Koirien kuulumisia

Nyt tässä uskaltaa vihdoin mainita ja hehkuttaa asiaa: Oonan katkenneen kynnen tilalle on jo kasvanut uusi kaunis kynsi. Mutta ollaanpas sitä hoidettukin kunnolla, suojattu ja huuhdeltu ahkerasti. Välillä tuntui aivan toivottomalta kun näytti ettei kynnelle tapahdu yhtään mitään kunnes yhtäkkiä huomasimme pienen kynnen pään.

Katkennut kynsi on kuvassa vasemman puoleisin. Hieman heikosti kuvassa näkyy, mutta siellä on noin sentin pituinen uusi kynnen alku.

Neitimme on aloittanut myös juoksuajan, josta johtuen ollaan oltu hieman kärttyisiä meidän pikku termiitille. Mutta osasipas taas hyvään saumaan tulla tuo juoksuaika kun Manukin on vielä niin pieni eikä ymmärrä mitään sen päälle.

Manu kasvaa hurjaa vauhtia, korkeutta on tullut aivan huomaamatta ihan hirmuisesti ja painokin noussut tasaisesti kilo viikossa. Sisäsiistiksikin ollaan opittu tässä aivan huomaamatta. Ulos pyydetään vinkumalla oven edessä, myös yöllä. Mutta nämä ihmiset jotka ovat uskomattomia unikekoja eivätkä välttämättä herää pienokaisen pyyntiin on meillä koirat alkaneet tiimityöskennellä; Manu vinkuu ovella ja Oona tulee tökkimään kuonollaan meitä niin kauan, että heräämme, "Hei haloo, vauva itkee, nyt ylös."

Tänään kävimme ajamassa koirille jälkeä. Oonalle metsässä ja kulmia. Hienosti meni neidillä ja pysyi jäljellä hyvin. Myös Manulle teimme ensimmäistä kertaa jäljelle kulman ja vihdoin olin muistanut ottaa kamerankin mukaan, joten sain kuvattua pojan hienon suorituksen. Olisin kuvannut myös Oonan jäljen, mutta pimeys oli ehtinyt hiipiä jo sen verran, että videolla ei näkynyt kuin musta möykky mustalla taustalla. Video löytyy taas youtubesta kun tänne blogiin lataaminen ei onnistunut ja kuvanlaatukaan ei ole mikään kehuttava kun tosiaan alkoi olla jo sen verran pimeää, mutta kyllä siitä ihan hyvin näkee Manun loisto suorituksen. Video avautuu tästä.

Loman aikana ehdimme myös puuhailla paljon muutakin. Kävimme suurella porukalla uimassa, jopa minäkin uskaltauduin koirien kanssa uimaan. Oonan kanssa uiminen ei kylläkään ollut mikään miellyttävä kokemus kun neiti ui päälle ja raapi ihoni rikki räpiköidessään. Manukin uskaltautui uimaan pientä matkaa. Sienimetsätkin kolusimme, mutta emme saaneet opetettua koiria kanttarellikoiriksi kun metsät olivat aivan tyhjänä sienistä. Mustikkametsällä taas kävi päinvastoin, koirat tajusivat nopeasti, että kerään mustikoita joten kisasimme kuka kerää nopeammin marjat varvuista: Minä sankoon vai koirat suuhunsa.

Oonan kanssa tottistreeneissä olemme keskittyneet seuraamisen hiomiseen. Pikkuhiljaa ja hirmu määrällä kärsivällisyyttä siitä saadaan parempi. Manulle taas peruskäskyjen opetteluja, jotka alkavat jo olla aika mukavasti hanskassa, tietenkin vielä namin voimalla.

Loman alku

Olisinko voinut toivoa enää parempaa alkua lomalle? Joka päivä on täyttynyt koirien kanssa touhuamisesta.

Torstaina kävimme taas molempien kanssa jäljellä ja se meni oikein mallikkaasti molemmilta. Oonalle metsässä useita kulmia, mutta hienosti pysyi jäljellä. Manulle taas makkararuutua. Poika on jo tajunnut mistä tässä on kyse, hienosti pysyi ruudun sisällä, ei kertaakaan poikennut ulos. Nenä pysyi tiiviisti maassa ja työskentely oli innokasta. Sainkin tehdä kovasti töitä, jotta sain Manun vedettyä ruudusta, niin kovasti hän olisi halunnut vielä jatkaa.

