Tervehdys!

Tammikuu saa luvan olla tämän vuoden kylmä ja hyinen kuukausi. Kuukausi jolloin ei tapahdu paljoa uutta koirarintamalla. 

Helmikuu jatkakoon samaa linjaa, vaikka oikeasti meillä on helmikuu taas ollutkin oikeaa hullunmyllyä, juoksua suuna päänä joka paikkaan.

Treenimme ovat edenneet samaa tahtia kuin ennen jouluakin. Manu kehittyy hurjaa tahtia, saatiinpas paikallamakuuseenkin häiriötä kun viereisestä tilasta karkasi koira, eikä Manu edes suunnitellut nousevansa sen perään vaikka kävikin noin metrin päässä. Into on pojalla edelleen säilynyt, se on hyvä!

Oonan olen edelleen pitänyt tauolla, palaamme treenikentille seuraavien juoksujen jälkeen (okei, pakko myöntää olen saattanut lipsua tästä pari kertaa).

Taas minut osattiin yllättää sananmukaisesti ja todella positiivisessa mielessä. Nimittäin sain pikkujoululahjaksi kauniin, uskomattoman ihanan taulun myös Manusta. Aiemminhan sain samaiselta ystävältäni joululahjaksi taulun Oonasta.

Laskiaissunnuntaina 19.2 availimme tämän vuoden vetokauden Oonan kanssa, hirmuisessa lumimyräkässä. Silti innokkaita laskijoita riitti myös koirien kyytiin vaikka taivaalta satoikin hyisiä jääpuikkoja. Totta tosiaan, olin kuulemma itsekin yksi jääpuikko kahden tunnin ulkoilun jälkeen. Mutta Oona jaksoi hienosti vaikka olosuhteet olivatkin hieman haastavat.

Lapset ihastuivat Oonaan ja Oona lapsien rapsutuksiin sekä maukkaisiin namipaloihin. Muutaman viikon kuluttua pääsemme uudestaan vetohommiin.

Myös Muumi oli eksynyt Malminkartanoon tuona kyseisenä päivänä ja meinasikin tulla koiran kyytiin, mutta jänisti sitten viime metreillä.

Ja kun tuo kasvattaja kyseli juuri D-pentueen kuvauksista tajusin ajan menneen hurjaa vauhtia. Täyttääkö Manu todellakin kohta jo vuoden? Apua!

Uuden vuoden kuulumisia

Manun kanssa olemme viime aikoina pysyneet lupauksessa ja olemme treenailleet ahkerasti tottista. Poika edistyy todella kovaa vauhtia. Nykyään jaksaa keskittyä loistavasti koko treeniajan eikä sähellä turhia. Poika kylläkin on kova ennakoimaan, jota Oona ei ole taas ikinä ollut.

Oonakin on hienosti osannut pysyä poissa tokokentiltä (siis ohjaaja on osannut olla viemättä sitä sinne). Dobotunneille Oona kylläkin pääsee mukaan, pitäähän sitä kuntoa pitää yllä. Ja itseasiassa aloittelimme neidin kanssa tänään agilityesteiden harjoittelun. Ollaan toki aiemminkin harjoiteltu esteitä, nyt vain yritämme paneutua tähän lajiin hieman enemmän ja harjoitella esteet kunnolla. Tosiaan tämän päivän treeniaiheena olivat kontaktiesteet sekä kepit. Keppien kanssa hiottiin hetkinen, kunnes päästiin kaikki kepit läpi, niin että vasta lopussa tuli palkka. Kontaktiesteistä vaikein oli A-este ja siinä vaikein kohta ylösmenokontakti, joten harjoittelimme kovasti tuota kontaktipintaa.

