tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kuvaukselliset synttärit


Kuinka onkaan taas ihanaa kun ilmat lämpenevät ja ulkonakin tarkenee ilman kymmeniä vaatekerroksia. Aurinkoinen keli motivoikin nappaamaan koirat ja kameran mukaan ulos ja napsimaan useita kauniita kuvia.


Kotipihakin on saatu raivattua ja laajennettua, alkoi jo pennuille nopeasti pystytetty aita ja näin puolittunut piha käymään pieneksi kolmelle suurelle koiralle. Koirat ovatkin nauttineet pihasta täysin siemauksin suurten ydinluiden kera.

"Kulisseissa tapahtuu...."


Parkkipaikkatreenit ovat olleet tällä hetkelle suuressa suosiossa meillä päin. Ja läheinen työmaa antaa siihen aivan loistavat puitteet, mitä kaikkea sieltä löytyykään jota voi lainata hetkeksi. Manun kanssa olemme harjoitelleet nyt kivoja ja erilaisia juttuja, kuten objektien kiertoja, milloin kierretään tiettyä puuta, milloin työmaalta lainattuja "tötsiä". Hienosti poika alkaa jo hakemaan osoittamaani suuntaan, vaikka alussa se tuottikin hieman päänvaivaa.


Oonasta on kuoriutunut oikea avustajakoira. Hän noutaa esineitä aina vain yhtä innokkaasti ja haluaisi jatkaa sitä loputtomiin. Kuinka mahtava laiskan ihmisen koira tämä neiti onkaan? Joskus raskaan työpäivän päätteeksi kun olet saanut itsesi pitkälleen sohvalle ja muistat unohtaneesi kaukosäätimen tai puhelimen kätesi ulottumattomiin riittää vain, että kutsut Oonan hätiin.



Manu poikakin on jo saavuttanut hienon 3 vuoden iän. Aika on mennyt todella nopeaa tahtia ja poika onkin saanut kokea monenmoista lyhyen ikänsä aikana. Nämä kuvat onkin otettu pääsiäisenä, juuri herran synttäripäivänä. Mutta Manun käyttäytyminen on edelleen pikku pentuun verrattavissa, energialle ei loppua näy ja joskus hän keksii aina yhtä mukavia jekkuja muille...

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Täällä taas


Täällä Kirkkonummen helmassa odottelemme kesää jo kovasti tulevaksi. Paljon on suunnitelmia ensi kesäksi, kuten Suomessa toukokuun lopulla järjestettävä FMBB sekä tietysti omien koirien kanssa kisakentille palaaminen..



Pentuihin palaan sen verran, että koko 10 kakaran lauma oli aivan mahtava sen ajan kuin asuivat ja kasvoivat kanssani. Joka päivä he keksivät kaikkea kivaa jäynää minulle, milloin puhelimeni oli kannettu heidän toimestaan pentuaitaukseen tai milloin koko joukko hyökkäsi yhtäaikaa kimppuuni eivätkä jättäneet rauhaan ennen kuin annoin huomiota heille. Onneksi vielä loppuvuodesta kelitkin olivat sellaiset, että pystyi pennut päästää omalle pihalle temmeltämään. Vaikka eiväthän ne millään pysyneet aitojen sisäpuolella vaan milloin he olivat naapureiden pihalla tai muuten vain tutustumassa lähiympäristöön, joten heidän kanssaan sai kyllä silmät olla myös selässä ja muutamat lisäkädet olisivat olleen enemmän kuin tarpeen siinä vaiheessa kun heitä alkoi kiinnostaa ulkomaailma enemmän. Teimme metsälenkkejä heidän kanssaan, autolla ajelimme sekä bussimatkoihinkin pennut saivat jo tutustua nuorella iällään. Pennut eivät myöskään jännittäneet muita koiria, Manun poskissa ja korvissa oli ihanaa roikkua. Manu raukka joutuikin aina pakenemaan pentuja sohvalle, ainoa paikka minne pennut eivät päässeet kiipeämään. Pennut olivat siis hyvin rohkeita, avoimia sekä hyvällä saalisvietillä varustettuja. En kuitenkaan jättänyt itselleni yhtään pentua vaikka mieli olisi kovasti tehnyt, mutta päädyin ratkaisuun, että tällä hetkellä 3 nuorta koiraa yhdessä taloudessa on ihan riittämiin ja kun omat koirat ovat vielä siinä parhaassa iässä, joten uuden pennun hankinta tulee eteen sitten vasta muutamien vuosien kuluttua.


Oonaa pennut muuttivat erittäin hyvään suuntaan. Hänelle tuli tekemiseen erittäin hyvä motivaatio, mutta myös neidille tuli pieniä paheita, kuten ruoan varastaminen, mitä hän siis ei ole ikinä aiemmin tehnyt.. Jotenka treeneihin hyvä lisä, neidin ahneus nimittäin kasvoi ;)


Tällä hetkellä olemme omien koiriemme kanssa siis tehneet pieniä treenejä, pitäen taitoja yllä. Kun tästä ilmat paranevat täytyy panostaa treenaamiseen ihan tosissaan taas. Nautin täällä Kirkkonummella asumisesta ihan tosissani, täällä riittää metsiä koirien kanssa temmeltämiseen.


 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Iloista kesän odotusta kaikille!