ollut vielä arpajaisissa niinkin onnekas, että sattui saamaan paikkansa avoimen luokan ensimmäisenä koirana. Tämä siis tarkoitti, että lämmittely ja valmistelu kokeeseen saivat jäädä.

No, eihän autosta suoraan kehään hyppy voi ikinä tietää mitään hyvää. Ja kuten arvata saattaa, saimme pisteitä kasaan 156, 4 pistettä puuttui ykköstuloksesta. Tällä kertaa jokaisesta liikkeestä kylläkin saimme pisteitä, nyt oli tosiaan siis taas parannusta siinä, ettei mennyt mikään liike nollille. Mutta Oona suoritti liikkeitä todella hitaasti, josta tuli pistemenetyksiä. Joten palasimme kotiin Porvoosta taas yhtä kakkostulosta rikkaampana.

Viime viikonloppuna eli 3.-4.12 olimme Voittaja-näyttelyissä mukana esityksen merkeissä.

Lauantain esitys ei mennyt kaikilta osin niin kuin olisi pitänyt. Jouduimme nimittäin tekemään viime hetken koreografiamuutoksia kun saimme tietää yhden koirakon jäävän pois joukosta ja liikkeet jotka oli heille suunniteltu jouduimme jättämään kokonaan pois. Saimme kuitenkin joukkoomme juuri ennen esitystä varakoirakon, jossa ohjaaja ei ollut koiran omistaja vaan koiran omistaja esiintyi toisen koiransa kanssa itse. Ja tämä "varaohjaaja" oli saanut tutustua koiraan noin minuutin ajan ennen esitystä. Ja niinhän siinä kävikin, että yhtäkkiä yksi ohjaaja ohjasikin kahta koiraa samaan aikaan. Mitä muutakaan olisi voinut odottaa?

Sunnuntaina olimme kaikki löytäneet jostain hurjan määrän tsemppiä ja vedimme esityksen loistavasti ja kunniakkaasti läpi. Tästä esityksestä jäi oikein hyvä fiilis. Tämä esitys on myös videoitu, katsotaan jos saisimme sen joskus myös yleiseen jakoon.

Kiitokset kaikille mukana olleille, myös tuuraajille sekä musiikkimiehellemme!

Sunnuntaina myös Manu pääsi mukaan messukeskukseen seikkailemaan, saamaan runsain mitoin rapsutuksia sekä toimimaan demokoirana Doboilussa. Se olikin Manun toinen kerta Dobo-pallon päällä ja hienosti pikkuherra suoriutui tehtävästä.

Tästä on hyvä laittaa Oona ansaitulle sekä suunnitellulle treenitauolle ja aloittaa intensiivitreenit nuoremman sukupolven kanssa. Niin ja pahoittelut kaikille joiden ohi olemme viilettäneet täyttä vauhtia ehtimättä sen enempää keskustella, meillä vain oli oikeasti todella tiukka aikataulu koko viikonlopun ajan. Itselläni oli koko viikonlopun ajan kamera hienosti pakattu eteisen pöydän päällä, joten tästä syystä minulla ei ole omaa kuvamateriaalia viikonlopusta. Joten tekstin yhteydessä olevat kuvat on otettu tänään lenkillä.

Lemmikkimessut 12.-13.11.2011

Paljon on taas tapahtunut viimeisestä, tämä talo ei hiljene enää koskaan.

