sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kultaisia muistoja

Näin sunnuntain kunniaksi ajattelimme hieman muistella menneitä ja Oonan kasvuvaiheita pikkupennusta hienoksi sekä komeaksi junnuksi.

Mahtavista mahtavin äippä Aluna Warrior Soul sekä 7 pientä vipeltäjää. Onko meidänkin Oona ollut joskus noin pieni? Kuvassa pennut kolmen viikon ikäisiä.



"Minä olen niin hurmaava, ei kukaan voi suloisuuttani vastustaa."

Paljon mukavampia leikkikaluja olivat pienten ihmislasten lelut, omat vinkulelut saivat silloin jäädä aloilleen kun oli näköpiirissä paljon kiinnostavampia KIELLETTYJÄ leluja.


"Hui, vapise oi suuri pallo. Täältä tulee hurja peto." Kuvassa Oona kahdeksan viikon ikäinen.

Ennen lumien tuloa ehdimme hieman harjoitella jäljen alkeita. Pääsääntöisesti makkararuutua, mutta myös muutaman metrin pituisia matkoja jäljestimme. Videolla Oona 10 viikon ikäisenä harjoittelemassa ensimmäisiä kertoja jäljen alkeita.

Oona 11 viikon ikäinen.

Oona 15 viikkoa ja erittäin onnistunut poseeraus neidiltä.

Videolla Oona 18 viikon ikäinen. Kotona pientä tokoilua. Mielestäni erittäin hyvin on tyttö osannut jo noinkin nuorena, mutta asiaan varmaan vaikuttaa se, että aloitimme treenailun leikin varjolla, päivittäin hieman harjoittelua, mutta kävimme myös pentuna Koirakoulu Kompassin pentukurssilla ja siitä jatkoimme junnutokokurssille. Kouluttajanamme molemmille kursseilla oli Anneli, kiitoksia hänelle. Olimme erittäin tyytyväisiä kursseihin :)