sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hallo!

Nyt, koska asia on vihdoin varmistunut voimme paljastaa sen myös teille, meistä tulee syksyllä maailmanmatkaajia kun pakkaamme laukkumme ja lähdemme kohti Alankomaita. Siellä pieneen paikkaan nimeltä Wageningen. Reissun päällä viivymme vähintään puoli vuotta. Ajatus lähti pienestä hassusta heitosta. Seuraavaksi suunnittelimmekin jo lähtevämme ulkomaille kouluttamaan koirillemme syövän tunnistusta. Ajatuksen jouduimme hylkäämään kun ainoat maat mistä löysimme mahdollisuuden kyseiseen koulutukseen olivat Ruotsi sekä Japani. Ruotsiin muutto ei tällä hetkellä houkutellut sen takia, jotta on niin samankaltainen maa kuin Suomi. Japani taas olisi kiehtonut, mutta sinne on niin kamalan hankala matkustaa koiran kanssa. Ja taitaapa Japaniin olla rajoituksiakin koirien määrän suhteen. Päätimme siis pysyä Euroopan sisällä, koirien kanssa matkustamisen helppouden takia. Vaihtoehtoina oli loppuvaiheessa Belgia ja Hollanti. Hollanti varmistui paikaksi loppujen lopuksi sen takia, että kaveri pääsi paikalliseen yliopistoon opiskelemaan. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin lähteä koirien kanssa harrastamaan paikallisten koiraharrastajien kanssa ja pääsee tutustumaan Hollannin koirankoulutusmetodeihin.

Oona aloitti vihdoin juoksut, kovasti niitä jo odottelinkin. Oikeastaan hyvään aikaan (kerrankin!). Onpahan sitten koko kevät ja kesä aikaa rauhassa harrastaa ja kisata. Suunnittelinkin kohta taas palaavani kisakentille. Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Manu senkuin kasvaa ja vahvistuu. Tällä hetkellä poika saa painaa kovasti töitä toimien demokoirana, Oonaa kun en treenipaikoille tällä hetkellä voi viedä. Mutta edelleen kaikessa tekemisessä on säilynyt mahtava tekemisen ilo. Poika todella rakastaa työskennellä.

Viime päivinä olemme harjoitelleet remmikäytöstä. Alussa tuntui turhauttavalta kuljettaa kahta suurta koiraa, toisen kilpaillessa etupäästä ja toisen hyppiessä sekä pomppiessa toisen niskaan samalla. Kyllä, se on haastavaa opettaa 10 kuukauden ikäiselle koiralle remmikäytöstä, kun on saanut koko pienen ikänsä olla vapaana. Mutta kovalla päättäväisyydellä sekä määrätietoisuudella olen saanut hurjia tuloksia kovin pienessä ajassa. Nykyään molemmat kävelevät kauniisti rinnakkain, remmit löysällä (tottakai edelleen välillä joudun muistuttamaan kuinka kävellään kauniisti). Mutta matkamme ei etene senttiäkään vetämällä.

Täällä alkaa lumet pikkuhiljaa sulamaan. Tänään iltalenkillä ensimmäisen kerran pitkään aikaan kävi mielessäni ajatus: "Hmm, tännehän pystyy alkaa tallailemaan koirille jälkeä..."