Kävimme Oonan kanssa taas kokeilemassa tottelevaisuuskokeen avointa luokkaa ja toimme sieltä mukanamme jo perinteeksi muodostuneen kakkostuloksen. Mutta juuri kokenut ihminen palveluskoirapuolelta harmitteli minulle, että nykyään ihmisillä on hirmu vähän kisakokemusta, eivätkä osaa käyttäytyä kisapaikalla kun pääsevät heti yhden tuloksen saatuaan nousemaan luokkaa ylemmäs. Noh, tästä ei voi minua syyttää, minähän olen kartuttanut kisakokemustani oikein kunnolla. Tuomarinamme toimi taas tällä kertaa Harri Laisi, eikä edes hänkään voinut antaa mitään kanta-asiakas pisteitä. Mutta tällä kertaa olin tyytyväinen, kaikki muut liikkeet sujuivat hienosti, ainoastaan liikkeestä seisominen meni nollille. Jos tuo yksi liike olisi onnistunut edes jotenkuten olisimme saaneet ykkösen, pisteitä kun kertyi 154,5, taas siis jäi juuri siihen hilkulle.

                              

Ja viime viikonloppuna oli Helsingin Messukeskuksessa Lemmikkimessut, joilla esiinnyimme Koirakoulu Kompassin järjestämässä näytöksessä. Tällä kertaa olimme panostaneet esitykseen kunnolla, olimme hankkineet mahtavat esiintymisasummekin. Tai okei, itsehän me ne kaavut itsellemme ompelimme kun ei mistään meinannut löytyä juuri oikeanlaista. Kaapujen ompeluprojekti olikin hieman suurempi kuin olimme kuvitelleet ja kun messut rupesivat lähestymään ja kaavut seisoivat edelleen vain palasina pöydillä tuli viimeisellä viikolla mukavasti ekstra jännitystä peliin. Ainut aika mistä pystyi nipistää lisää aikaa ompeluihin olivat yöunet ja sen sai tuta töissä; ei ollutkaan ihme, että oli vahingossa ommeltu huppu kiinni hihaan. Mutta vihdoin ja viimein kaikki kaavut saatiin valmiiksi päivää ennen esitystä eli kenraaliharjoituksiin. Eli ensimmäisen kerran pääsimme treenailemaan esitystä kaavut päällä kenraaliharjoituksissa.

Mutta molempien päivien esitykset menivät mielestäni aivan hurjan loistavasti, ei sattunut suurempia mokailuja ja vaikka jotain sattuikin niin osasimme nauraa virheillemme, kaikilla oli hauskaa!

                                         

                     "Vauhdikasta menoa Dobo-palloilla, tätä Oona rakastaa!"

Esityksestä on muutamia videopätkiä. Kahdesta ensimmäisestä on kiittäminen kasvattajaamme, joka tuli katsomaan meidän näytöstä ja jaksoi heilua kameran takana. Kolmannen pätkän on joku mukava ihminen jaksanut väkertää, musiikki ei kylläkään ole alkuperäinen, mutta video on muuten loistokkaasti tehty. Seuraavista linkeistä pääsee katsomaan videot:

Esityksen alku 
Doboilua
Esitystä

Ja pääsihän myös Manu tekemään messuilla debyyttinsä. Sain nimittäin tehtäväkseni organisoida pentuesityksen ja Manuhan tuli luonnollisesti esitykseen mukaan. Meillä oli todella mukava ja värikäs sakki mukana pentuesityksissä ja pennut toimivat kuin niiden pitikin. Siis hyvin pentumaisesti sähläten.

Liikkeestä maahan

                                                                    Loppukumarrus

Pentuesitys sunnuntailta on myös videoitu, sen näkee tästä. Kiitos kuvaamisesta iskälle, joka isänpäivänä, eläinallergisena, silmät kutisten tuli kuvailemaan esityksiämme. Erittäin mukavaa isänpäivää!

Mutta sunnuntaina esitysten jälkeen tapahtui suuri ihme. Manu ei enää riekkunut ja roikkunut ja säntäillyt suuna päänä joka paikkaan vaan oli kirjaimellisesti mallia perästävedettävä. Tutut katselivat ihmetellen: "No, saahan tuostakin pojasta joskus virran off-asentoon."

Seuraavan kerran tämän meidän saman esityksen voi nähdä 3.-4. päivä joulukuuta Messukeskuksen Voittaja-näyttelyissä. Tervetuloa kaikille tuolloin!