Seminaarissa

Sunnuntaina kävimme koirakerhomme HVK:n juhlavuoden kunniaksi järjestämässä seminaarissa Porvoon D&C-hallilla. Kouluttajana seminaarissa oli Mia Skogster. Mia Skogster on tällä hetkellä yksi maailman menestyneimmistä koiraurheilijoista. Hän voitti koirallansa Mecberger Chortoryiski belgianpaimenkoirien suojelun maailmanmestaruuden vuonna 2010. Lukuisien mitalisijojen lisäksi he ovat myös kaksinkertaisia Suomen mestareita. He ovat edustaneet Suomea FCI:n suojelun MM-kisoissa 3 kertaa ja belgianpaimenkoirien suojelun MM-kisoissa 4 kertaa. Mia on erittäin haluttu seminaarien vetäjä, ja hän matkustaa jatkuvasti ympäri maapalloa pitämässä koiraihmisille seminaareja.

Osallistuin seminaariin Oonan kanssa. Me paneuduimme meidän seuraamisen kontaktiin. Se kun meillä on aina ollut se "kaikkein heikoin liike". Harmiksi vain, seuraamista haittasi aiemmin samaisella viikolla sattunut onnettomuus jossa Oona juoksi täyttä vauhtia päin lyhtypylvästä (tänään kylki on käyty tutkimassa eläinlääkärillä ja selvisi, että olemme selvinneet pelkällä säikähdyksellä, ei ollut onneksi murtumia vain suuri tärähdys jonka seurauksena kyljessä jalkapallon kokoinen mustelma). Sain kuitenkin paljon uusia vinkkejä siihen kuinka lähdemme harjoittelemaan kontaktin pysymistä. Myös muiden koirakoiden seuraamisesta sain paljon irti. Ja lähdinkin Porvoosta koulutusvinkillisesti monin verroin rikkaampana, rahallisesti taas paljon, paljon köyhempänä (halli kun sijaitsee petollisesti D&C kaupan yhteydessä ja sieltä on aina pakko ostaa hieman tuliaisia, kun; "juurikin tuollaista me tarvitsemme..")

Tänään tosiaan kävimme eläinlääkärissä, Manullekin uusittiin rokotteet. Molemmilla koirilla oli kaikki kunnossa (Oonan kylkeä lukuunottamatta). Sain myös pitkästä aikaa punnittua "pikku-herran", painoa on nyt jo kertynyt huimat 36,5kg.

Ja koska tänään oli kaunis ilma täällä eteläisessä Suomessa niin tänään myöskin pikkasen treenailtiin. Oonalle muistuteltiin keppejä mieleen ja hyvin näytti muistuvan. Tästä innostuneena suunnittelinkin huomisen opiskeluun tarkoitetun päiväni käyttää siihen, että aamulla kello soi kukon laulun aikaan ja käyn tallaamassa molemmille jäljet...

Valokuvat sunnuntain seminaarista, kuvista iso kiitos Tarja Julkulle!

Manun synttärit

Viime perjantaina vietimme suurta päivää, kun "pieni pentuni" saavutti vihdoin merkittävän ikävaiheen tullessaan yhden vuoden ikään. Kamalan nopeasti aika on kulunut ja huomaan tosiaan edelleen puhuvani pennusta... hmm.. olisiko aika päivittää, vaikka junnuksi, se sopisi jo paljon paremmin? Ihmiset kun hämmästyvät kuultuaan puheeni pennusta ja seuraavassa hetkessä nurkan takaa tuleekin noin 40 kiloa painava suuri honkkeli uros..

Synttäripäivä alkoi aikaisin. Heti aamulla ennen kukon laulua lähdimme kaveriporukalla juoksulenkille. Manukin on tosiaan talven aikana ehtinyt kasvaa sen verran, että saa luvan tulla mukaamme juoksemaan. Ei ole poika vielä tietoinen siitä, että joskus matkat voivat venähtää todella, todella pitkiksi (lue 15km) vaan vetää hulluna rallia ympäriinsä. Kyllä tulee Manu varmasti huomaamaan, että välillä on ihan hyvä säästää voimia...

Illalla Manu pääsi töihin, josta kotiin palattuani päätin vielä hieman treenata herran kanssa. Otimme pienet parkkipaikka treenit kaatosateessa. Ja hienosti sujuivat treenit, ei haitannut sade poikaa, ei häiriintynyt paikalla makuu taikka liikkeestä maahanmeno vaikka maa oli märkä rankkasateesta johtuen. Treenit sujuivat siis kaikinpuolin onnistuneesti.

Illalla vielä, perinteiset synttäriherkut.. Tällä kertaa ei ollut kakkua, omistaja oli laiska.. sai poika tyytyä kaupan valmisherkkuihin, eli siis luuhun. Mutta hyvinpä näytti sekin maistuvan. 

Elämää nartun ja uroksen kanssa

Kuinka se on mahdollista? Miten hoidat juoksuajat jos molemmat ovat leikkaamattomia? Meneekö toinen jonnekin hoitoon?

Sain hirmu tulvan kysymyksiä kaikilta. Vastasin vain, että "Sittenhän sen näkee mitä tuleman pitää." En todellakaan osannut odottaa mitä olisi edessä, vahinkoahan ei missään nimessä saanut päästä tapahtumaan. Ajattelin, että kyllähän siitä selvitään...

Ja nyt vihdoin muutama viikko takaperin koitti se odotettu aika, se juoksuaika. Alku oli helppo, uros kiinnostui hirveästi nartusta, mutta kun narttuni oli niin kovin kärttyinen ei se päästänyt urosta alkuvaiheessa ollenkaan lähelleen. Ensimmäinen viikko sujui näin.

