Olisi kai jo aika uuden blogikirjoituksen. Paljon on ehtinyt tapahtua viime kirjoituksesta, mutta pienenä tekosyynä taasen kerrottakoon, että tietokoneeni sanoi itsensä irti tässä taannoin. Sain sen kylläkin jotenkin taas toimimaan, mutta niin hitaasti ja epävarmasti, joten totesin parhaammaksi hoitaa sillä koneella vain ja ainoastaan pakolliset asiat. Mutta nyt minulla on uusi tietokone, jonka kanssa yhteistyö taas pelaa..
Olemme ahkerasti jatkaneet treeneissä käyntiämme. Manu oli pienellä tauolla kaikesta treenaamisesta, ontumisen takia. Mitään näkyvää syytä ei jalassa ollut ja eläinlääkärimme epäili Manun vain liukastuneen ja reväyttäneen jalkansa. Mutta eihän sellainen ole Manulle mitenkään mahdollista ;) Oonan kanssa sen sijaan treenailimme sitäkin ahkerammin ja neiti kehittyi aivan hurjaa tahtia. Tottiksessa ei tällä hetkellä ole suurta ongelmaa kuin eteenmenossa, se on hiottava varmemmaksi.
Ehdimme tehdä tässä välissä myös reissun Suomeen. Matka alkoi tiistaina 4.12 ja edessä olisi ajomatka Ruotsiin, Tukholmaan. Ruotsiin asti matka meni oikein sujuvasti, olimme nukkuneet kunnon yöunet ennen lähtöämme, joten univelkaa ei ollut, ainakaan mainittavissa määrin. Saksassa saimme kokea ensimmäiset lumet tai jos sitä lumeksi voi kutsua, enemmänkin ehkä räntää. Matka jatkui sujuvasti, Saksasta Tanskaan menimme lautalla joka kesti vain tunnin ja maksoi 70 euroa. Tanskasta Ruotsiin ajoimme hujauksessa.
Vasta Ruotsin rajalla miehet pysäyttivät meidät ja kyselivät mitä meillä mahtaa olla matkassa. Joten ei muuta kuin koirien passit tarkistukseen ja sitten matkamme sai taas jatkua. Ja sitten yön pimeinä tunteina alkoi kamala myrsky. Ajelimme moottoritiellä vain 50km tunnissa, rajoitus siellä oikeasti oli 120km tunnissa. Ikinä en ole nähnyt niin montaa rekkaa tienreunassa hätävilkut päällä, näkyvyys eteenpäin oli vain noin 30 metriä. Tiesin edessäni olevan auton, mutta en nähnyt siitä edes pilkahdusta. Lyhyet valot päällä ei nähnyt mitään, pitkät päällä näki vain lumihiutaleet paremmin. Selvisimme kuitenkin Tukholmaan asti, hieman myöhässä, mutta olimme onneksi varanneet matkaan reilusti ylimääräistä aikaa. Meillä olisi edessä enää tunnin matka ja pari tuntia aikaa. Tai sitä aikaa olisi ollut, ellemme olisi jämähtäneet Tukholman aamuruuhkaan klo 6. Matkamme siis eteni hyvin hitaasti ja lopulta kävikin niin, että myöhästyimme 10 minuuttia laivastamme. Ei muuta kuin Viking Linen terminaaliin kyselemään olisiko mahdollista päästä seuraavaan laivaan. Ja sehän onnistui. Saimme laivan iltapäiväksi ja vielä Helsinkiin, joten välttyisimme ajomatkalta Turusta, joka oli alkuperäinen suunnitelmamme. Viking Line vielä tarjosi matkan hyvin edulliseen hintaan, kai olimme niin surkean näköisiä. Mutta voin lämpimästi tästä lähin suositella Viking Linea kaikille. Myös laiva oli viihtyisä ja hytit siistejä. Sainpa muuten myöhemmin kuulla, että myrsky oli ollut niin suuri, että oli päässyt uutisiinkin asti eikä kaikki linnan juhlien vieraatkaan olleet päässeet myrskyn takia saapumaan paikalle, lentoja oli nimittäin Tukholmasta peruttu.