Lauantaina kävimme Oonan kanssa kisanomaisissa tokotreeneissä. Neidin vire oli aivan huipussaan. Loistavaa! Manukin pääsi kentän laidalle tutustumaan.

Tänään taas uurastimme jäljellä. Tällä kertaa pellolla. Oonalle vieraan tekemää jälkeä sekä kulmia. Ikäväksemme alkoi kova tuuli juuri kun rupesimme ajamaan jälkeä, joka tuotti hieman hankaluuksia Oonalle kun meinasi ruveta etsimään jälkeä ilmasta. Mutta onneksi rauhoitettuani tilanteen jatkoi Oona loppuun asti hienosti keskittyen, nenä kiinni maassa.

Ja Manulle noin 10 metriä pitkä suora. Alku hieman haparoivaa, "tämänhän kuuluisi olla ruudun mallinen", mutta kun poika tajusi jäljen menevän eteenpäin meni suoritus erittäin hienosti. Hienosti jaksoi ajaa koko jäljen vaikka ensin epäilinkin sen olevan liian pitkä ja hienosti poika myös merkkasi jokaisen askeleen. Joten nyt olemmekin Manun kanssa siirtyneet jäljellä seuraavalle asteelle.

Muina päivinä olemmekin juoksennelleet suuressa laumassa tunteja pitkin pääkaupunkiseudun metsiä. Valitettavasti Manulta on toistaiseksi jääneet nämä hauskuudet väliin, odotetaan, että hän kasvaa hieman. Sen sijaan Oona on nauttinut kun on päässyt viilettämään tuhatta ja sataa vanhojen kavereiden kanssa.

Kesäisiä kuulumisia

Aika on rajallista ja elämäni kovinkin hektistä tietyistä syistä johtuen... Paljon on ehtinyt tapahtua, monia asioita joista täytyy kirjoitella blogiin. Ja kun viimein ehtii koneen äärelle on pää aivan tyhjä, mistäs minä nyt kirjoittaisin..

Lämmintä on edelleen piisannut. Nyt vihdoin eilen satoi vettä pitkästä aikaa, mutta eipä sitä hirmuisesti tullut. Takapihani näyttää aavikolta kuivuuden ja koirien juoksemisen jäljiltä. Ja voi, kuinka Manu-poika rakastaa kaivaa kuoppia pöllyävään multaan.

Meille kuuluu edelleen vain hyvää. Isäntäväkikin on palannut takaisin työn pariin taas hetkeksi ennen kuin minulla alkaa huomisen jälkeen taas uusi loma. Koirat olemme valitettavasti joutuneet erottamaan heidän yksinollessaan (tämä vain pennun turvallisuuden vuoksi, Oona ei nimittäin aina osaa leikkiä varovaisesti), mutta päivät näinkin ovat menneet loistavasti. Manu osaa rauhoittua heti makuuhuoneen oven kiinni mennessä. Välillä on innostuttu repimään sanomalehtiä kappaleiksi tai vetämään sängystä tyynyt lattialle. Mutta mahtuupa mukaan myös yksi kokonainen päivä, ettei ollut poika pissannut kertaakaan yksinollessaan vaan jaksoi pidätellä siihen asti kunnes tulimme kotia.

Keskenään koiruudet tulevat toimeen erittäin hyvin. Ei tule Oonaltakaan meitä kohtaan enää minkäänlaista kyräilyä. He saavat joka ilta ennen nukkumaan menoa yhdessä hirveitä pentuhepuleita, jolloin juostaan päättömästi ympäri taloa.

Olemme juosseet treeneistä toiseen, Manu aina mukana. Oonan treenien jälkeen pääsee Manukin hieman harjoittelemaan. Kovalla innolla on poika työskentelemässä kun nakki tuoksuu nenään. Ja peruskäskytkin hallitaan jo aika mukavasti. Oonan kanssa myös treenit ovat sujuneet mukavasti, vielä on monta pientä hiottavaa asiaa, mutta niinhän sitä on aina.

Pentu on kovin utelias, kaikki uusi kiinnostaa. Ahmatti ruuan suhteen. Määrätietoinen ja itsepäinen, voi sitä kiljunnan määrää jos ei poika heti saa haluamaansa. Hauska esimerkki eilisestä, kun olimme lenkillä ja Manu joutui vahingossa ojan toiselle puolelle eikä päässyt sieltä pois. Ojalle muristiin ja äristiin kovastikin kunnes tuli ystävällinen ihminen ja auttoi pienen pojan takaisin ojan yli. Niin ja ääntähän tästä pienestä pakkauksesta löytyy.

