keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Beussien toko-mestaruuskisat

Palatakseni ajassa taakse päin täytyy kertoa mitä koirineni puuhasin ennen matkalle lähtöämme.

Osallistuimme beauceronien tottelevaisuusmestaruuskisoihin jotka järjestettiin Forssassa 21.7. Tuomarinamme toimi Juha Kurtti. Tuomari oli meille entuudestaan tuttu, kun olen Oonan kanssa käynyt kerran aiemminkin hänen tuomaroimassaan kokeessa.

Ensin oli Manun vuoro. Manu ei ollut ihan parhaimmillaan kyseisenä päivänä, tuntui olevan hieman väsynyt pitkästä odottelusta jonka takia useassakin liikkeessä annoin turhan paljon apuja koiralleni, josta tietysti pisteet karisivat.

Manun pisteet olivat seuraavanlaiset:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 0
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 8,5
Kokonaisvaikutus 8


Pisteitä Manulle siis 155 ja alokasluokan 2.-tulos.


Muista siis seuraavalla kerralla antaa vähemmän apuja koiralle joka osaa, älä hidastele seuraamiskaaviossa ja opeta koiralle luoksetulo!!


Oonalla taasen oli viretila kerrankin kohillaan, tai itseasiassa ehkä liiankin koholla. Neiti suoritti liikkeitä aivan mahtavasti kunnes yhtäkkiä juoksi pois kehästä. Tuli onneksi kutsusta takaisin. Jatkoimme koetta. Taas muutama liike ja Oona päätti uudelleen juosta ulos kehästä. En todellakaan tiedä minkä takia juoksi, ei juossut peloissaankaan vaan todella innostuneena, mutta ei kuitenkaan kenenkään luokse.

Oonan pisteet seuraavassa:

Paikalla makaaminen 7,5 -> Palatessani piilosta Oona istui.. istui?? Mistä se sellaisen nyt keksi??
Seuraaminen taluttimetta 10 -> Ohjaaja kiitää niin kovaa, että koiran ei auta muuta kuin yrittää pysyä perässä
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 8,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Noutaminen 9
Kauko-ohjaus 6

ja sitten tapahtui jotain... kaukokäskyjen aikana... Oona juoksi 2 kertaa kehästä ulos, jonka takia hylätty koesuoritus eikä loppuja enää arvosteltu. Ja tuo harmitti niin kovin, koska tähän mennessä pisteitä oli jo kasassa 140 ja jos loppu liikkeet olisi arvosteltu olisimme saaneet kasaan ykköstulokseen oikeuttavan pistemäärän. Ja mistäs se neiti nyt keksi kehästä poistua, eihän hän ole ikinä ennen tehnyt mitään tuollaista, ei edes suunnitellut.

Tuomarimme kehui Manua kovin, näki pojassa olevan potentiaalia. Sain myös monilta kannustusta etsiä Manulle purutreeniporukan, hällä kun riittäisi todennäköisesti viettiä siihen hommaan. Lupasinkin ryhdistäytyä tässä asiassa Hollannissa ja katsoa jos löytäisin meille sopivan treeniporukan.

Sain koepaikan myös seuraavalle päivälle vain toiselle koiralle. Manun olisin halunnut ottaa muuten, mutta nuorelle koiralle kaksi koetta peräkkäin voisi olla liian raskasta ja halusin korjata Oonan lauantaisen koekäyttäytymisen joten ilmoitin Oonan sunnuntain kokeeseen. Tällä kertaa tuomarina toimi Harri Laisi.

Oonan pisteet sunnuntaina:

Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Noutaminen 8
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 8,5

Kokonaispisteet nyt siis 142,5 ja taasen avoimen luokan 2.-tulos.

Ja taas nuo kaukokäskyt tökkivät, peräti niin, että meni ihan nollille kaikki pisteet. Ei meinannut suorittaa vaihtoja sitten millään ja teki tosi laiskasti kaikki vaihdot. Muun koesuorituksen ajan Oona oli normaali itsensä, vire ei aivan huipussaan ja suoritti liikkeet tasaisen varmasti.

Nämä saivat siis olla viimeiset kokeet vähään aikaan, koska parin viikon päästä tästä lähdimme kohti Hollannin maita..

Kuvista kiitos Eija Haaralalle! Aivan mahtavia kuvia.