Luustokuvauksessa Skutnabbin luona

Ja niin onkin heti perään aika paljastaa loputkin salaisuudet. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin niin minulla on sellainen tuuri, että jos jotain asiaa innolla julistan kaikille niin tapahtuu jotain, niin ettei se onnistukaan.

Tällä kertaa kyseessä oli luustokuvaukset.

Perjantaina 12.11.2010 ajelimme Vihdin Jokikuntaan Kai Skutnabbin vastaanotolle. Hän oli sekä ammattitaitoinen että mukava ja huumorintajuinen mies.

Oonalle rauhoituspiikki ja hetken päästä pääsimmekin venyttelemään raajoja. Hiljaista hetkeä ei vastaanotolla ehtinyt tulla kun keskustelimme niin lepakoista, virtahevoista että kukista. Saimme myös oppia koiran anatomiasta, "tässä on ruokaa, tässä kaasua, tässä munuainen jne..."

Lonkista kuvat, kyynärät sekä selkä kokonaisuudessaan. Vielä muutama varmennuskuva. Juu, kaikki kunnossa.

Oonalle herätyspiikki ja me kuuntelimme selitystä kuvista. "Eli selkä on erittäin hyvä, ei mitään poikkeavaa, terve. Kennelliittoon lähetän lonkat A/A sekä kyynärät 0/0."

Wau, kuulostipas tuo hyvältä. Olimme todella tyytyväisiä. Nyt vain odottelemaan Kennelliiton tuloksia.

Koko loppupäivän Oona oli aivan muissa maailmoissa, katsoi meitä katseella "mitä te ootte menneet tekemään mulle??" Mutta jo seuraavana päivänä neiti jaksoi olla oma reipas itsensä.

Ja niin olemme tuskastelleet nämä pari viikkoa odotellen Kennelliiton kirjettä. Ja kun se viimein tänään tuli niin: LONKAT A/A sekä KYYNÄRÄT 0/0! JES!

Lemmikkimessut 27.-28.11.2010

Vihdoin voin siis avata suuren salaisuuksien kammioni ja paljastaa osan viime aikojen hiljaiselosta ja siitä mitä olemme touhuilleet näin alkutalvesta. Suunnitelmien salailu johtuu siitä, että yleensä jos jotain asiaa pääsen hehkuttamaan kaikille niin tapahtuu jotain minkä takia kaikki epäonnistuu. Tällä kertaa siis Oona alkoi näyttää merkkejä juoksujen alkamisesta ja jos olisin mennyt kertomaan näistä messuista kaikille olisi varmasti käynyt niin, että Oona olisi juuri messujen kynnyksellä aloittanut juoksut, emmekä olisi päässeet esiintymään.

Eli siis nyt hieman taustoja selventämään asiaa..

Eräs syksyinen lauantai iltapäivä olimme taas lähdössä Oonan kanssa tokoilemaan Koirakoulu Kompassiin. Kun saavuimme paikalle Konalaan, kysyi kouluttajamme Camilla kiinnostuksestamme osallistua lemmikkimessujen tokonäytökseen. Ensimmäinen reaktioni oli "täytyykö siellä osatakin jotakin??" Kiitoksia Camillan luottamuksen; "no kyllähän te nyt osaatte", lupauduin mukaan. Ja niin alkoi intensiivinen harjoittelukausi, kun me ohjaajat olimme yömyöhään harjoittelemassa koreografiaa. Koirien seuratessa menoamme kuin kysyen: "Ettekste nyt millään opi muistamaan miten tää nyt meni?!?" Ja niin koitti näytöksemme ensi-ilta...

Ensimmäinen päivä, lauantai 27.11.2010

Paikalle Pasilan messukeskukseen oli pakko saapua tarpeeksi ajoissa, jotta Oona ehti rauhoittua sekä tottua väenpaljouteen. Ja Oonan mielestä olimmekin tulleet paratiisiin, sillä kymmenet ja taas toiset kymmenet ihmiset saapuivat ihastelemaan neitiämme ja hänhän ottikin tilanteesta kaiken ilon irti ja näytti ihmisille kuinka hurmaava hän on. Jos siis Oona olisi ihminen olisin voinut kuvitella hänen keimailevan julkisuudenhakuisena kameroille...