En uskaltanut kellekään sanoa kuinka helposti meillä on mennyt. Kasvattajalle vahingossa mainitsin ohimennen, johon sainkin heti toppuuttelut, "Odotas vain.."

Toisella viikolla ilmeni yksi vaikeus. Olin nimittäin yksinollessaan eristänyt koirat toisistaan, mutta niin, että näköyhteys edelleen säilyi. Tämä oli virhe! Uros kun alkoi kaikessa yksinöisyydessään kaivata kovastikin narttuni seuraan, niin kovasti, että oli lauleskellut serenadia narttuni lumoamiseksi.

Tämä loppui lyhyeen. Vaikka narttu ehkä lumoutuikin niin naapurit eivät. Nyt poika toiseen huoneeseen ilman näköyhteyttä.

Kun minä olin kotona pidin koirat samassa tilassa, jatkuvan tarkkailun alla tietenkin. Tuolloin ei ollut mitään ongelmia, pystyin huoletta pitämään koirat yhdessä. Tämä oli suuri helpotus, sillä olin jo kovasti pähkäillyt kumpi saa milloinkin olla samassa tilassa minun kanssani. Ulkona en voinut molempia päästää yhtä aikaa vapaaksi, siinä en koiriini luottanut, vaan vuorotellen päästin niitä vapaana juoksemaan.

Näin elimme sen kolmisen viikkoa ja yhtäkkiä huomasin juoksujen loppuneen ja narttu pystyi palaamaan mukaamme arkiaskareisiin.

Eli nyt voin kokemusta viisaampana vastata ihmisten esittämiin kysymyksiin. Nartun ja uroksen elo saman katon alla ainakin meillä käy todella helposti. Tietenkin sanomassani pitää muistaa pieni varaus; nämä olivat uroksen kokemat ensimmäiset juoksut ja urokseni on vielä nuori, tällä hetkellä vielä alle vuoden. Joten en tiedä onko seuraava kerta pahempi...

Dobo video

Me ollaan päästy videolle, Koirakoulu Kompassin dobon esittelyvideolle. Oona on aivan mahtava ja osaa jo filmitähden alkeet, eleet ja ilmeet hallussa. Suunnittelin lähettäväni hänet Lassieksi Lassien paikalle. Eikös nykyaikana olekin muotia tehdä uudelleen noita vanhoja elokuvia. Jos matkakohteemme muuttuisikin Hollannista Hollywoodiksi?
Oli Manukin mukana kuvauksissa, Manun osuudet on vain leikattu pois.. poika kun luuli roolinsa olevan Vaahteramäen Eemeli tai joku muu yhtä riiviö..

Mätsärissä

Tänään tapahtumalistallamme oli yhdistyksemme Match Show, joten siellä meni töissä koko päivä. Päivä oli oikein mukava ja hauska, aikakin kului aivan uskomatonta vauhtia. Kiitos siis tästä mukavasta päivästä mukana olleille sekä osallistujille että yhdistyksemme jäsenille. Näistä tapahtumista jää aina niin mahtava tunnelma siitä, kuinka hieno tunnelma meillä yhdistyksen sisällä on.

Mätsäriuransa pääsi avaamaan myös Manu. Oona ei päässyt mukaan edelleen jatkuvan juoksuajan takia. Mutta Manu pääsi harjoittelemaan näyttelykehässä juoksemista, vaikkei varmasti tule ikinä muulloin kehissä juoksemaankaan (mikä sinänsä on harmi pojan ulkonäön sekä mahtavan liikkumisen takia). Nuori herra pääsi vielä osallistumaan pentuluokkaan, pentujen ikäraja kun oli 12kk. Tänään siis oli ensimmäinen kerta kun Manun piti juosta kauniissa ravissa vierellä sekä seistä liikkumatta paikoillaan. Seisominen vielä sujui kun vain namia riitti nenän edessä, silloin ei edes välitetty tuomarista. Kauniisti annettiin tuomarin katsoa sekä hampaat että korvat, kiitokseksi tästä tuomari sai pusun. Mutta ympyrässä juokseminen oli kaikkea muuta kuin kaunista, aivan hirveää ja kamalaa katsottavaa. Manu-herra kun luuli meidän leikkivän, jolloin roikkui hihassani tai pomppi tasajalkaa ilmassa tai sitten tukehtui näyttelyhihnaansa. Hetkittäin nähtiin kyllä kaunista raviakin, mutta suurimmaksi osaksi nuorukainen liiteli ilmassa. Kehästä saimme vain sinisen nauhan, enkä todellakaan voi esityksen perusteella muuta vaatiakaan. Tuumasin siis kehän jälkeen, että ehkä meidän täytyy herran kanssa jättää näyttelykehät muille ja tyytyä tokokehiin sekä pk-maastoihin.

Lauantaina kävin myös seuraamassa agilitykisoja. Manu pääsi tuonnekin mukaan. Ja oli oikein loistava tilaisuus harjoitella pojan kanssa hieman tottista sekä rauhoittumista oudossa paikassa. Rauhoittuminen kun pojalle tuollaisessa satojen ihmisten ja koirien seassa, tuntemattomassa paikassa oli melkein mahdotonta, mutta lopulta sekin onnistui.

Ja vihdoin, pääsiäisen kestäneen väsytyksen jälkeen nuorukainen on aivan rättiväsynyt. Makoilee reporankana keskellä lattiaa niin kovin onnellisena!