lauantai 27. marraskuuta 2010

Lemmikkimessut 27.-28.11.2010



Vihdoin voin siis avata suuren salaisuuksien kammioni ja paljastaa osan viime aikojen hiljaiselosta ja siitä mitä olemme touhuilleet näin alkutalvesta. Suunnitelmien salailu johtuu siitä, että yleensä jos jotain asiaa pääsen hehkuttamaan kaikille niin tapahtuu jotain minkä takia kaikki epäonnistuu. Tällä kertaa siis Oona alkoi näyttää merkkejä juoksujen alkamisesta ja jos olisin mennyt kertomaan näistä messuista kaikille olisi varmasti käynyt niin, että Oona olisi juuri messujen kynnyksellä aloittanut juoksut, emmekä olisi päässeet esiintymään.

Eli siis nyt hieman taustoja selventämään asiaa..

Eräs syksyinen lauantai iltapäivä olimme taas lähdössä Oonan kanssa tokoilemaan Koirakoulu Kompassiin. Kun saavuimme paikalle Konalaan, kysyi kouluttajamme Camilla kiinnostuksestamme osallistua lemmikkimessujen tokonäytökseen. Ensimmäinen reaktioni oli "täytyykö siellä osatakin jotakin??" Kiitoksia Camillan luottamuksen; "no kyllähän te nyt osaatte", lupauduin mukaan. Ja niin alkoi intensiivinen harjoittelukausi, kun me ohjaajat olimme yömyöhään harjoittelemassa koreografiaa. Koirien seuratessa menoamme kuin kysyen: "Ettekste nyt millään opi muistamaan miten tää nyt meni?!?" Ja niin koitti näytöksemme ensi-ilta...



Ensimmäinen päivä, lauantai 27.11.2010
Paikalle Pasilan messukeskukseen oli pakko saapua tarpeeksi ajoissa, jotta Oona ehti rauhoittua sekä tottua väenpaljouteen. Ja Oonan mielestä olimmekin tulleet paratiisiin, sillä kymmenet ja taas toiset kymmenet ihmiset saapuivat ihastelemaan neitiämme ja hänhän ottikin tilanteesta kaiken ilon irti ja näytti ihmisille kuinka hurmaava hän on. Jos siis Oona olisi ihminen olisin voinut kuvitella hänen keimailevan julkisuudenhakuisena kameroille...

Ja niin oli H-hetki alkamassa, jännitys kasvoi kasvamistaan. Mitä jos Oona karkaa kehästä, mitä jos se ei kuuntele ollenkaan, mitä jos se lähtee kesken esityksen tutustumaan ihmisiin, mitä jos...mitä jos... Eikä jännitystäni lievittänyt sekään, että joukkoomme mahtui sekä tottelevaisuusvalio että Oonan uusi suuri rakkaus irlanninterrieri Napoleon. Ja niin aloitimme näytöksen haastattelulla. Suustani taisi tulla vain: "Me ollaan Kati ja Oona, koirani on beauceron, ei olla vielä ehditty kisaamaan." Ja hetken kuluttua rupesi kaiuttimista kuulumaan Phantom Of The Opera. "Seuraa" ja niin lähdimme liikkeelle. Tunsin poskiani kuumottavan ja jalkani tärisivät niin, että se näkyi varmasti yleisölle saakka. Jossain vaiheessa tunsin kuitenkin jännityksen laukeavan, "Hei, toi koirahan toimii hyvin. Se kuuntelee." Näytöksemme meni siis kokonaisuudessaan loistavasti, ohjaajat muistivat koreografiat eivätkä koirat karkailleet. Kerran seisoessamme kehän laidalla, kävi Oona nopeasti nuuskaisemassa siinä seisovia ihmisiä, mutta palautui nopeasti takaisin.

Ja niin oli tokonäytös ohi. JES, menimme sen kunnialla läpi! Luulen, että lihakseni olivat kuitenkin krampanneet, ne nimittäin tärisivät vielä muutaman tunnin esityksen jälkeenkin.

Koskakohan pääsen tästä kamalasta jännittämisestä eroon, miten ikinä pääsemme kisaamaan?


Toinen päivä, sunnuntai 28.11.2010
Aamulla huutelin Oonaa lähtemään kanssani lenkille. Pedistä nousi uninen pää joka hetken päästä rojahti takaisin alas, "mene sä vaan, mä en nyt jaksa". Aamun tunnelmat olivat siis väsyneet eilisestä.

Kahden maissa oltiinkin jo takaisin messukeskuksessa. Oona paljon rauhallisempana ja rennompana kuin eilen. Itselläkin oli paljon rennompi olo, ei jännittänyt läheskään niin paljoa kuin eilen. Ihmisiä messuille oli saapunut runsaammin.

Taas musiikki alkoi pauhaamaan ja niin sitä mentiin. Ja hienosti mentiinkin, vielä paremmin kuin eilen. Tunsin itseni varmemmaksi ja se varmasti välittyi myös koiraan. Eikä Oona tällä kertaa kiinnittänyt minkäänlaista huomiota yleisöön.

Kaikki ohjaajat koirinemme saimme Pedigreeltä mukavat pienet joululahjat. Kassillinen nameja, koiranruokaa sekä muuta mukavaa. Kiitoksia kovasti!

Erityiskiitokset kouluttajallemme Camillalle Koirakoulu Kompassista! Tämä oli aivan mahtava kokemus!

Ja lopuksi vielä pyydän kovasti anteeksi kuvien huonolaatuisuutta. Olin laittanut kameraani vahingossa väärät asetukset päälle. Kuvista kuitenkin näkee, että menoa ainakin riitti!