Ajassa taaksepäin

Pentulaatikon ääreltä lennetään hieman ajassa taaksepäin ja toiseen valtioon. Nimittäin muistellaan mitä puuhailimme koirien kanssa tämän kevään ja kesän Hollannissa.

Huhti - toukokuussa kävimme pitämässä Emmenissä sekä doboseminaarin, että dobo-koulutusohjaajakurssin. Kiinnostuneita oli rutkasti ja Oona sai toimia mainiona demokoirana. Nyt siis dobo on saanut jalan sijaa myös Hollannissa asti :)

Toukokuun lopussa muutimme pois kauniista Bennekomista, lähemmäs Amsterdamia, noin puolen tunnin ajomatkan päähän Amsterdamista, paikkaan nimeltä Aalsmeer. Siellä Oona ja Manu saivat itselleen uuden ystävän, pienen, kauniin ja vilkkaan malinois narttu Karman. Koko kolmikko jaksoi vetää rallia ympäriinsä ja juosta hullun lailla useita tunteja päivässä nauttien kauniista ilmasta.

Treenailua jatkoimme ahkerasti. Jälkeä pääsimme hiomaan eteenpäin, erilaisilla alustoilla sekä vaikeammilla jäljillä. Puruja otimme myös tiheään tahtiin. Vierailimme eri koiraklubeilla, joten saimme paljon treeniä vieraissa paikoissa.

Kesä oli hyvin kuuma, joten välillä myös vain rentouduimme, nautimme kauniista Hollannin kesäsäästä ja vietimme monta tuntia puistossa jossa koirat saivat juosta vapaana.

Puiston laidalla oli myös muutamia lampaita sekä vuohia. Manu oli hyvinkin kiinnostunut kyseisistä eläimistä...

Ja niin vuohi myös Manusta!

Manu oppi rakastamaan uimista. Aluksi olin tästä todella innoissani, mutta myöhemmin olen huomannut tämän vesi-intoilun johtaneen siihen, että nykyään poika sitten uiskenteleekin ihan joka paikassa, niin lätäköissä, ojissa kuin järvissäkin.

Astutusreissu Belgiaan tapahtui 3.8. Lähdimme Oonan kanssa ajelemaan aamulla aikaisin Brysselin alapuolelle pienelle paikkakunnalle nimeltä Horrues. Paikka jossa uros asui oli todella hieno, paljon peltoa ja maata koirien juosta vapaana, iso aidattu piha sekä tilavat ulkohäkit koirille. Paikka oli hyvin kaunis ja tunnelmallinen. Sinne olisi voinut vaikka itsekin muuttaa. Astutusreissu onnistui hyvin. Oona ja Galik tulivat keskenään oitis hyvin juttuun. Sekä reissusta jäi kaikin puolin positiivinen mieli.

Galik yritti kaikin tavoin flirttailla Oonalle.

"Katso kuinka komea mies minä olen"

Galik (pentueeni isä) oli luonteeltaan perus beauceron. Mielestään juuri sopivan kokoinen koira syliin ja nautti rapsutuksista sekä huomiosta.

Ja niin muutaman viikon jälkeen tästä palasimmekin koirinemme Suomen maahan ja pennut syntyivät :)

Takapihan löytö

Onko tämän ihanampaa olemassa? Voiko enempää enää toivoa?

Joka kesä niin kauan kuin minulla on koiria ollut olen toivonut asuvani veden äärellä. Kuinka ihanaa on kuumana päivänä mennä uittamaan koiraa. Aikaisempina vuosina olen käynyt Westendin koirauimarannalla, paikka on kiva. Vesi on matalaa pitkälle asti ja kun on meri kyseessä niin on laajalti tilaa uida. Westendissä voi myös koiran kanssa mennä kahlaamaan veteen. Viime vuoden uintireissusta kuvia ja tunnelmia tässä.

Sieltä löytyy myös miinuspuolia joista suurin on se, että kauniina kesäpäivänä ranta on tupaten täynnä. Siis oikeasti tupaten täynnä. Koiria on kymmeniä jos ei peräti sata. Siinä jos haluat olla rauhassa koirasi kanssa niin se on melkeinpä mahdotonta, jos et raahaudu koiriesi kanssa pitkälle merelle, mutta kun välillä olisi ihan mukavaa itse köllötellä auringossa ja antaa koirien viipottaa suuna päänä.

Niin ja sitten se toinen miinuspuoli on tietysti punkit. Hmm, koko Suomessa ei taida olla niin paljon punkkeja kuin Westendissä. Kun siellä käyt saat 100% varmuudella myös kotiin viemisiä. Sen sain todeta sen jo silloin siellä asuessani.

