torstai 10. lokakuuta 2013

Kuulumisia pentulaatikon ääreltä


Eilen Oona-äiti on jo itse vapaaehtoisesti suostunut liikuskelemaan ulos pentulaatikosta. Silti kuitenkin ja edelleen hänelle tulee nopeasti kiire takaisin pentujen luokse oltuaan hetken pois. Enää ei siis "super-äiti" luule, että äidin ainoa tehtävä maailmassa on hoitaa pentuja, myös omasta itsestään on pidettävä huolta.

Pentujen painot jatkavat edelleen kasvuaan. Äänetkin voimistuvat päivä päivältä. Lila poika oli eilen päättänyt lähteä seikkailemaan ja en ymmärrä millä ihmeen kaupalla hän oli päässyt ulos pentulaatikosta, yli sen
laidan. Tästä tapahtuneesta sattuen kuuluikin pentuhuoneesta karmea huuto, jonka seurauksena juoksin pelastamaan eksyneen kulkijan takaisin emon viereen.

Prinsessa vaikuttaa olevan hyvin määrätietoinen, hän menee juuri sinne minne haluaa vaikka kuinka olisi esteitä tiellä, ne raivataan pois. Myös jos ei heti ole ruokaa saatavilla kun nälkä yllättää, hän sen kyllä huomaa ja ilmoittaa. Prinsessan ääni tosiaan on sellainen jonka tunnistaa jo kauempaa.

Sininen poika on edelleen kova mammanpoika, äidin kainalosta on nyt muodostunut lempparipaikka nukkua.

Manukin on jo päässyt tutustumaan pienokaisiin. Oona päästää Manun kyllä samaan huoneeseen, mutta jonkunlainen hajurako täytyy kuitenkin olla. Joten jos Manu ottaa askeleenkaan liian lähelle pentuja katsahtaa neiti hieman vihaisesti jolloin Manu tajuaa perääntyä ja poistuu mieluummin toiseen huoneeseen.

Tällaista täällä tällä hetkellä, pennut kasvavat ja voivat hyvin. Oona voi hyvin ja hoitaa pentuja hienosti ja Manukin on päässyt jo yli alkuihmetyksestä. Ja minä olen aivan myyty näihin suloisiin pienokaisiin, kuinka koskaan raaskin luopua näistä yhdestäkään (tiedän, uskon ja luulen, että tämä ajatus saa kyytiä muutaman viikon kuluttua ;) ).