Hallo!

Nyt, koska asia on vihdoin varmistunut voimme paljastaa sen myös teille, meistä tulee syksyllä maailmanmatkaajia kun pakkaamme laukkumme ja lähdemme kohti Alankomaita. Siellä pieneen paikkaan nimeltä Wageningen. Reissun päällä viivymme vähintään puoli vuotta. Ajatus lähti pienestä hassusta heitosta. Seuraavaksi suunnittelimmekin jo lähtevämme ulkomaille kouluttamaan koirillemme syövän tunnistusta. Ajatuksen jouduimme hylkäämään kun ainoat maat mistä löysimme mahdollisuuden kyseiseen koulutukseen olivat Ruotsi sekä Japani. Ruotsiin muutto ei tällä hetkellä houkutellut sen takia, jotta on niin samankaltainen maa kuin Suomi. Japani taas olisi kiehtonut, mutta sinne on niin kamalan hankala matkustaa koiran kanssa. Ja taitaapa Japaniin olla rajoituksiakin koirien määrän suhteen. Päätimme siis pysyä Euroopan sisällä, koirien kanssa matkustamisen helppouden takia. Vaihtoehtoina oli loppuvaiheessa Belgia ja Hollanti. Hollanti varmistui paikaksi loppujen lopuksi sen takia, että kaveri pääsi paikalliseen yliopistoon opiskelemaan. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin lähteä koirien kanssa harrastamaan paikallisten koiraharrastajien kanssa ja pääsee tutustumaan Hollannin koirankoulutusmetodeihin.

Oona aloitti vihdoin juoksut, kovasti niitä jo odottelinkin. Oikeastaan hyvään aikaan (kerrankin!). Onpahan sitten koko kevät ja kesä aikaa rauhassa harrastaa ja kisata. Suunnittelinkin kohta taas palaavani kisakentille. Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Manu senkuin kasvaa ja vahvistuu. Tällä hetkellä poika saa painaa kovasti töitä toimien demokoirana, Oonaa kun en treenipaikoille tällä hetkellä voi viedä. Mutta edelleen kaikessa tekemisessä on säilynyt mahtava tekemisen ilo. Poika todella rakastaa työskennellä.

Viime päivinä olemme harjoitelleet remmikäytöstä. Alussa tuntui turhauttavalta kuljettaa kahta suurta koiraa, toisen kilpaillessa etupäästä ja toisen hyppiessä sekä pomppiessa toisen niskaan samalla. Kyllä, se on haastavaa opettaa 10 kuukauden ikäiselle koiralle remmikäytöstä, kun on saanut koko pienen ikänsä olla vapaana. Mutta kovalla päättäväisyydellä sekä määrätietoisuudella olen saanut hurjia tuloksia kovin pienessä ajassa. Nykyään molemmat kävelevät kauniisti rinnakkain, remmit löysällä (tottakai edelleen välillä joudun muistuttamaan kuinka kävellään kauniisti). Mutta matkamme ei etene senttiäkään vetämällä.

Täällä alkaa lumet pikkuhiljaa sulamaan. Tänään iltalenkillä ensimmäisen kerran pitkään aikaan kävi mielessäni ajatus: "Hmm, tännehän pystyy alkaa tallailemaan koirille jälkeä..."

Lupa löhöillä

                                         Meillä on viimeiset pari päivää vain löhöilty...

Otettu rennosti, nukuttu, syöty, levätty...

Syy tähän löytyy omistajan sairastelusta, omistaja on todella ollut niin vetämätön ettei ole saanut lähdettyä koirien kanssa lenkille. Se on onneksi pelastuksemme, että asumme metsän reunalla, joten tällaisen löhöilyn lomassa kävelen koirien kanssa metsän laitaan ja päästän koirat vapaaksi. Siinä he sitten juoksevat hetken aikaa, kunnes palaamme takaisin sisälle löhöilemään.