No, mutta nyt on ratkaisu missä ei näitä ongelmia todenäköisesti tule vastaan. Sillä takapihaltani, luitte oikein, siis takapihaltani löytyy nykyään tällainen (ei se oikeasti omaa pihaani ole, mutta taloni takana kuitenkin).

Ja mitä toususivat koirani:

Kesäisiä kuulumisia

Aika on rajallista ja elämäni kovinkin hektistä tietyistä syistä johtuen... Paljon on ehtinyt tapahtua, monia asioita joista täytyy kirjoitella blogiin. Ja kun viimein ehtii koneen äärelle on pää aivan tyhjä, mistäs minä nyt kirjoittaisin..

Lämmintä on edelleen piisannut. Nyt vihdoin eilen satoi vettä pitkästä aikaa, mutta eipä sitä hirmuisesti tullut. Takapihani näyttää aavikolta kuivuuden ja koirien juoksemisen jäljiltä. Ja voi, kuinka Manu-poika rakastaa kaivaa kuoppia pöllyävään multaan.

Meille kuuluu edelleen vain hyvää. Isäntäväkikin on palannut takaisin työn pariin taas hetkeksi ennen kuin minulla alkaa huomisen jälkeen taas uusi loma. Koirat olemme valitettavasti joutuneet erottamaan heidän yksinollessaan (tämä vain pennun turvallisuuden vuoksi, Oona ei nimittäin aina osaa leikkiä varovaisesti), mutta päivät näinkin ovat menneet loistavasti. Manu osaa rauhoittua heti makuuhuoneen oven kiinni mennessä. Välillä on innostuttu repimään sanomalehtiä kappaleiksi tai vetämään sängystä tyynyt lattialle. Mutta mahtuupa mukaan myös yksi kokonainen päivä, ettei ollut poika pissannut kertaakaan yksinollessaan vaan jaksoi pidätellä siihen asti kunnes tulimme kotia.

Keskenään koiruudet tulevat toimeen erittäin hyvin. Ei tule Oonaltakaan meitä kohtaan enää minkäänlaista kyräilyä. He saavat joka ilta ennen nukkumaan menoa yhdessä hirveitä pentuhepuleita, jolloin juostaan päättömästi ympäri taloa.

Olemme juosseet treeneistä toiseen, Manu aina mukana. Oonan treenien jälkeen pääsee Manukin hieman harjoittelemaan. Kovalla innolla on poika työskentelemässä kun nakki tuoksuu nenään. Ja peruskäskytkin hallitaan jo aika mukavasti. Oonan kanssa myös treenit ovat sujuneet mukavasti, vielä on monta pientä hiottavaa asiaa, mutta niinhän sitä on aina.

Pentu on kovin utelias, kaikki uusi kiinnostaa. Ahmatti ruuan suhteen. Määrätietoinen ja itsepäinen, voi sitä kiljunnan määrää jos ei poika heti saa haluamaansa. Hauska esimerkki eilisestä, kun olimme lenkillä ja Manu joutui vahingossa ojan toiselle puolelle eikä päässyt sieltä pois. Ojalle muristiin ja äristiin kovastikin kunnes tuli ystävällinen ihminen ja auttoi pienen pojan takaisin ojan yli. Niin ja ääntähän tästä pienestä pakkauksesta löytyy.

Manu kaivuu hommissa

Kuumina päivinä olemme myös käyneet uimassa. Ensimmäisellä kerralla Manu ei pitkälle uskaltanut tulla, tyytyi vain kahlailemaan matalassa vedessä. Toisella kerralla oltiinkin jo paljon rohkeampia ja uitiinkin jo pientä matkaa. Kunnes vilu voitti ja täytyi siirtyä rannalle. Ja itseasiassa Mauno Merimakkaran mielestä hiekan kaivuu oli paljon mielekkäämpää tekemistä kuin uiminen, siskotytön harteille jätettiin se jälkimmäinen. Oonakin on päässyt yli viime kesän järkyttävästä uintikokemuksesta ja ui täyttä päätä pallon perässä. Ja palloa piti heitellä uudelleen ja taas uudelleen ja uudelleen... Ja minähän heittelin kun olin niin onnellinen siitä, että Oona vihdoin uskaltaa tuon kamalan tapahtuman jälkeen taas uida. Viime kesänähän Oona siis juoksi täyttä päätä pitkin laituria ja huomasi vedessä kepin. Hyppäsi kepin perään, eikä tajunnut, että laituri loppui vaan upposi järven pohjaan kuin kivi. Sieltä noustuaan neiti ui paniikissa takaisin rantaan, enkä sen jälkeen ole saanut sitä veteen menemättä itse ensin. Mutta nyt oli tämä kauheus oli huuhtoutunut pois mielestä. Valitettavasti Manusta ei ole uintikuvia, koska poikamme ei todellakaan ole mikään linssilude vaan jokaikinen kerta kun kaivoin kameran hän katsoi parhaaksi piiloutua mieheni selän taakse.

