maanantai 15. elokuuta 2011

Leirillä Rottishovissa


Viime viikonlopun vietimmekin leirillä Tammelassa, Rottishovissa. Leirin olivat järjestäneet yhdessä kennelit Avataran ja Black Carambas. Hyvät säät suosivat meitä koko viikonlopun.


Rottishovi oli oikein mukava paikka. Siellä oli kaksi koulutuskenttää, nurmi sekä hiekka. Ainoana miinuksena täytyy mainita se, että maastot olivat kaukana tai ainakin näin me tulkitsimme kartasta. Karttana oli vain suunnistuskartta, josta puuttui "olet tässä" -rasti ja iso alue metsää oli rajattu punaiseksi. Oliko se juuri se kielletty alue vai ainoa sallittu alue? Tämän takia meiltä jäi hakutreenitkin väliin. Isommalla porukalla olisi voineet tilat tuntua liian pieniltä, mutta tällaiselle meidän porukalle ne olivat juuri sopivat.


Kun tuo hakuilu jäi tällä kertaa väliin niin teimme senkin edestä tottista sekä kävin ajamassa yhdet jäljet molemmille koirilleni. Manun jälki taas välillä metsään. Jäljellä oli muutamia kaarroksia sekä kulmia. Hienosti Manu ajoi jäljen, työskenteli rauhallisesti sekä tarkasti. Sekä kävi jäljen päässä purkille pienellä avulla itse maahan.



Oonan jälki oli haastavassa maastossa, kallioista sekä risukkoa sekä pitkää kasvillisuutta ja ehtipäs jälki vanhentuakin sopivasti. Mutta niin vain kävi, että nämä kaikki yhdessä saivat Oonan työskentelemään rauhassa. Tällä kertaa ei ollut kilpajuoksua jäljen alusta loppuun vaan mukavan rauhallista sekä tarkkaa työskentelyä. Kulmissa hieman pyörittiin ennen kuin lähdimme oikeaan suuntaan ja rasioille käytiin ilman minkäänlaista apua maahan. Hienosti Oona on kehittynyt näissä uusissa asioissa.


Rottishovissa vieraili myös Oonan sekä Manun sisaruksia ja oli oikein mukava nähdä heitäkin. Leiri oli Manulle ensimmäinen ja sen huomasi kun sunnuntaina ei pikkuinen jaksanut enää ollenkaan riehua veljesten kanssa, kaikki voimat oli käytetty lauantaina siskon kiusaamiseen.

Manu ja sisarukset; Duke, Max sekä Mimmi

Muuten meillä oli mukavaa yhdessä oloa, koulutusvinkkien vaihtelua sekä tietenkin rentouttavaa makkaran grillailua. Myös koirat pääsivät työn lomassa rentoutumaan ja nauttimaan toistensa seurasta. Olipa todella mukavaa tavata näin paljon kilttejä sekä sosiaalisia beusseja ja mahtuipa mukaan myös muutama eri rotuinenkin.

Lisää kuvia leiristä löytyy seuraavien linkkien takaa; Black Carambas leirikuvat, Avataran leirikuvat. Kiitokset sekä Tainalle että Sonjalle kovasta kameran takana heilumisesta kun itsellä taas tuo kuvaaminen hiukan unohtui.

2 kommenttia:

  1. Olisipa ollut hauska päästä Ronnienkin kanssa leirille edes käymään, mutta parin viikon päästä sitten nähdään! :)

    VastaaPoista
  2. Joo olisi kyllä ollut mukava nähdä muitakin pentuja, valitettavsti me emme ole tulossa pentutapaamiseen. Mutta ehtiihän sitä vielä, kyllä näitä tapahtumia aina tulee.

    VastaaPoista