Ja koska olen nyt viime aikoina saanut itselleni kuvia sekä videoita menneistä tapahtumista, niin jaettakoon niitä nyt teille:

Vihdoin ja viimein näin kuukausia jälkikäteen oivalsin kuinka saada dvd:ltä kuvamateriaali kaikkien näkyville ja vielä onnistuin siinä heti ensimmäisellä kerralla. Joten tässäpä teille nyt linkkiä Oonan viimekesäisestä jalostustarkastuksen luonneosiosta. Video on youtubessa ja aukeaa tästä.

Sain myös tänään kaveriltani hänen ottamiaan kuvia meidän syksyisestä lemmikkimessujen esityksestä, joten näitä kuvia on tekstin yhteydessä. Kiitoksen vielä kerran Nealle näistä mahtavista kuvista!

Vuoden vaihde

Mitä kuuluu uuteen vuoteen? Eikös uusi vuosi aloiteta aina aikaisella herätyksellä ja pitkällä lenkillä, jotta voi illalla viettää iltaa kavereiden kanssa oleskellen. Näin ainakin koiramme viettivät tämän vuoden vaihteen.

Aattopäivän aloittelimme mukavalla parin tunnin aamulenkillä Sipoon koirametsässä. Koirametsä onkin mukava paikka tällaiselle pääkaupunkiseudun asukkaalle, jolla ulkoilu mahdollisuudet vapaana juoksentelevan koiran kanssa ovat rajalliset. Koirametsässä on nimittäin noin 50 hehtaaria metsää jossa ei tarvitse miettiä vastaantulevia lenkkeilijöitä vaan siellä koira saa viipottaa kaikessa rauhassa. Vaikka paikalla olikin kymmeniä autoja, tapasimme lenkin aikana vain muutaman muun ulkoilijan.

Lenkin jälkeen yllättää aina kova nälkä, varsinkin kovin rankan lenkin jälkeen kuten meillä tänään oli. Jolloin ei pienelle kasvavalle miehelle riitäkään enää se yksi annos ruokaa vaan tuo tyhjä aukko vatsassa on hyvä täyttää terveellisellä ja kuitupitoisella ruisleivällä, tai totta puhuaksemme pussillisella ruisleipää! Ruokailun päälle on sitten mukavaa hetkeksi nukahtaa.

Kun on hyvin nukuttu sekä syöty on mukava lähteä katselemaan näitä raketeiksi kutsuttuja valoilmiöitä tai pikemminkin kuunnella niitä automatkan ajan Järvenpäähän. Manun ensimmäinen vuodenvaihde ja ensimmäiset raketit. Ei poika korvaansa hetkauttanut paukkeelle, kuten ei siskotyttö Oonakaan.

Tänään onkin tuota lunta satanut koko talven edestä, niinkuin toivoimme valkoista joulua saimme valkoisen vuoden 2012. Talossani asuu kaksi karvaista, joiden unelmat ovat toteutuneet, joiden mielestä maailmassa ei ole mitään ihanempaa; kuin lumi. Siispä siitä nauttimaan! Toivotamme kaikille oikein rattoisaa sekä mukavaa uutta vuotta.

Joulu 2011

Ja niin on joulu onnellisesti ohi. Ei pysynyt meillä lumi maassa yli joulun, itseasiassa ei edes jouluun asti. Kun perjantaina suli viimeisetkin. Tälläkin hetkellä täällä on lämpöasteita 8.

Myös koirat olivat olleet tänä vuona erityisen kilttejä, koska joulupukki muisti heitäkin lahjoilla.

Paketista kuoriutui kauniit Nerokon "Stick & Loop" -lelut, joissa kerrotaan näin:

Tämä kaunis tuote on koiran lelu. Sitä voi vaikka heittää, vetää, repiä ja piilottaa. Pureskeltaessa se tuntuu mukavalta hampaissa ja ikenissä. Materiaali on kestävää ja 100% luonnollista värjäämätöntä juuttiköyttä.

Lelu on solmittu käsin Suomessa vanhojen merimiessolmujen ohjeiden mukaan. Mikäli lelu alkaa purkautumaan, käyttäjässä saattaa olla taipumusta laivakoiraksi. 