Uinnin jälkeen täytyy kuivata itsensä hyvin

Automatkat Manun kanssa sujuvat hyvin. Hyvin hän on oppinut, että auto tietää aina pääsyä mukavaan paikkaan. Muutaman kerran poika kipusi kontista matkustamon puolelle, joten sain kuin sainkin tästä syystä aikaiseksi asentaa autooni koirakalterin, joka on lojunut nurkissani jo kuukausikaupalla.

Tänään kävimme Manulle hakemassa ensimmäisen rokotuksen. Eläinlääkäri tykästyi Manuun kovasti, sanoi sen olevan "lupaava isopäinen pentu". Manulla oli kaikki ok, ainoastaan oikea kives ei ole edelleenkään laskeutunut. Se tuntui kyllä matkan varrella, että tulossa saattaisi olla. Ja toivottavasti onkin! Tänään sitten onkin pikkupoika ollut kovinkin väsynyt rokotuksesta johtuen. Tai siis ei kyllä enää...

Kaveri kylässä - Iloa, kovaa menoa ja kyyneleitä

Meille tuli viikko sitten lauantaina vieras. Eikä ihan mikä tahansa vieras. Vaan vajaan vuoden ikäinen sileäkarvainen noutaja Hehku. Hirmuinen energiapakkaus, josta ei todellakaan ikinä lopu virta. Onkin monesti jo tullut mieleen, että kuka se kehtasi väittää ettei ikiliikkujaa muka ole keksitty?

Hehku on siis Oonalle jo entuudestaan tuttu. On ollut mukavaa seurata näiden kahden juniorin riekkumista metsässä, jota voi tosiaan jatkua monia tunteja. Mutta nytten Hehku tuli ensimmäistä kertaa Oonan kotiin. Mielessä pyöri viime kesäiset Oonan murjotukset Catalinan vieraillessa..

Mutta tällä kertaa kaikki meni aivan loistavasti. Ensimmäisen vuorokauden ajan pystyi Oonan silmistä lukemaan sanat; "Nyt te sitten hylkäsitte mut ja otitte tuon meille." Mutta kun Oona huomasi edelleen saavan samanverran huomiota niin kaikkosi kaikki huoli Oonan mielestä ja tilalle tuli noiden kahden nuorukaisen loppumaton leikki. Tai siis se olisi jatkunut loppumattomiin jos ei typerät ihmiset olisi jo puuttuneet telmimiseen sisätiloissa, ulkona sai tottakai mennä niin kovaa kuin vain tassuillaan pääsi.

Tämän viikon aikana olemme siis harrastaneet monien tuntien lenkkejä pelloilla jolloin koirat ovat saaneet purkaa suurta energiaansa, käyty yhdessä treeneissä sekä avattu tämän kesän uimakausi.

Hehku olikin aivan hirmuinen vesipeto, uiskenteli innoissaan ympäriinsä ja nouti heittämiäni keppejä. Oonakin uskaltautui veteen nuoremman esimerkkiä seuraten, mutta tyytyi kuitenkin vain kahlailemaan, eikä mennyt niin syvälle, että olisi joutunut uimaan.

Mieleen ehtikin jo juolahtaa kysymys, että miten nämä "paita ja peppu" tulevat toimeen viikon jälkeen kun joutuvat eroamaan kun Hehku palaa omaan kotiinsa. Joudummeko alkaa hieromaan kauppoja tästä vieterikoirasta? Oonakin on jopa alkanut syömään suurella innolla koko ruokansa.

Tätä iloa ja riemua kesti tosiaan eiliseen, perjantaihin saakka. Kunnes huomasin aamulenkillä Oonan kynnen repsottavan omituisesti. Kotona tarkempi tarkastelu paljasti kynnen olevan poikki aivan juuresta poikittaissuunnassa sisäsyrjän puolelta.

Äkkiä soitto eläinlääkäriin, mitä tässä tilanteessa täytyy tehdä. Sieltä neuvottiin tulemaan heti samana päivänä sinne, jotta saadaan poistettua tuo roikkuva osa tulehdusvaaran estämiseksi.

Eläinlääkäriin Oona meni yhtä suurella innolla kuin aina. Eläinlääkärithän ovat aivan mielettömiä paikkoja, sieltä saa aina paljon namia, aina paitsi nyt. Neiti katsoi eläinlääkäriä alkutarkastuksen jälkeen ilmeellä: "Hei sä unohdit antaa mulle jotain!"