Itseasiassa pakko myöntää. Koirat taitavat nauttia kun saavat välillä löhöillä. Ei, ne eivät hypi seinille, eivät riehu, ne todellakin löhöilevät kanssani. Ehkäpä toisinaan koiratkin kaipaavat irtiottoja arjesta, voimme sitten taas uudella innolla palata takaisin arkiaskareiden pariin.

Löhöilypäivänä kuuluu myös syödä herkkuja, niin myös koirien. Joten saivatpa koirani päivän kunniaksi oikeat kunnon löhöilyluut samalla kun itse avasin suklaalevyn.

Päivän kunniaksi julkaisemme ennennäkemättömiä löhöilykuvia koirien yhteiselon ajalta.

Nyt on jo liiaksikin ahkeroitu, palaamme takaisin Löhöilemään!

Oona & Manu Dobobeussit

Viime aikoina olemme Oonan kanssa panostaneet lastenvetoihin, siinä puuhaa mistä neiti nauttii ja tuleepahan siinä samalla kohotettua sekä omaa että koiran kuntoa.

Kävimme  sunnuntaina 4.3 kaiken muun kiireen keskellä rauhoittumassa Oonan kanssa pariksi tunniksi Pisan talviriehaan ja viihdytimme lapsia vetämällä heitä ahkiossa. Vetomatka olikin tällä kertaa mukavan pitkä, yhden matkan pituus oli varmasti muutaman sata metriä, joten käveltyä ainakin tuli. Tai no joo, itseasiassa suurimman osan ajasta tuli juostua kun kyydissä tuntui olevan hurjia rämäpäitä, jotka tahtoivat aina vain kovempaa vauhtia.

Meistä, minusta sekä koiristani sekä uudesta lajista nimeltä Dobo oli juttua uusimmassa beussilehdessä ja kun taas muistin omistavani skannerin sain skannailtua hieman kuvia lehdestä tekstin joukkoon.

Seuraavassa kirjoittamani teksti lehdessä, myös teidän muiden luettavaksi:


Ensimmäisen kerran törmäsin dobopalloihin lemmikkimessuilla vuonna 2010, olin toki aiemminkin kuullut huhua kyseisistä palloista, mutta tuolloin niitä oli myös paikan päällä ja palloja sai testailla koiransa kanssa. Ja siitä se innostus tähän lajiin sitten lähtikin kun huomasin koirani Oonan pyrkivän heti pallolle, aina vain uudestaan. Ja minua todella kiehtoi liikuntamuoto, jota voisin harrastaa yhdessä koirani kanssa, joka ei veisi minulta pois yhteistä aikaani koirani kanssa.


Messujen innostamana kävin tarkkailemassa muutamaa dobokurssia, miltä se todellisuudessa näyttää? Ja mitä siellä tunnilla tehdään? Satuinkin vahingossa paikalle juuri samaan aikaan kun koirat pitivät hetken taukoa ja oli ohjaajien vuoro tehdä pallolla harjoitteita. Liikkeet näyttivät kovin haastavilta. Mielikuva mikä minulle jäi ensimmäisestä näkemästäni dobotunnista oli, että "Todellako minulta vaaditaan noin hyvää kuntoa tunnilla?" Myöhemmin sain kuulla seuranneeni jo edistyneiden dobotuntia ja minulle suositeltiin alkeiskurssille mukaan tulemista. Kurssinvetäjä myös vakuutti, että jokaisen liikkeen saa muunneltua niin helpoksi, että kaikkien on mahdollisuus onnistua. Samalla hän lupasi, että ketään ei pakoteta tekemään kaikkia liikkeitä, eikä kurssi luo kenellekään minkäänlaisia paineita, koska muiden suorituksiin ei ehdi keskittyä.