Manu kaivuu hommissa

Kuumina päivinä olemme myös käyneet uimassa. Ensimmäisellä kerralla Manu ei pitkälle uskaltanut tulla, tyytyi vain kahlailemaan matalassa vedessä. Toisella kerralla oltiinkin jo paljon rohkeampia ja uitiinkin jo pientä matkaa. Kunnes vilu voitti ja täytyi siirtyä rannalle. Ja itseasiassa Mauno Merimakkaran mielestä hiekan kaivuu oli paljon mielekkäämpää tekemistä kuin uiminen, siskotytön harteille jätettiin se jälkimmäinen. Oonakin on päässyt yli viime kesän järkyttävästä uintikokemuksesta ja ui täyttä päätä pallon perässä. Ja palloa piti heitellä uudelleen ja taas uudelleen ja uudelleen... Ja minähän heittelin kun olin niin onnellinen siitä, että Oona vihdoin uskaltaa tuon kamalan tapahtuman jälkeen taas uida. Viime kesänähän Oona siis juoksi täyttä päätä pitkin laituria ja huomasi vedessä kepin. Hyppäsi kepin perään, eikä tajunnut, että laituri loppui vaan upposi järven pohjaan kuin kivi. Sieltä noustuaan neiti ui paniikissa takaisin rantaan, enkä sen jälkeen ole saanut sitä veteen menemättä itse ensin. Mutta nyt oli tämä kauheus oli huuhtoutunut pois mielestä. Valitettavasti Manusta ei ole uintikuvia, koska poikamme ei todellakaan ole mikään linssilude vaan jokaikinen kerta kun kaivoin kameran hän katsoi parhaaksi piiloutua mieheni selän taakse.

Uinnin jälkeen täytyy kuivata itsensä hyvin

Automatkat Manun kanssa sujuvat hyvin. Hyvin hän on oppinut, että auto tietää aina pääsyä mukavaan paikkaan. Muutaman kerran poika kipusi kontista matkustamon puolelle, joten sain kuin sainkin tästä syystä aikaiseksi asentaa autooni koirakalterin, joka on lojunut nurkissani jo kuukausikaupalla.

Tänään kävimme Manulle hakemassa ensimmäisen rokotuksen. Eläinlääkäri tykästyi Manuun kovasti, sanoi sen olevan "lupaava isopäinen pentu". Manulla oli kaikki ok, ainoastaan oikea kives ei ole edelleenkään laskeutunut. Se tuntui kyllä matkan varrella, että tulossa saattaisi olla. Ja toivottavasti onkin! Tänään sitten onkin pikkupoika ollut kovinkin väsynyt rokotuksesta johtuen. Tai siis ei kyllä enää...

Oonan synttärit

Eilen vietimme Oonan 2-vuotis synttäreitä. Taas tuntuu siltä kuin aika olisi juossut liiankin nopeasti eteenpäin. Vasta juurihan tuo Oona oli vielä pieni pentu ja nyt jo on saavuttanut kahden vuoden iän. Synttäripäiväthän on aina mukavia ja tapahtumarikkaita päiviä, joten ei eilinenkään ollut poikkeus. Manullekin kertyi eilen ikää 9 viikkoa.

Kävimme hakumetsällä. Manukin pääsi ottamaan ensi kosketuksen hakuiluun; alueen tallausta, makkararinkiä sekä maalimiehen luokse juoksemista. Ja kyllähän meidän ahne poika veteli hirmuista kyytiä maalimieheltä toiselle, tietäen sieltä löytyvän maittavia lihapullia. Ei yhtään jänskättänyt ei! Ja niin kovaa kyytiä oli, että se vei kaikki voimat. Loppu treenien ajan nukuttiinkin sikeästi autossa. Oonalle taas mielikuvia sekä haettiin hajua. Hienosti jo Oonakin kävi maalimiehellä maaten ja pistotkin olivat suoria sekä ukkokin löytyi nopeasti.

Myöhään illasta pääsi Oona vielä juoksentelemaan täysiä metsään kavereiden kanssa. Ja kun kaverina sattuu olemaan Hehku, löytyy Oonasta aina kummasti joku lisäenergiavarasto, jonka avulla jaksaa taas päätöntä juoksemista ja hillumista kilometri tolkulla. Tänään ollaankin siis koko perheen voimin otettu vain rennosti ja lepäilty.