Kun Oona saa lelun itselleen, se ei siitä hevillä luovu vaan kantaa lelua suussaan pitkiäkin aikoja ja kiusaa meitä muita juoksemalla pakoon jos lelua yrittää ottaa. Olivat siis todella rakkaita nämä lahjat. Manu taas pyrkii laivakoiraksi, kovaa on yritys, mutta ainakaan vielä ei ole siihen onnistunut.

                                           Lelut ahkerassa käytössä

Myös minä sain itselleni ihanan, kauniin koiramaisen lahjan kun ystäväni oli maalannut minulle kuvan Oonasta ja mielestäni se on aivan Oonan näköinen. Tietenkin siihen oli pakko heti käydä ostamassa kehykset ja nyt se vain odottaa pääsyä aitiopaikalle.

Joulupäivänä kävimme pitkällä lenkillä, paljon pidemmällä kuin oli suunniteltu. Olimme kävelleet koirien kanssa jo noin tunnin kunnes päätin kääntyä takaisin päin, mutta en enää osannutkaan reittiä keskuspuiston läpi perille. Manittakoon, että päämääränä ei ollut kotini vaan isäni koti, omaan kotiinhan löytää perille aina (ainakin toistaiseksi olen löytänyt). Ensin huomasin käveleväni ympyrää, samat tutut lenkkeilijät tulivat uudestaan vastaan, joten ei muuta kuin täyskäännös ja seuraavaa reittiä etsimään. Seuraava reitti menikin jo tutuille tiennimille, mutta en löytänyt sieltä sitä yhtä ja tiettyä kadunnimeä ja hetken siellä seikkailtuani löysin itseni taas lähtöpisteestä. Argh, ei tämän nyt näin pitänyt mennä. Ajattelin siis nyt mennä tuttua reittiä isoja teitä pitkin, reittiä pitkin jonka osasin varmasti. Ja niinhän pääsin vihdoin perille. Ja aika kokonaisuudessaan jonka olimme lenkillä oli 3,5 tuntia. Siinä rupesi jo hieman väsymään itse kukin. Ja nyt sai taas hyvän syyn ahtaa itsensä täyteen kinkkua sekä suklaata.

Allekirjoittaneella alkoi joulusta pitkä kahden viikon talviloma. Suunnitelmissa olisi treenailua, paljon erilaista treenailua nyt kun kelitkin suovat ulkona olon.

Ensilumi

Saatiinhan tänne eteläiseenkin Suomeen vihdoin lunta ja nyt sitä pyryttääkin oikein kunnolla. Eli näillä näkymin on tiedossa valkoinen joulu.

Tänään sai Manu kokea elämänsä ensimmäistä kertaa lumen ja sen, että tuota valkoista untuvaa sataa taivaalta aina vain lisää ja lisää. Se sai poikaan lisää virtaa, kun tuo lumessa kaahailu oli niin kovin mukavaa. Myös Oona nautti lumesta tavalliseen tapaansa, piehtaroimalla siinä.

Herra nimeltä Manu

Se mitä kovastikin uhosin aiemmin on tähän asti myös pitänyt. Kyseessä on nimittäin neidin treenitauko. Oona on siis saanut kaikessa rauhassa jäädä kotiin lepäilemään kun olen pakannut kimpsut ja kampsut, napannut Manun kainaloon ja ajanut kohti treenikenttää.

                                   

                            Oona hieman kajahtanut, tätäkö se treenitauko teettää?

Ja voi, kuinka mahtavaa on harjoitella nuoren ja innokkaan pojan kanssa. Manu yrittää kovasti, haluaa onnistua. Mutta vireen ollessa huipussaan myös väsyy nopeasti, joten treenien on oltava sopivan lyhyitä. Sen minkä olen oppinut nyt herrasta, hän on kova ennakoimaan. Tämä on taas aivan päinvastoin kuin Oonalla, joka ei ole ikinä ennakoinut, edes tilanteissa joissa se olisi ollut ihan suotavaa, kuten luoksetulon pysäytys. Ei vaikka monta kertaa pysäyttää neidin merkille niin jo seuraavalla kerralla hän meinaa juosta täyttä vauhtia luokseni.