Seuraavaksi löysinkin itseni dobon alkeiskurssilta. Ensimmäisillä kerroilla teimme helppoja harjoitteita, etenimme hitaasti jokainen koira ja ohjaaja omaa tahtiaan. Ensimmäisten kertojen tavoite olikin saada koirat pysymään pallon päällä. Myöhemmin jos liikkeet alkoivat sujumaan oli niitä helppo vaikeuttaa pienillä muutoksilla. Ja tosiaan, en ehtinyt tarkkailemaan ollenkaan muiden suorituksia, koska melkein kaikissa liikkeissä oli oma koira mukana, joka vei kaiken keskittymiseni. Ensimmäisen tunnin jälkeen sekä minun että koirani lihakset muistuttivat olemassa olostaan, tämä siis oli todella tehokasta vaikkei tunti ollut fyysisesti rankka.


Nyt myöhemmin olen myös kunnostautunut dobonkoulutusohjaajana ja meidät voi nähdä koirani kanssa Helsingissä vetämässä dobokursseja. Se mikä oli pysäyttävää kuulla, että nykyajan pennuilla alkaa syvät lihakset surkastua jo neljän kuukauden iän jälkeen, joten pentujen syvien lihaksien vahvistaminen on tärkeää, jotta olisi lihakset tukemassa luuston oikeaa kasvua. Mikäs se parempi tapa siihen kuin dobo, joten meillä nuori herra 8 kuukautta on myös saanut ahkerasti doboilla.

Jos Doboilu kiinnostaa enemmän voi minuun ottaa yhteyttä tai sitten tutustua lajiin tämän linkin takaa.

Ja vuoden Toko Beauceron kilpailu on ratkennut ja Oona on vuoden 2011 tokobeussi #3. Onnea Oonalle!

Tervehdys!

Tammikuu saa luvan olla tämän vuoden kylmä ja hyinen kuukausi. Kuukausi jolloin ei tapahdu paljoa uutta koirarintamalla. 

Helmikuu jatkakoon samaa linjaa, vaikka oikeasti meillä on helmikuu taas ollutkin oikeaa hullunmyllyä, juoksua suuna päänä joka paikkaan.

Treenimme ovat edenneet samaa tahtia kuin ennen jouluakin. Manu kehittyy hurjaa tahtia, saatiinpas paikallamakuuseenkin häiriötä kun viereisestä tilasta karkasi koira, eikä Manu edes suunnitellut nousevansa sen perään vaikka kävikin noin metrin päässä. Into on pojalla edelleen säilynyt, se on hyvä!

Oonan olen edelleen pitänyt tauolla, palaamme treenikentille seuraavien juoksujen jälkeen (okei, pakko myöntää olen saattanut lipsua tästä pari kertaa).

Taas minut osattiin yllättää sananmukaisesti ja todella positiivisessa mielessä. Nimittäin sain pikkujoululahjaksi kauniin, uskomattoman ihanan taulun myös Manusta. Aiemminhan sain samaiselta ystävältäni joululahjaksi taulun Oonasta.

Laskiaissunnuntaina 19.2 availimme tämän vuoden vetokauden Oonan kanssa, hirmuisessa lumimyräkässä. Silti innokkaita laskijoita riitti myös koirien kyytiin vaikka taivaalta satoikin hyisiä jääpuikkoja. Totta tosiaan, olin kuulemma itsekin yksi jääpuikko kahden tunnin ulkoilun jälkeen. Mutta Oona jaksoi hienosti vaikka olosuhteet olivatkin hieman haastavat.

Lapset ihastuivat Oonaan ja Oona lapsien rapsutuksiin sekä maukkaisiin namipaloihin. Muutaman viikon kuluttua pääsemme uudestaan vetohommiin.

Myös Muumi oli eksynyt Malminkartanoon tuona kyseisenä päivänä ja meinasikin tulla koiran kyytiin, mutta jänisti sitten viime metreillä.

Ja kun tuo kasvattaja kyseli juuri D-pentueen kuvauksista tajusin ajan menneen hurjaa vauhtia. Täyttääkö Manu todellakin kohta jo vuoden? Apua!