Ja meillä tosiaan edelleenkin elellään sulassa sovussa. Oonakin on jo tottunut pieneen vipeltäjään, "ei se näköjään lähde täältä edes kulumalla"... Kuten kuvistakin näkee, ei meillä me emme kiduta eläimiämme vaan ne kiduttavat toisiaan. Mutta onneksi tämä touhukaksikko osaa välillä myös rentoutua ja ottaa iisisti. Manukin on jo saanut Oonalta luvan tulla viereen nukkumaan, joka on neidiltä suuri kunnianosoitus.

Pieni Manu termiitti ei helpolla luovuta vaan pistää jo kovasti hanttiin pienestä koosta huolimatta.

Parhaat paikat Oonassa ovat häntä sekä posket. Niihin on niin mukava tarttua kiinni sekä pikkaisen tapporavistaa.

Kovan riehumisen jälkeen on mukava ottaa rennosti ja kerätä voimia seuraavaan koitokseen.

Uusi perheenjäsen

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin meillä olleen hirmuinen kiire, niin tässä teille syy siihen.

Kävimme SM-kisoja seuraavana päivänä kylässä Keuruulla. Olin tosiaan noista kisoista kotona vasta vaille yhdeksän lauantai-iltana ja seuraavana aamuna odotti klo 5.00 automatka Keuruulle. Joten viikonloppu tuntui hirmuisen pitkältä ja näännyttävältä, mutta se kaikki todella kannatti.

Kun toukokuun alussa kävimme katselemassa pentuja kasvattajamme luona, emme tosissaan käyneet siellä ihan muuten vaan. Vaan kun tällä kertaa kävimme siellä tuli mukaamme uusin perheenjäsen harlekiini beauceronin pentu Manu (Avataran Djersey Blue). Tämä poika on todella hurmaava pikku riiviö.

Ensimmäisenä sisään päästyämme hän juoksi syliimme ja saimme hirmuisen määrän pusuja, ei arkaillut pentu ollenkaan, ei. Vaan jo seuraavassa hetkessä antoi hän näytteen puruvoimastaan. Joka muuten tekee todella kipeätä.

Viime viikko meni todella nopeasti, itse kun juoksin töissä josta suoraan treeneihin Oonan kanssa ja yritin vielä siinä sivussa peuhata pennunkin kanssa. Mutta onneksi toinen osapuoli meistä oli viime viikon lomalla ja tämän viikon olemme vaihtaneet vahtivuoroa.

Pennun kanssa olemme heti aloittaneet oman nimen harjoittelun sekä luoksetulon harjoittelun myös. Hienosti hän tulee kun pikkasen innostaa. Myös istumista ja maahan menoa olemme harjoitelleet ja ne sujuvat hienosti käsimerkin ja namin avulla. Ja tietenkin nuorenahan se on aloitettava, joten makkararuutua olemme jo useastikin talloneet. Ensimmäinen kerta meni hieman ihmettelyksi, miten maassa voi olla nakkia, mutta nyt jo sujuu hienosti. Manu on fiksu pentu. Koitan saada kuvattua ruutua tässä lähiaikoina.

Noh, mitenkäs Oona ja Manu sitten.. Ensimmäiset päivät Oona vain mökötti ja murahteli pennulle sen kävellessä Oonan ohi. Oona mulkoili meitä todella halveksuen kuin kysyen "Koska toi termiitti menee takaisin omaan kotiinsa?" Mutta kun pentu vain pysyi luonamme oli Oonankin pakko hyväksyä uusi perheenjäsen. Ja nyt nuo kaksi jo leikkivät sekä peuhaavat siihen malliin, että joutuu jo hieman hillitä niitä ettei leikki mene liian rajuksi. Onneksi vihdoin saimme viime viikonloppuna rakennettua pihallemme aidan, joten koirat voi laittaa aina ulos riehumaan. Tästä linkistä näkee noiden kahden välistä leikkiä ja tosissaan tuo murina kuuluu pennun kurkusta.