Ja seuraavaksi rauhoittavaa, jotta saatiin kunnolla katsottua kynttä. Se kun oli niin arka, ettei eläinlääkäri päässyt lähellekään katsomaan tassua.

Lääkäri varoitti minua, että jos olen yhtään herkkä niin minun kannattaa poistua toiseen huoneeseen. Sillä kynnenpoisto on aina sellainen toimenpide jossa helposti herkempi pyörtyy. Olipa kerran joku mies oikeasti kaatunutkin lattialle ja sehän oli minusta kovin huvittavaa. Mutta ei, en minä ole herkkä. Näenhän joka päivä töissäkin mitä inhottavimpia asioita...

Mutta älä luule itsestäsi liikoja. Kun eläinlääkäri otti pinsetit esiin tunsin hien nousevan pintaan, sydämen takomisen koventuvan, koko kehon tärisevän ja silmieni sumentuvan. Ei, oli pakko istua alas. Mutta ei sekään auttanut vaan poistuin ulos raikkaaseen vesisateeseen, jossa olo jo hieman helpottuikin. Paikalla ollut eläintenhoitaja totesikin kauniisti; "Huh, näytätpäs sä vihreältä, otapa vettä." Ja siitä olo helpottui jo niin että pystyin palaamaan Oonan luokse, jossa tassu oli jo kauniissa vaaleanpunaisessa paketissa.

Eläinlääkäri antoi hyvän ennusteen kynnelle. Sen pitäisi kasvaa normaalisti takaisin jos ei pääse tulehtumaan. Paraneminen tosin alkaa vasta parin viikon kuluttua ja kaunis kynsi on takaisin vasta monen kuukauden kuluttua. Kotiohjeena sidosten vaihto ja Betadine huuhtelu päivittäin sekä antibioottikuuri. Tällä hetkellä tassu ei näyttänyt tulehtuneelta vaan antibioottikuuri annettiin vain varmuudeksi ettei tulehdusta pääsisikään syntymään. Lupasipa lääkäri myös, että ensi viikolla voimme taas palata treenien pariin, varovaisesti tietenkin ja koiran jaksamisen rajoissa. Mutta toisten koirien kanssa leikkiminen on nyt kielletty.

Ja koska tassu täytyy ulkoillessa suojata kunnolla, ettei sidokset pääse kastumaan jouduimme ajamaan Tarjoustalon kautta ostamaan neidin jalkaan lasten kurahansikkaan. Sehän suojaa vallan mainiosti vesisäällä. Oona sai kauniin vaaleanpunaisen tassusuojan, jossa on kuvana kilpikonna. Kilpikonna siksi, että nyt täytyy rauhoittaa menoa joksikin aikaa ja laittaa pienempi vaihde päälle. Tottakai potilasta täytyy myös hemmotella, joten mukaan tarttui melkoinen kasa erilaisia luita ja mahtava näätälelu, josta uskon tulevan mahtava palkka treeneihin ja parantamaan potilaan kuntoa sitten kun muutaman päivän päästä saa tehdä muitakin lenkkejä kuin vain käydä pikaisesti tarpeilla.

Perjantaista lähtien onkin ollut kovin haastavaa pitää koirat rauhallisina. Oona tietenkin on rauhallinen, mutta kun Hehkun tekisi niin kovasti mieli jatkaa kesken jääneitä leikkejä.

Ja kuten olen jo aiemmin täälläkin todennut niin minulla on sellainen tuuri, että kun odotan jotain tulevaa innolla ja pääsen sitä mainostamaan kaikille niin käykin minulle niin, että jotain tapahtuu minkä takia tuleva ei toteudukaan. Joten ei tämäkään kerta ollut poikkeus siinä. Olen nimittäin ehtinyt mainostaa kaikille tuntemilleni ihmisille meillä olevan edessä Tokon SM kisat kesäkuussa. Olen ollut kovin innoissani saadessani mahdollisuuden osallistua Oonan kanssa näihin kisoihin. No, mutta nythän joudumme siis jättämään nämä kisat väliin tämän pienen tapaturman takia. Mutta onneksi kisoja tulee aina lisää ja tässä vaiheessa tärkeintä onkin vain koiran terveys.

Tänään olemme siis jo avanneet tassupaketin ja vaihtaneet puhtaat sidokset. Tassu näytti ihan hyvältä, minkä verran minä nyt siitä ymmärrän. Mutta kipeä se kyllä oli. Nyt vain kaikki peukalot ja varpaat pystyyn siinä toivossa, että paraneminen käynnistyy hyvin.