Ja niin oli H-hetki alkamassa, jännitys kasvoi kasvamistaan. Mitä jos Oona karkaa kehästä, mitä jos se ei kuuntele ollenkaan, mitä jos se lähtee kesken esityksen tutustumaan ihmisiin, mitä jos...mitä jos... Eikä jännitystäni lievittänyt sekään, että joukkoomme mahtui sekä tottelevaisuusvalio että Oonan uusi suuri rakkaus irlanninterrieri Napoleon. Ja niin aloitimme näytöksen haastattelulla. Suustani taisi tulla vain: "Me ollaan Kati ja Oona, koirani on beauceron, ei olla vielä ehditty kisaamaan." Ja hetken kuluttua rupesi kaiuttimista kuulumaan Phantom Of The Opera. "Seuraa" ja niin lähdimme liikkeelle. Tunsin poskiani kuumottavan ja jalkani tärisivät niin, että se näkyi varmasti yleisölle saakka. Jossain vaiheessa tunsin kuitenkin jännityksen laukeavan, "Hei, toi koirahan toimii hyvin. Se kuuntelee." Näytöksemme meni siis kokonaisuudessaan loistavasti, ohjaajat muistivat koreografiat eivätkä koirat karkailleet. Kerran seisoessamme kehän laidalla, kävi Oona nopeasti nuuskaisemassa siinä seisovia ihmisiä, mutta palautui nopeasti takaisin.

Ja niin oli tokonäytös ohi. JES, menimme sen kunnialla läpi! Luulen, että lihakseni olivat kuitenkin krampanneet, ne nimittäin tärisivät vielä muutaman tunnin esityksen jälkeenkin.

Koskakohan pääsen tästä kamalasta jännittämisestä eroon, miten ikinä pääsemme kisaamaan?

Toinen päivä, sunnuntai 28.11.2010

Aamulla huutelin Oonaa lähtemään kanssani lenkille. Pedistä nousi uninen pää joka hetken päästä rojahti takaisin alas, "mene sä vaan, mä en nyt jaksa". Aamun tunnelmat olivat siis väsyneet eilisestä.

Kahden maissa oltiinkin jo takaisin messukeskuksessa. Oona paljon rauhallisempana ja rennompana kuin eilen. Itselläkin oli paljon rennompi olo, ei jännittänyt läheskään niin paljoa kuin eilen. Ihmisiä messuille oli saapunut runsaammin.

Taas musiikki alkoi pauhaamaan ja niin sitä mentiin. Ja hienosti mentiinkin, vielä paremmin kuin eilen. Tunsin itseni varmemmaksi ja se varmasti välittyi myös koiraan. Eikä Oona tällä kertaa kiinnittänyt minkäänlaista huomiota yleisöön.

Kaikki ohjaajat koirinemme saimme Pedigreeltä mukavat pienet joululahjat. Kassillinen nameja, koiranruokaa sekä muuta mukavaa. Kiitoksia kovasti!

Erityiskiitokset kouluttajallemme Camillalle Koirakoulu Kompassista! Tämä oli aivan mahtava kokemus!

Ja lopuksi vielä pyydän kovasti anteeksi kuvien huonolaatuisuutta. Olin laittanut kameraani vahingossa väärät asetukset päälle. Kuvista kuitenkin näkee, että menoa ainakin riitti!

Pieni kotiapulainen

Olen hommannut itselleni omaksi ilokseni kotiapulaisen (Kotiapulainen Beauceron OY). Apulainen on oma-aloittenen sekä aina innoissaan tarttumaan työhönsä. Apulainen ei kylläkään ole halpa, vaatii täysihoidon sekä niiden lisäksi ylimääräistä huomiota myös rankan työpäivän jälkeen. Harmikseni vain, meidän siivoustapamme eivät aina kohtaa...