Pentutesti kertoi näin: Erittäin rohkea poika, vieraan ihmisen otti vastaan iloisesti. Hakee itse huomiota ja ottaa erittäin hyvin kontaktia. Syliin otettaessa on villi. Selälleen käännettäessä rimpuilee hieman, mutta selällään ollessaan haluaisi vain pussailla eikä rimpuile pois. Pöydällä lähti alku arvioinnin jälkeen tutkimaan tilannetta. Ei säikähdä lattialle tiputettua reppua vaan lähtee tutkimaan reppua uteliaana. Saalistaa hienosti. Taistelee myöskin lelusta, mutta ei murise. Tapporavistaa voimakkaasti ja osoittaa lievää dominanssia. Makupalalla hyvin koulutettavissa, tarvitsee auktoriteettisen ohjaajan. Vierasta alustaa ei pelännyt, eikä peili kiinnostanut lainkaan. Laumavietti on oikein voimakas, lähti heti todella iloisesti ja lujaa perään.

Joten tästä pienestä pojusta saamme oivan harrastuskoiran, purukin on tosissaan kohdallaan. Tässä täytyy huomauttaa, että pentu osaa jo nyt tarttua leluun koko suullaan!! Saalisleikkejä on leikitty kovinkin, ajoittain murinan kera. Tosissaan pennulla on miellyttämisenhalua sekä kova laumavietti kun vertaa siihen kun Oona oli tuon ikäinen. Neidillähän ei ole ollut kovinkaan paljon tuota laumaviettiä vaan olemme joutuneet sitä vahvistamaan pentuikäisenä. Ja olen todella tyytyväinen uuteen tulokkaaseen, tässä pennussa on juuri sitä mitä kaipasinkin. Pentu jolla rahkeet riittää ihan mihin vaan.

Blogia vielä odottaa pieni muotoinen korjailu, tästä lähin tämä saa toimia molempien beussien blogina.

Tokon SM-kisoissa Klaukkalassa

Nyt on vihdoin taas aikaa päivitellä blogia kun olen lomalla, ihanaa. On taas niin monet tuulet vieneet meitä, ettei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa istua tietokoneen äärellä. Mutta kuten jo aiemmassa kirjoituksessa totesin, pääsimme sittenkin osallistumaan tokon SM-kisoihin.

Päivä oli kuuma, varmasti kuumin mitä tänä kesänä olemme vielä kokeneet. Siitä muistona itsellänikin punainen niska ja naama, minulla joka en koskaan pala. Mutta siis ilma oli pahin mitä voi olla sitten ukkosen jälkeen.

Jo edellisenä päivänä Oona vaikutti hieman vetämättömältä, tosissaan tuo kyseinen koko viikko oli yhtä hellettä. Kerrankin toivoi, että sääennustuksen sateet pitäisivät paikkansa, mutta ei. Eikä tosissaan kisapäivän aamunakaan neiti ollut täydessä vireessään.

Mitään aikataulutusta ei kehille ollut vaan jouduimme Oonan kanssa odottelemaan kehän laidalla omaa vuoroamme, eikä missään ollut varjon varjoa. Onneksi koiraa sai käydä kastelemassa useasti päivän mittaan, mutta aurinko tuntui kuivattavan koiran yhtä nopeasti kuin sen sai kasteltuakin, joten siitä saimme vain hetken helpotusta.

Kisasimme tosissaan nyt ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja kehämme olivat hiekkakentällä. Hiekkakenttä kuulosti aivan hirmu hyvältä näin aluksi, mutta jouduimme toteamaan sen olleen pahin mahdollinen paikka kehille, kun aurinko kuumensi sen polttavaksi.

Vihdoin koitti vuoromme ja ensimmäisenä paikalla makaaminen. Oona meni käskyn kuultuaan heti hienosti maahan, mutta kun vieressäni ollut koira ei suostunut menemään maahan useastakaan käskystä, nousi Oona ylös epävarmana siitä tekikö hän sittenkään oikein. Tästä tiesinkin että nyt koirani on todella epävarma. Ja kun poistuimme piiloon ei kestänyt kauaakaan kun Oona juoksi luokseni; "Onneksi mä löysin sut!"

