Eilen vietimme Oonan 2-vuotis synttäreitä. Taas tuntuu siltä kuin aika olisi juossut liiankin nopeasti eteenpäin. Vasta juurihan tuo Oona oli vielä pieni pentu ja nyt jo on saavuttanut kahden vuoden iän. Synttäripäiväthän on aina mukavia ja tapahtumarikkaita päiviä, joten ei eilinenkään ollut poikkeus. Manullekin kertyi eilen ikää 9 viikkoa.
Kävimme hakumetsällä. Manukin pääsi ottamaan ensi kosketuksen hakuiluun; alueen tallausta, makkararinkiä sekä maalimiehen luokse juoksemista. Ja kyllähän meidän ahne poika veteli hirmuista kyytiä maalimieheltä toiselle, tietäen sieltä löytyvän maittavia lihapullia. Ei yhtään jänskättänyt ei! Ja niin kovaa kyytiä oli, että se vei kaikki voimat. Loppu treenien ajan nukuttiinkin sikeästi autossa. Oonalle taas mielikuvia sekä haettiin hajua. Hienosti jo Oonakin kävi maalimiehellä maaten ja pistotkin olivat suoria sekä ukkokin löytyi nopeasti.
Myöhään illasta pääsi Oona vielä juoksentelemaan täysiä metsään kavereiden kanssa. Ja kun kaverina sattuu olemaan Hehku, löytyy Oonasta aina kummasti joku lisäenergiavarasto, jonka avulla jaksaa taas päätöntä juoksemista ja hillumista kilometri tolkulla. Tänään ollaankin siis koko perheen voimin otettu vain rennosti ja lepäilty.
Ja meillä tosiaan edelleenkin elellään sulassa sovussa. Oonakin on jo tottunut pieneen vipeltäjään, "ei se näköjään lähde täältä edes kulumalla"... Kuten kuvistakin näkee, ei meillä me emme kiduta eläimiämme vaan ne kiduttavat toisiaan. Mutta onneksi tämä touhukaksikko osaa välillä myös rentoutua ja ottaa iisisti. Manukin on jo saanut Oonalta luvan tulla viereen nukkumaan, joka on neidiltä suuri kunnianosoitus.
Pieni Manu termiitti ei helpolla luovuta vaan pistää jo kovasti hanttiin pienestä koosta huolimatta.
Parhaat paikat Oonassa ovat häntä sekä posket. Niihin on niin mukava tarttua kiinni sekä pikkaisen tapporavistaa.
Kovan riehumisen jälkeen on mukava ottaa rennosti ja kerätä voimia seuraavaan koitokseen.