1. Minun mielestäni koiran leluille on olohuoneen nurkassa pieni, sievä lelulaatikko, jonne voi kerätä kaikki luut sun muut tilpehöörit. Apulaiseni mielestä taas paikka näille tavaroille on suoraan olohuoneen lattialla, jonne ne on nostettava sitä mukaan kun minä nostelen niitä lelukoppaan.

2. Apulaiseni ei vissiin palele. Tai ainakaan päätellen siitä, että hän tuulettelee asuntoa läpivedolla monta tuntia päivässä, riippuen siitä oliko ulkona -20 vai +20 astetta.

3. Apulaiseni mielestä kaihtimista kuuluu taittaa pieni pään kokoinen aukko, jotta siitä olisi päivän touhujen lomassa hyvä myös kyttäillä naapureita.

4. Apulaiseni on myös tarkka rahan käytöstä. Hänen mielestään tuhlaan rahaa turhanpäiväisiin hömpötyksiin aivan liikaa. Niinpä hän yrittää estellä liiallista rahan käyttöäni muunmuassa repimällä vuokranmaksulappuni pienen pieneksi silpuksi.

5. Kotiapulaiseni mielestä asunnossa ei myöskään saisi ikimaailmassa suorittaa imurointia, sillä hän ei voi sietää sitä. Jos satun imuroimaan niin apulaiseni jaksaa mököttää minulle siitä jonkun aikaa.

Mutta on meillä onneksi myös asioita jotka kohtaavat. Hän jaksaa pakottaa minua virkistävälle lenkille vaikka kaatosateessa, jaksaa osoittaa hellyyttään päivittäin sekä odottaa minua kotiin joka päivä yhtä innokkaasti. Sekä hän on myös oiva varashälytin. Pihaamme vartioidaan tarkasti ja pienestäkin liikkeestä pimeällä huomautetaan.

Monenlaista treenailua

Viime aikoina olemme sekä tottistelleet että tokoilleet oikein kunnolla, emmekä tietenkään ole unohtaneet käydä ajamassa siinä sivussa muutamaa jälkeä. Joten menoa ja touhua koiran kanssa on riittänyt. Seuraamiseemme olen erittäin tyytyväinen, vihdoinkin olemme saaneet sen taas takaisin raiteilleen, kun keväällä otimme siinä hieman takapakkia. Kontakti ja motivaatiokin tekemiseen on neidillä kohdillaan.

Yhden ainoan hakukokeilun myötä toimme myös jäljelle haukun. Oona siis odotti niin innolla pääsyä jäljelle, että lähettäessä oli pakko haukahtaa. Siitäkin olemme nyt pikkuhiljaa onneksi päässeet eroon; rauhoittamalla koiran maahan. Jäljellä työskentely on nykyään rauhallista, ei siis enää turhaa ryntäilyä ja nenäkin pysyy intensiivisesti maassa.

Lauantaina kävimme Oonan kanssa virallisessa silmä- ja polvitutkimuksessa. Tulokset olivat: silmät terveet ja polvet 0/0. Neiti sai kehuja patsasmaisuudestaan. Hän oli siis kirjaimellisesti jähmettynyt paikoilleen koko silmätutkimuksen ajaksi.

Muutoinkin viikonloppumme oli yhtä juoksua. Ohjelmassamme oli niin tokotreenejä kuin myös bussilla sekä junalla matkustamista. Onneksi Oona on pienestä pitäen opetettu julkiseen liikenteeseen sekä väenpaljouteen, että nykyään Helsingin keskustaankin matkustaminen menee jo todella vaivattomasti. Ja tämähän on vain hyvää treeniä BH:n kaupunkiosuutta varten.