Seuraavana oli kaukokäskyt. Jos neidillä ei ole katsekontaktia alussa, kehoitan sen ottamaan. Ja näin kun liikkeenohjaaja kysyi: "Onko ohjaaja valmis?" Kuuli hän minun sanovan: "Joo", vaikka todellisuudessa sanoin: "Katso Oona". Tästä hämmentyneenä liikkurin sanoessa: "Käsky", menin hämilleni ja tiuskaisin Oonalle nopeasti "Öööö.. maahan" No, eihän Oona siitä tietenkään maahan mennyt vaan jouduin toistamaan käskyn. Kaukokäskyjen vaihdot sujuivat ongelmitta ja hienosti. Mutta pisteiksi saimme vain 5, johtuen alun tappelusta maahan menon kanssa. Jouduinkin toteamaan siinä kehässä liikkeen loputtua, etten kertonut olleeni valmis josta liikkeenohjaaja oli kovinkin pahoillaan väärin kuultuaan. Mutta olisinhan minäkin voinut kyllä alussa todeta, etten sanonut olleeni valmis, mutta menin tilanteesta tosissaan niin hämilleni ettei tuo tullut mieleenikään. Mutta tietääpähän sitten ensi kerralla.

Kehässä 2 meitä odotti seuraaminen taluttimetta sekä luoksetulo. Seuraaminen alkoi aivan loistavasti, parempaa kuin yleensä. Mutta kaavio oli hirmu pitkä. Hinkkasimme kehän joka nurkan, käännöksiä ja nopeuden muutoksia. Joten ei Oona jaksanut koko aikaa vaan jouduin useasti kehoittamaan häntä jatkamaan. Juuri ennen loppua Oona pysähtyi katselemaan maisemia ja näin parhaaksi siinä tilanteessa koskea koiraan, josta pisteet menivätkin sitten nollille.

Luoksetuloon olin ihan tyytyväinen tai siis siihen että Oona pysähtyi seisomaan yhdellä ainoalla käskyllä, en tarvinnut edes kaksoiskäskyä. Pysähtyminen oli kuitenkin hidas, mutta pysähtyipä silti. Tämä liike kun on jäänyt hirmu vähälle treenaamiselle. Pisteitä tuli 5.

Ja vielä oli edessä viimeinen kehä, jossa odotti nouto, jäävät liikkeet sekä hyppy. Seuraamisesta maahan meno ei onnistunut, kun koira jäi seisomaan. Eikä tuomarille käynyt sekään, että olisimme lukeneet tuon liikkeen liikkeestä seisomiseksi ;) Mutta onneksi meillä tuo seisominen onnistui kuitenkin hienosti. Nouto meni kanssa oikein upeasti vain lopun perusasento unohtui. Ja viimeisenä liikkeenämme hyppy ja ajattelipa Oona tehdä tässä hienon loppuhuipennuksen. Neiti hyppäsi esteen yli ja istuikin käskystä esteen toiselle puolelle, mutta kun sanoin uudestaan "hyppy" kuuli Oona varmasti minun sanoneen: "Katso mikä tuolla menee, käy hakemassa se mulle." Ja niin Oona käskyn saatuaan juoksi päämäärättömästi ulos kehästä. Mutta onneksi palasi takaisin käskystä.

Ei siis todellakaan meidän pisteiden kannalta mikään hieno päivä, mutta täytyy todeta ettei tuo harmita kuitenkaan ollenkaan. Nimittäin aavistin jo heti aamusta, ettei päivästä tule hyvä Oonan jaksamisen kannalta. Ja olihan meillä muuten aivan loistava ja mukava päivä. Kiitos tästä kaikille meidän joukkueissa olleille. Ja olihan tuo aivan mieletön kokemus päästä noinkin suuriin kisoihin.

Ja taas valokuvien vähyydelle minulla on olemassa selitys. Päivä oli tosissaan niin hirvittävän kuuma ja aurinko oli sulattanut aivonikin niin, etten millään jaksanut kaivaa kameraa ja näpsiä kuvia. Jotenkin ei siinä helteessä jaksanut keskittyä sitten mihinkään muuhun kuin juomiseen.

Kisoihin sittenkin

Aivan mahtavaa ja todella upeata!

Ei ollut maanantainen soitto eläinlääkärille turha. Nimittäin soitin sinne tarkistaakseni vielä meidän karenssin pituuden. Ja pitkän ja piinaavalta tuntuvan odottelun jälkeen sieltä sanottiin, että karenssi on jo umpeutunut. Joka tarkoittaa sitä, että pääsemme sittenkin tuonne SM-kisoihin. Oli käytetty jotain laimeampaa rauhoittavaa, meidän onneksemme.

Joten nyt vain vielä pientä hiomista treenaamaan.