Manun kanssa treenaillessa lelu on se paras juttu. Nameilla palkkaamme liikkeiden välissä, mutta lopuksi kaivan taskusta "katurakin", joka on kaikkein paras lelu. Loppupalkkana lelu, koska se nostaa vireen taas sille tasolle ettei sen jälkeen pystytä keskittymään enää mihinkään, mutta tekee taas kentälle paluusta mukavaa.

                                         

                           Pari kertaa auton alle jäänyt haiseva katurakki 

 Manu osaa myös olla rasittava, ei poika aina ole niin ihana kuin kirjoituksistani voisi ymmärtää. Ei ainakaan herätettyään minut keskellä yötä syynä: "Minulla on tylsää, nyt leikitään." Tätä on nyt toistunut muutamana viime yönä, Manu istuu sänkyni vieressä, tuijottaa minua syvästi ja vinkuu hellästi. Nousen äkkiä sängystä, puen vaatteet ja raahaan pojan ulos. Ulkona kun seison paikoillani odottaen, että poika alkaisi tarpeilleen hän tuijottaa silmiini kuin kysyen "Miksi tulimme ulos tänne kylmään ja pimeään, kerro oi, oliko tässä nyt järkeä?" Kunnes palaamme takaisin sisälle, minä unesta sekaisin ja kylmyydestä kärttyisenä. Kun palaan takaisin lämpimään sänkyyni pehmeän peiton alle palaa Manu paikalleen ja ottaa ääneensä taas kimakan sopraanon. Tällä kertaa en mene halpaan en! Vaan nyt komennan koiran pois ja pysymään vaiti. Ja kuin ihmeen kaupalla poika uskoo, poistuu makuuhuoneesta ja palaa hetken päästä vinkulelu suussaan: "Nyt leikitään, kun olet kerran jo hereillä". Ja taas vannon en enää ikinä mene tuohon halpaan kunnes taas koittaa seuraava yö.

                                      
     "Jos nukun tässä, ei kukaan pääse livahtamaan ulos minun huomaamatta."
                                 

En yleensä mainosta tuotteita, mutta nyt on pakko. Manu sai nimittäin messukeskuksen Voittaja-näyttelystä silmätulehduksen (oliko yllättävää?) ja minua harmitti tuo kovin. Kun mieleeni palasi miljoonat eläinlääkäri reissut Oonan kanssa, kun pentuna sairasti usein silmätulehduksen. Nuo tulehdukset onneksi loppuivat kuin seinään pentuiän jälkeen eivätkä ole sen koommin palanneet. Yksi reissu eläinlääkärillä maksoi aina lähemmäs 100€. Joten nyt Manun saatua tulehdus palasi samat kuvat mieleeni. Päästinpäs vahingossa suustani, "keksikää mulle äkkiä joku ihmeaine silmätulehdukseen". Ja niinpä kaverini tyrkkäsikin käteeni Dorwestin Euphrasia 15C, homeopaattista lääkettä sekä kamomillaa sisältävää silmienpuhdistusainetta. Tottakai sitten kokeilin tuotteita, mielellä "No, saapas nähdä... ei tässä ole mitään hävittävääkään." Kuuri alkoikin hurjasti tunnin välein, kuuden tunnin ajan yksi rae, sen jälkeen kuuden tunnin välein. Ja kappas, ensimmäisen päivän jälkeen tulehdus alkoi rauhoittua ja jo sitä seuraavana päivänä kaikki tulehduksen oireet olivat kadonneet. Wau, tämä olikin oikeasti jotain ihmelääkettä. Ja maksoikin alle 10€.