Sunnuntaina kävimme sienimetsällä. Sain harmikseni todeta, että koirastani ei ehkä ole sienikoiraksi. Käskin Oonan etsiä sieniä, jotka hän kyllä löysikin. Mutta ilmaisi löydöksen hieman eritavalla kuin olin toivonut; nimittäin kuopimalla sieniä tassuillaan tehden näin kaikille löytämilleen sienille. Tai sitten hän piehtaroi niiden päällä... Mutta hauskaa näytti koiralla olevan juosta päätä pahkaa sinne tänne, väistellen siinä sivussa oksia sekä kantoja.

Tästä jatkamme samaan tahtiin. Kuulemisiin!

Näyttelyitä sekä leirielämää

Viime aikoina ollaankin oltu koiramenoissa niin paljon ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittelemään. Mutta täytyyhän sitä nyt nauttia kun vihdoin kovat helteet helpottivat niin että koirakin jaksaa ulkona touhuta.

7.8.2010 kävimme Porvoossa ryhmänäyttelyssä. Silloin oli niitä tämän kesän viimeisiä

hellepäiviä, lämpöä riitti yli 30 asteen eikä varjosta ollut tietoakaan. Joten pitkän odottelun jälkeen kun vihdoin pääsimme kehään oli sekä ohjaaja että koira aivan väsyneitä kuumuudesta. Olimme ainoita meidän rotuisia ja tuomarinamme toimi Päivi Eerola. Arvostelu näytti tältä:

"Selvä sukupuolen leima. Liian laajat värimerkit. Liikkuu kehässä peitsaten. Keskivahva luusto, hyvin narttumainen pää jossa sopiva pituus. Kuonon selkä voisi olla suorempi. Hyvä korvien sijainti, avoimet tasapainoiset kulmaukset. Hyvä karvan laatu. Saisi olla kuivemmassa kunnossa. Avoin ja ystävällinen."

Tuloksena saimmekin sitten JUN-H.

Muutama viikko tästä eteenpäin ja lähdimme kenneleiden Sucikan sekä Kahaltajan järjestämälle leirille. Leiri järjestettiin Juvalla, lomakylä Kesakossa. Leirille saapui myös kasvattajamme Taina Alin ja Alunan kanssa sekä Oonan sisarukset Bree ja Chili. Viikonloppumme oli ohjelmantäyteinen.

Saavuimme Juvalle jo perjantai iltana jolloin oli pienet viettitreenit sekä mukavaa yhdessä oloa nuotiotulen äärellä.

Lauantaina ohjelmassamme oli hakua. Emme olleet Oonan kanssa ennen edes kokeilleet hakua, mutta Oona näytti tykkäävän siitä hirmuisesti joten nyt olemmekin kuumeisesti etsimässä hakuryhmää täältä pääkaupunkiseudulta. Hakutreenien jälkeen maalimiehemme Antero piti halukkaille vielä viettitreenejä. Tästä avautuu video Oonan lauantaisista viettitreeneistä, jotka eivät kylläkään menneet yhtään niin hyvin kuin perjantaina; olihan meidän neiti jo ehtinyt uurastaa muissakin hommissa pitkän päivän aikana. Ja sitä paitsi, patukka oli aivan litimärkä muiden koirien kuolasta sekä yltäpäältä hiekassa, joten eihän meidän hienohelma sellaista mielellään suuhunsa ota.

Sunnuntaina ajoimme jälkeä. Tällä kertaa painotimme rauhallisuuteen, kun Oonalla on ollut tapana rynnätä liialla innolla jäljelle. Vanhetimme jälkeä tarpeeksi kauan, jolloin työskentelyn oli oltava tarkempaa ja niinpä vältyimmekin turhalta ryntäilyltä.

Jälkitreenien jälkeen oli epävirallinen luonnetestaus ranskanmalliin eli TAN-testi. Testin osa-alueet olivat luoksepäästävyys, laukaukset sekä uhka. Oonalta testaus meni kivasti. TAN-testin näet tästä. (Testissä vain pöydän päällä oleva Anteron hattu olisi ollut kovinkin kiinnostava...)