Ruotsin myrskyä Tukholman huoltoasemalla
Itseäni hieman jännitti koirien ensimmäinen laivamatka ja miten laivan kannella tarpeilla käynti onnistuu, matka kuitenkin kun kesti sellaiset 17 tuntia. Mutta matka meni kuin menikin todella vaivattomasti, koirat pystyivät rentoutumaan hytissä ja tarpeilla käyntikin sujui ilman ongelmia.
Nyt koska olimme myöhässä Suomesta sellaiset 12 tuntia, jouduimme juoksemaan suoraan laivalta hommiin. Meillä oli nimittäin itsenäisyyspäivän Match Show eli Koirien linnan juhla Koirakoulu Kompassilla. Tällä kertaa omat koirani eivät osallistuneet kehiin, sen sijaan valokuvaukseen he menivät. Itse kun ikinä ei osaa ottaa hienoja valokuvia koiristaan, niin ammattikuvaajaa kannattaa käyttää aina kun siihen on mahdollisuus. Match Show oli hieno, siellä näki todella upeita koiria ja hienoja pukuja omistajilla.
Kuvat 6.12.2012 Kuvaajana Terhi Honkonen
Pääsyymme matkaan oli viikonlopun suuri koiratapahtuma Helsingissä, nimittäin Voittaja-näyttelyt. Meillä oli koko viikonlopulle paljon ohjelmaa siellä, oma ständi, temppu- ja aktivointinäytös, dobo esittely, esitys isolla areenalla sekä Houkutusten Highway leikkimielinen kilpailu.
Temppu- ja aktivointinäytökseen osallistuin Manun kanssa. Lauantaina olisi kannattanut Manu hakea aiemmin autosta, eikä suoraan esittelyyn. Poika kun kävi hieman kierroksilla eikä meinannut osata rauhoittua. Näytöksessä Manu sai hieman esitellä osaamiaan temppuja.
Dodo esittelyssä oli mukana Oona, joka on todellinen konkari doboilussa. Neiti esitteli innokkaana erilaisia liikkeitä joita osaa. Ja tultiinpas meitä hieman haastattelemaan sekä kuvaamaan Huvudstadbladet-sanomalehteen.
Sitten koitti meidän päätapahtuma eli esitys isolla areenalla, joka meni perinteitä kunnioittaen ensimmäisenä päivänä "ei niin hyvin". Mutta hauskuus ja ilo oli kuulemma näkynyt yleisöön asti. Sitä meillä nimittäin riitti ja sitä me haimmekin esityksellä.
Yllä olevat esityskuvat: Sami Osenius
Viimeisenä oli vuorossa Houkutusten Highway, kilpailu jossa kisasi 4 joukkuetta, Koirakoulu Kompassilta 2 joukkuetta, joissa toisessa oli mukana Manu ja toisessa Oona. Highway oli 10 metriä pitkä, joka oli reunustettu erilaisilla houkutuksilla, kuten luilla, makupaloilla ja leluilla. Kilpailu meni viestin tapaan, koiralla oli pitäjä, ohjaaja juoksi maton toiseen päähän ja kun ohjaaja oli siellä sai koiran päästää juoksemaan. Kun koira oli ohjaajan luona sai toisen koiran lähettää matkaan. Yleisölle oli tarkoitus järjestää hauskaa katsottavaa, kuinka koirat lankeaa houkutuksiin matkan varrella. Minun molemmat koirani juoksivat hetkeäkään epäröimättä suoraan luokseni ja niinhän siinä kävi, että meidän toinen joukkue, jossa Manu oli mukana voitti koko kisan.
Sunnuntai meni kaikilta osin jo paremmin. Manu oli näytöksessään hallitumpi, Oona esitteli doboa edelleen todella innostuneesti. Suuri esityksemme "Dobo Hits The Music" meni loistavasti nappiin (taas perinteitä kunnioittaen, sunnuntaina kaikki menee aina hienosti) sekä Houkutusten Highwayssa tällä kertaa Kompassin molemmat joukkueet olivat finaalissa. En ollut taas loppuun asti miettinyt tätäkään. Nimittäin jouduin juoksemaan koko kisan ajan tukka putkella, kun kisasin kahden koiran kanssa eri joukkueissa. Kuten lauantaina myös sunnuntaina sama joukkue voitti, ylivoimaisesti. Hienoa hienoa!
