torstai 10. toukokuuta 2012

Agilitykurssilla

Viime sunnuntaina päätin tehdä Oonan kanssa jotain mistä se tykkää. Jotain missä se saa mennä huimaa vauhtia. Nimittäin osallistuimme neidin kanssa Koirakoulu Kompassin agilitykurssille. Kurssi kestää nyt 10 kertaa ja katsotaan joskos tästä aukeaisi meidän agilityura.

Ensimmäisen kerran harjoituksena meillä oli sylivalssi. Oi ja voi, kuinka vaikeaa on kääntää koiraa väärällä puolella ja väärään suuntaan. Tässä siis näkyy meidän toko ura ja vahvasti. En osaa pitää koiraani oikealla puolellani (tokossa koira on aina ohjaajan vasemmalla puolella) ja kun siinä koiran pitäisi vielä pyörähtää itsestäni pois päin (tokossa kun koira pyörähtää itseeni päin), tässä vaiheessa oli sekä ohjaaja että koira aivan sekaisin.

Ensimmäinen harjoituksemme näytti tältä:
Esteet siis tulee suorittaa aina numeroiden puolelta. Tässä tosiaan ohjaajan kannattaa pysyä kokoajan esteiden samalla puolella, vetää koira esteiden välistä ja sitten tulee se sylivalssi. Tämä oli vaikeaa, myös Oonalle. Ei koirani ole mahdollista taipua tähän suuntaan. Kun teimme saman harjoituksen toisin päin niin se sujui jo paljon paremmin, toisinpäin harjoituksessa kun koira otetaankin ohjaajan vasemmalle puolelle.


Seuraava harjoituksemme tässä:

Saimmekin jo tehdä pientä rataa. Tässä harjoituksessa siis sylivalssi siirrettiin radalle, jolloinka se täytyy tehdä liikkeessä. Ja tässä harjoituksessa sylivalssi tulee harjoiteltua molemmin päin. Tämä harjoitus meni ihan mukavasti. Olemmehan me Oonan kanssa hieman ennenkin agilitya ottaneet, vaikkei ohjaaja ole siitä mitään tiennytkään. Mutta olen sentään osannut vahvistaa neidin "käteen tulemista", joten radalla oli helppo saada koira tulemaan oikealle puolelle. 

Viimeinen harjoituksemme:
Tämän otimme viimeiseksi sen takia, että olimme aiemmissa harjoituksissa jokaisen esteen jälkeen tehneet käännöksen. Tässä harjoituksessa kun mennään suoraan ilman käännöksiä kokoajan. Saadaan siis koira pitämään vauhti myös esteiden jälkeen ja jotta koira ei opi, että aina esteen jälkeen tulee käännös. Ja sama toiseen suuntaan.

Ensimmäinen agilitytuntimme meni todella kivasti. Ensin Oona otti hieman varovaisesti, mutta seuraavalla kerralla oli jo ihan täysillä mukana tekemässä. Tästä siis neitini tykkää, joten tätä jatkamme!