Leirin jälkeen sekä Oona että hänen omistajansakin olivat aivan poikki. Kroppa oli väsynyt, mutta mieli virkeä ja täynnä uusia vinkkejä treenaamiseen. Kiitoksia kovasti leirin järjestäjille sekä mahtaville kouluttajille Anterolle, Helille sekä Katjalle!

11.8.2010 matkasimme taas kohti Porvoota. Tällä kertaa kyseessä olikin kaikkien rotujen kansallinen koiranäyttely. Tuomarinamme toimi Elena Ruskovaara, jonka arvostelu kuului näin:

"Hyvin narttumainen. Vielä kauttaaltaan keskentekoinen, mutta osoittaa laadukkuutta liikkuessaan. Vähän eripari korvat, kauniit silmät, riittävä pituus päässä. Solakka runko, riittävästi raajaluustoa ja kulmauksia. Karva vaihtumassa. Hyvä häntä. Hyvä askelpituus ja reipas. Kiva olemus."

Arvosteluna tällä kertaa JUK EH1.

Uusia tuttavuuksia

Meidän neiti sai uuden kaverin, pienen ja suloisen kissavauvan.

Ensin hieman ihmeteltiin tätä pientä otusta, mutta jo seuraavassa hetkessä Oona hoivaili kissanpentua. Olisipa meidän neiti myöskin halunnut leikkiä kissan kanssa, mutta siinä vaiheessa piti jo hieman rauhoitella, sillä meno olisi voinut yltyä liian rajuksi.

Ja kuten olemmekin jo aiemmin todenneet niin Oonan mielestä mitä pienempi kaveri, sitä mukavampi kaveri.

Cant 3.7.2010

Lauantaina olimme Vehmersalmella Kuttukuun järjestämässä paimennustaipumustestissä. Tuomarinamme toimi Michel Pillard Ranskasta. Päivä oli pitkä ja kuuma, noin 30 astetta hellettä.

Testi koostui kahdesta osiosta, luonne- sekä paimennusosiosta. Ensimmäisessä osiossa testattiin käyttäytyminen vierasta ihmistä, vierasta esinettä sekä vieraita koiria kohtaan sekä koiran käyttäytyminen hihnassa sekä yksinjätettynä. Nämä kaikki meni Oonalta hyvin.

Tästä linkistä aukeaa Oonan luonneosiosta video, jossa koira jää ensin yksin tuomarin kanssa, etsii ohjaajan sekä palaa vapaana seuraten takaisin alkupaikkaan. Oonan jälkeen videolla näkyy myös Alin suoritus.

Seuraavana oli vuorossa lampaisiin tutustuminen aidan toiselta puolelta. Meidän neiti sitten yrittikin saada lampaita leikkimään kanssaan, lyömällä etupään maahan, peräpää ylhäällä ja haukkumalla. Mutta ei, lampaat eivät kiinnostuneet leikkikutsuista.

Tämän jälkeen pääsimmekin aitaukseen lampaiden kanssa. Ensin Oona tutkiskeli ympäriinsä eikä kiinnittänyt minkäänlaista huomiota ympärillä pyörivään lammaslaumaan, mutta pienen innostamisen jälkeen rupesi kiinnostus heräämään ja paimennus sujui hyvin. Tästä voit katsoa Oonan paimennusvideon.

Tässä ranskankielen taitoisille tuomarin antama arvostelu neitimme suorituksesta. Kuvaa klikkaamalla sen pitäisi aueta suurempana.

Paikalla oli myös Oonan emä Aluna ja samaan perheeseen kuuluva Ali-herra sekä Oonan veli Chili. Kaikki suorittivat paimennustaipumustestin sekä saivat hyvät arvostelut tuomarilta.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Chili-veli, Aluna-äippä sekä Oona

Päivään mahtui myös muita kummallisuuksia kuten tilan oma Barbie "mini"possu.

"Hei kato Chili, mikä toi on?"

Kaiken kaikkiaan mukava päivä, kiitoksia järjestäjille sekä kaikille paikalla olleille!