Voittajien on helppo hymyillä sekä tuuletella ;)
Näytösten lisäksi tykkään käydä tällaisissa tapahtumissa myös sen takia, että siellä tapaa ihania jo entuudestaan tuttuja ihmisiä, joita muulloin tapaa liian harvoin sekä myös siksi, että siellä tapaa myös ihania ja mukavia uusia ihmisiä. Viikonloppu oli siis kaikilta osin erittäin onnistunut.
Matka takaisin Hollantiin meni paljon paremmin. Ei ollut enää myrskyä, sen sijaan todella suuri väsymys oli tilalla. Tällä kertaa emme käyttäneet lauttaa Tanskasta Saksaan vaan ajoimme siltoja pitkin. Tässä vaiheessa todettakoon, että valitkaa mieluummin lauttamatka, siltamaksut kun ovat sen verran hintavat ja joudut maksamaan myös bensan ja kaiken lisäksi lautalla saat levätä sen tunnin.
Matkan jälkeen olemme ehtineet jo kaksi kertaa käydä taas treenailemassa. Manukin jo tauon jälkeen sai taas osallistua. Sunnuntai aamun jäljet menivät molemmilta koiriltani aika heikonlaisesti. Manu kun päätti jäädä mutustelemaan lehmän kakkaa kesken jäljen ja Oona ajoi jälkeä mutkitellen, liian kiireisesti eikä ollenkaan samalla tavalla keskittyen kuin yleensä. Mutta se mitä Oona oli tälle kerralle parantanut, oli se, että nyt hän osasi ilmaista esineet oikealla tavalla ja samantien. Purutreenit sujuivat mallikkaasti, kuulemma Manukin jo kehittynyt (hitaasti kylläkin, mutta poika on vielä nuori) ja Oona saikin jo taistellla hihasta. Seuraavalla kerralla Oonalle taas lisää voittamisia, etenemme hitaasti ja rakennamme pohjan varmaksi, ei liian hätiköidysti eteenpäin.
Täällä siis treenit jatkuvat edelleen ja joulua odotellaan saapuvaksi, vehreissä maisemissa! Jos satut bongaamaan ottamiasi kuvia täältä, ilmoita minulle niin mainitsen nimesi. Meitä kun on nyt niin moni kuvannut, etten enää pysy perässä.
Loppuun vielä pieni mainos.. nyt on ilmestynyt vihdoin
Dobo-kirja, jossa esiintyy myös pari hienoa beussia ;)
Pentuihin palaan sen verran, että koko 10 kakaran lauma oli aivan mahtava sen ajan kuin asuivat ja kasvoivat kanssani. Joka päivä he keksivät kaikkea kivaa jäynää minulle, milloin puhelimeni oli kannettu heidän toimestaan pentuaitaukseen tai milloin koko joukko hyökkäsi yhtäaikaa kimppuuni eivätkä jättäneet rauhaan ennen kuin annoin huomiota heille. Onneksi vielä loppuvuodesta kelitkin olivat sellaiset, että pystyi pennut päästää omalle pihalle temmeltämään. Vaikka eiväthän ne millään pysyneet aitojen sisäpuolella vaan milloin he olivat naapureiden pihalla tai muuten vain tutustumassa lähiympäristöön, joten heidän kanssaan sai kyllä silmät olla myös selässä ja muutamat lisäkädet olisivat olleen enemmän kuin tarpeen siinä vaiheessa kun heitä alkoi kiinnostaa ulkomaailma enemmän. Teimme metsälenkkejä heidän kanssaan, autolla ajelimme sekä bussimatkoihinkin pennut saivat jo tutustua nuorella iällään. Pennut eivät myöskään jännittäneet muita koiria, Manun poskissa ja korvissa oli ihanaa roikkua. Manu raukka joutuikin aina pakenemaan pentuja sohvalle, ainoa paikka minne pennut eivät päässeet kiipeämään. Pennut olivat siis hyvin rohkeita, avoimia sekä hyvällä saalisvietillä varustettuja. En kuitenkaan jättänyt itselleni yhtään pentua vaikka mieli olisi kovasti tehnyt, mutta päädyin ratkaisuun, että tällä hetkellä 3 nuorta koiraa yhdessä taloudessa on ihan riittämiin ja kun omat koirat ovat vielä siinä parhaassa iässä, joten uuden pennun hankinta tulee eteen sitten vasta muutamien vuosien kuluttua.