Uuden vuoden kuulumisia

Manun kanssa olemme viime aikoina pysyneet lupauksessa ja olemme treenailleet ahkerasti tottista. Poika edistyy todella kovaa vauhtia. Nykyään jaksaa keskittyä loistavasti koko treeniajan eikä sähellä turhia. Poika kylläkin on kova ennakoimaan, jota Oona ei ole taas ikinä ollut.

Oonakin on hienosti osannut pysyä poissa tokokentiltä (siis ohjaaja on osannut olla viemättä sitä sinne). Dobotunneille Oona kylläkin pääsee mukaan, pitäähän sitä kuntoa pitää yllä. Ja itseasiassa aloittelimme neidin kanssa tänään agilityesteiden harjoittelun. Ollaan toki aiemminkin harjoiteltu esteitä, nyt vain yritämme paneutua tähän lajiin hieman enemmän ja harjoitella esteet kunnolla. Tosiaan tämän päivän treeniaiheena olivat kontaktiesteet sekä kepit. Keppien kanssa hiottiin hetkinen, kunnes päästiin kaikki kepit läpi, niin että vasta lopussa tuli palkka. Kontaktiesteistä vaikein oli A-este ja siinä vaikein kohta ylösmenokontakti, joten harjoittelimme kovasti tuota kontaktipintaa.

Ja koska olen nyt viime aikoina saanut itselleni kuvia sekä videoita menneistä tapahtumista, niin jaettakoon niitä nyt teille:

Vihdoin ja viimein näin kuukausia jälkikäteen oivalsin kuinka saada dvd:ltä kuvamateriaali kaikkien näkyville ja vielä onnistuin siinä heti ensimmäisellä kerralla. Joten tässäpä teille nyt linkkiä Oonan viimekesäisestä jalostustarkastuksen luonneosiosta. Video on youtubessa ja aukeaa tästä.

Sain myös tänään kaveriltani hänen ottamiaan kuvia meidän syksyisestä lemmikkimessujen esityksestä, joten näitä kuvia on tekstin yhteydessä. Kiitoksen vielä kerran Nealle näistä mahtavista kuvista!

Vuoden vaihde

Mitä kuuluu uuteen vuoteen? Eikös uusi vuosi aloiteta aina aikaisella herätyksellä ja pitkällä lenkillä, jotta voi illalla viettää iltaa kavereiden kanssa oleskellen. Näin ainakin koiramme viettivät tämän vuoden vaihteen.

Aattopäivän aloittelimme mukavalla parin tunnin aamulenkillä Sipoon koirametsässä. Koirametsä onkin mukava paikka tällaiselle pääkaupunkiseudun asukkaalle, jolla ulkoilu mahdollisuudet vapaana juoksentelevan koiran kanssa ovat rajalliset. Koirametsässä on nimittäin noin 50 hehtaaria metsää jossa ei tarvitse miettiä vastaantulevia lenkkeilijöitä vaan siellä koira saa viipottaa kaikessa rauhassa. Vaikka paikalla olikin kymmeniä autoja, tapasimme lenkin aikana vain muutaman muun ulkoilijan.

Lenkin jälkeen yllättää aina kova nälkä, varsinkin kovin rankan lenkin jälkeen kuten meillä tänään oli. Jolloin ei pienelle kasvavalle miehelle riitäkään enää se yksi annos ruokaa vaan tuo tyhjä aukko vatsassa on hyvä täyttää terveellisellä ja kuitupitoisella ruisleivällä, tai totta puhuaksemme pussillisella ruisleipää! Ruokailun päälle on sitten mukavaa hetkeksi nukahtaa.

Kun on hyvin nukuttu sekä syöty on mukava lähteä katselemaan näitä raketeiksi kutsuttuja valoilmiöitä tai pikemminkin kuunnella niitä automatkan ajan Järvenpäähän. Manun ensimmäinen vuodenvaihde ja ensimmäiset raketit. Ei poika korvaansa hetkauttanut paukkeelle, kuten ei siskotyttö Oonakaan.

