maanantai 17. syyskuuta 2012

Karhunpoika sairastaa...

..häntä hellikäämme!!


Kuten aiemmassa kirjoituksessa olen todennut sattui meillä Manun kanssa pieni onnettomuus ja lupasin palata siihen myöhemmin. Joten palatkaamme siihen nyt..

Lenkiltä tullessani huomasin Manun vasemmassa takajalassa polven kohdalla haavan, siihen kummemmin huomiota kiinnittämättä pakkasin koirat autoon ja lähdin juoksuttamaan koiria uudelleen. En siis kiinnittänyt haavaan sen kummemmin huomiota, koska poikakin antoi jalan olla, eikä se vaivannut häntä ollenkaan. Lenkillä poika juoksenteli tuhatta ja sataa suuna päänä suuntaan ja toiseen ja tästä syystä unohdin haavan tyystin. Tai unohdin haavan siihen asti, kunnes pääsimme kotiin ja koirani ontui reilusti. Tästä syystä muistin haavan ja katselin sitä nyt tarkemmin. Haava oli noin 2 sentin pituinen halkaisijaltaan ja juuri pahasti polven kohdalla. Onneksi kasvattajamme on luvannut olevansa hätätapauksissa tavoiteltavissa 24/7, joten saatoin soittaa hänelle vielä yöllä yhdeltä. Siitä alkoikin kunnon puhelinrumba kun soittelin ympäriinsä pääkaupunkiseudun päivystävät eläinlääkärit ja vielä takaisin kasvattajallemme. Kunnes sain vihdoin jonkun langanpäähän eläinlääkäristä, tulin hänen kanssaan lopputulokseen, että vien Manun samantien aamulla vasta tutkittavaksi.

Niinpä huuhtelin ja suojasin juniorin jalan ja kävimme nukkumaan.

Aamulla samantien soitto omalle eläinlääkäriasemalle Arkkiin ja saimmekin ajan samalle aamupäivälle. Manun jalka tutkittiin, mutta eläinlääkärimme totesi, että pelkkä haava ei olisi noin kipeä kuin  Manun jalka nyt oli, joten suositteli meitä menemään Mevettiin ortopedin vastaanotolle. Hän kun tahtoi, että juuri tällaisiin asioihin perehtynyt eläinlääkäri tutkisi jalan. Kiitokset siis todella omalle eläinlääkärillemme Eeva Teräväiselle ammattitaidosta ohjata eteenpäin.


Mevet on Helsingin Pitäjänmäellä sijaitseva eläinlääriasema, jossa sijaitsee myös arkipäivystys. Sinne siis ja odottamaan, että pääsisimme vastaanotolle. Siellä oli monia muitakin vastaanotolle tulijoita ja odottelimme vuoroamme runsaat kolme tuntia. Tuona aikana Manu meni jo niin huonoon kuntoon, ettei enää kyennyt itse kävelemään vaan jouduin kantamaan hänet vastaanottohuoneeseen. Lääkäri tutki Manun jalan ja totesi, että jalka on röntgenkuvattava. Manu tutkimuksiin ja minä hermostuneena takaisin odotusaulaan juomaan kahvia. Hetken kuluttua eläinlääkäri palasi ja kertoi ortopedin, Lotta Axelssonin, tutkineen röntgenkuvat ja todennut polven nivelpussin sekä haavaontelon olevan tulehtunut pistohaavan seurauksena ja se olisi operoitava samantien. Manu siis sai jäädä Mevettiin odottamaan omaa vuoroaan ja minä lähdin hermostuneena kotiin. Illalla kahdeksalta voisin mennä tiedustelemaan koirani tilaa.

Aika kului hitaasti, tunnit matelivat ja odottelin vain illan saapumista.

Kahdeksalta, tai ehkä jopa hieman aikaisemmin palasin Mevettiin hakemaan Manua. Poika oli juuri operoitu, jalka paketissa huojui minua kohti. Operaatio oli kuulemma sujunut hyvin, mutta Manun olisi tultava huomenna uudestaan kontrolliin, jotta nähtäisiin joutuuko saman huuhtelun tekemään uudestaan. Manu sai mukaan kassillisen erilaisia lääkkeitä.

Seuraavana päivänä Manu jo käveli ja oli paljon virkeämpi. Mevetissä Paavo Karihaara tutki Manun jalan perusteellisesti, testasi liikeradat sekä katsoi jalan käyttämisen. Tänään Manu ei enää aristanut jalan taivuttamista sekä myös varasi painoa jalalle. Jalka oli siis lähtenyt paranemaan erittäin hyvin, eikä operaatiota tarvinnut uusia. Tietenkin minun piti tarkkailla jalkaa ja hoitaa haavaa säännöllisesti aamuin illoin niin kauan kuin haava jalassa olisi. Haavaa ei siis ollut tikattu umpeen, koska se oli huuhdeltu ja sieltä piti päästä kaiken nesteen tulemaan ulos, jonka mahdollinen tikkaus olisi estänyt. Vielä lähtiessäni sain lisää kassintäytettä haavavoiteesta nimeltä Vetramil (jonka olen nyt myös myöhemmin todennut ihan ihmeaineeksi, on muuten saatavilla apteekeista ilman reseptiä. Todella parantaa haavan kuin haavan). Kuulemma haavan pitäisi nyt parantua hyvin eikä aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Kuitenkin sellainen riski oli olemassa ja minun tulisi muistaa tämä onnettomuus jos tulevaisuudessa koirani saisi joitain mahdollisia polviongelmia.

Manu oli tosiaan jo parempi ja virkeämpi. Siteen pysyminen paikallaan oli todella hankalaa kun oli juuri taitekohdassa. Eikä haavanhoito ollut yhtään sen helpompaa. Avohaava, vielä kun oli suurempi kun olivat joutuneet kuorimaan siitä kuollutta osaa pois, oli todella kipeä. Poika todella huusi täyttä kurkkua aina haavaan koskettaessa. Puhtaalla vedellä huuhtelua aamuin illoin, huolellinen kuivaus sekä haavavoidetta haavaan, päälle vielä sidokset. Tätä jatkui kauan, pitkään aikaan Manu ei päässyt edes töihin mukaan. Muutama viikko vierähti ja vihdoin haavassa alkoi näkymään paranemisen merkkejä.

Kaikkein vaikeinta koko ajassa oli se, että pikku herran kanssa oli tehtävä remmilenkkejä, sitä kun ei saanut päästää vapaana temmeltämään vaan haavan oli annettava rauhassa parantua. Manu kun olisi ollut jo muutaman päivän kuluttua omasta mielestään valmis taas riehumaan.

Ja nyt jalka on tosiaan aivan entisensä, ei vaivaa enää ollenkaan poikaa. Kiitokset siis vielä kerran kaikille Manua hoitaneille, todella hienoa työtä!