Nyt vain odottelemme joulua ja lunta, jotta saisimme vähän valoa tänne pimeään. Ja jotta saisimme räpsittyä hieman talvisia kuviakin.

Voittaja-näyttelyissä

Aloitetaanko tämäkin blogikirjoitus kuin edellinen: "Kävimme tässä välissä taas toko-kokeessa, hakemassa muutamaa pistettä vajaa ykköstuloksen."

Kyllä näin on meille taas käynyt. Lauantaina 26.11 ajelimme Porvooseen tokoilemaan. Tuomarinamme toimi Hannele Pörsti. Juuri kun saavuin koepaikalle sain kuulla, että olemme etuajassa ja aloitamme samantien kokeen. Oona oli ollut vielä arpajaisissa niinkin onnekas, että sattui saamaan paikkansa avoimen luokan ensimmäisenä koirana. Tämä siis tarkoitti, että lämmittely ja valmistelu kokeeseen saivat jäädä.

No, eihän autosta suoraan kehään hyppy voi ikinä tietää mitään hyvää. Ja kuten arvata saattaa, saimme pisteitä kasaan 156, 4 pistettä puuttui ykköstuloksesta. Tällä kertaa jokaisesta liikkeestä kylläkin saimme pisteitä, nyt oli tosiaan siis taas parannusta siinä, ettei mennyt mikään liike nollille. Mutta Oona suoritti liikkeitä todella hitaasti, josta tuli pistemenetyksiä. Joten palasimme kotiin Porvoosta taas yhtä kakkostulosta rikkaampana.

Viime viikonloppuna eli 3.-4.12 olimme Voittaja-näyttelyissä mukana esityksen merkeissä.

Lauantain esitys ei mennyt kaikilta osin niin kuin olisi pitänyt. Jouduimme nimittäin tekemään viime hetken koreografiamuutoksia kun saimme tietää yhden koirakon jäävän pois joukosta ja liikkeet jotka oli heille suunniteltu jouduimme jättämään kokonaan pois. Saimme kuitenkin joukkoomme juuri ennen esitystä varakoirakon, jossa ohjaaja ei ollut koiran omistaja vaan koiran omistaja esiintyi toisen koiransa kanssa itse. Ja tämä "varaohjaaja" oli saanut tutustua koiraan noin minuutin ajan ennen esitystä. Ja niinhän siinä kävikin, että yhtäkkiä yksi ohjaaja ohjasikin kahta koiraa samaan aikaan. Mitä muutakaan olisi voinut odottaa?

Sunnuntaina olimme kaikki löytäneet jostain hurjan määrän tsemppiä ja vedimme esityksen loistavasti ja kunniakkaasti läpi. Tästä esityksestä jäi oikein hyvä fiilis. Tämä esitys on myös videoitu, katsotaan jos saisimme sen joskus myös yleiseen jakoon.

Kiitokset kaikille mukana olleille, myös tuuraajille sekä musiikkimiehellemme!

Sunnuntaina myös Manu pääsi mukaan messukeskukseen seikkailemaan, saamaan runsain mitoin rapsutuksia sekä toimimaan demokoirana Doboilussa. Se olikin Manun toinen kerta Dobo-pallon päällä ja hienosti pikkuherra suoriutui tehtävästä.

Tästä on hyvä laittaa Oona ansaitulle sekä suunnitellulle treenitauolle ja aloittaa intensiivitreenit nuoremman sukupolven kanssa. Niin ja pahoittelut kaikille joiden ohi olemme viilettäneet täyttä vauhtia ehtimättä sen enempää keskustella, meillä vain oli oikeasti todella tiukka aikataulu koko viikonlopun ajan. Itselläni oli koko viikonlopun ajan kamera hienosti pakattu eteisen pöydän päällä, joten tästä syystä minulla ei ole omaa kuvamateriaalia viikonlopusta. Joten tekstin yhteydessä olevat kuvat on otettu tänään lenkillä.