Tänään onkin tuota lunta satanut koko talven edestä, niinkuin toivoimme valkoista joulua saimme valkoisen vuoden 2012. Talossani asuu kaksi karvaista, joiden unelmat ovat toteutuneet, joiden mielestä maailmassa ei ole mitään ihanempaa; kuin lumi. Siispä siitä nauttimaan! Toivotamme kaikille oikein rattoisaa sekä mukavaa uutta vuotta.

Joulu 2011

Ja niin on joulu onnellisesti ohi. Ei pysynyt meillä lumi maassa yli joulun, itseasiassa ei edes jouluun asti. Kun perjantaina suli viimeisetkin. Tälläkin hetkellä täällä on lämpöasteita 8.

Myös koirat olivat olleet tänä vuona erityisen kilttejä, koska joulupukki muisti heitäkin lahjoilla.

Paketista kuoriutui kauniit Nerokon "Stick & Loop" -lelut, joissa kerrotaan näin:

Tämä kaunis tuote on koiran lelu. Sitä voi vaikka heittää, vetää, repiä ja piilottaa. Pureskeltaessa se tuntuu mukavalta hampaissa ja ikenissä. Materiaali on kestävää ja 100% luonnollista värjäämätöntä juuttiköyttä.

Lelu on solmittu käsin Suomessa vanhojen merimiessolmujen ohjeiden mukaan. Mikäli lelu alkaa purkautumaan, käyttäjässä saattaa olla taipumusta laivakoiraksi. 

Kun Oona saa lelun itselleen, se ei siitä hevillä luovu vaan kantaa lelua suussaan pitkiäkin aikoja ja kiusaa meitä muita juoksemalla pakoon jos lelua yrittää ottaa. Olivat siis todella rakkaita nämä lahjat. Manu taas pyrkii laivakoiraksi, kovaa on yritys, mutta ainakaan vielä ei ole siihen onnistunut.

                                           Lelut ahkerassa käytössä

Myös minä sain itselleni ihanan, kauniin koiramaisen lahjan kun ystäväni oli maalannut minulle kuvan Oonasta ja mielestäni se on aivan Oonan näköinen. Tietenkin siihen oli pakko heti käydä ostamassa kehykset ja nyt se vain odottaa pääsyä aitiopaikalle.

Joulupäivänä kävimme pitkällä lenkillä, paljon pidemmällä kuin oli suunniteltu. Olimme kävelleet koirien kanssa jo noin tunnin kunnes päätin kääntyä takaisin päin, mutta en enää osannutkaan reittiä keskuspuiston läpi perille. Manittakoon, että päämääränä ei ollut kotini vaan isäni koti, omaan kotiinhan löytää perille aina (ainakin toistaiseksi olen löytänyt). Ensin huomasin käveleväni ympyrää, samat tutut lenkkeilijät tulivat uudestaan vastaan, joten ei muuta kuin täyskäännös ja seuraavaa reittiä etsimään. Seuraava reitti menikin jo tutuille tiennimille, mutta en löytänyt sieltä sitä yhtä ja tiettyä kadunnimeä ja hetken siellä seikkailtuani löysin itseni taas lähtöpisteestä. Argh, ei tämän nyt näin pitänyt mennä. Ajattelin siis nyt mennä tuttua reittiä isoja teitä pitkin, reittiä pitkin jonka osasin varmasti. Ja niinhän pääsin vihdoin perille. Ja aika kokonaisuudessaan jonka olimme lenkillä oli 3,5 tuntia. Siinä rupesi jo hieman väsymään itse kukin. Ja nyt sai taas hyvän syyn ahtaa itsensä täyteen kinkkua sekä suklaata.

Allekirjoittaneella alkoi joulusta pitkä kahden viikon talviloma. Suunnitelmissa olisi treenailua, paljon erilaista treenailua nyt kun kelitkin suovat ulkona olon.