maanantai 11. marraskuuta 2013

Pennut 5 viikkoisia

Kuinka se aika vierähtääkään nopeasti ja pennut kasvavat hurjaa tahtia, he ovat jo viime viikonloppuna täyttäneet 5 viikkoa. Apua!

Paljon ovat pienokaiset päässeet kokemaan uusia asioita jo lyhyen elämänsä aikana. Ollaan käyty pienellä ajelumatkalla, totutettu siis pentusia autoon, he ovat myös päässeet temmeltämään ulkona, nyt jo ihan useaan kertaan päivässä. Yritänkin siis päästää pentuja ulos aina heidän herättyään, syötyään, leikittyään... jne.. toisin sanoen siis kokoajan. Mutta näin pennut ovat jo nyt oppineet enemmän sisäsiisteiksi, vahinkoja sisälle sattuu enää vähemmän ja heti ulos päästyään he menevät tarpeilleen. Ihanaa, että täällä on säät sallineet pentujen vielä olla ulkona, eikä hurjia pakkasia ole tullut. Oikein mukava syyssää!


Toisen kerran matolääkkeenkin he saivat viikko takaperin. Ja kiinteää ruokaakin syödään pääsääntöisesti. Kynsiä ollaan leikkailtu jo useampaan otteeseen, hampaita katseltu sekä korvia tutkiskeltu. Yöt pennut nukkuvat rauhallisesti, mutta jonkunlainen sisäinen kello heihin on rakennettu; jokainen kun herää viideltä aamulla, joten tässä asunnossa se elämä alkaakin aikaisin aamusta.


Vieraitakin on käynyt katselemassa pentuja, niin aikuisia kuin lapsia, joten erilaisiin ihmisiin tottuneita ovat nuo pienokaiset. Uteliaina aina tarkkailevat vieraita hetken, kunnes päättävät hyökätä heidän nilkkoihin kiinni. Hampaat tosiaan ovat jo aika mukavat, terävät naskalit, jotka sattuvat kun ne iskeytyvät nilkkoihin.

Parhaiksi leluiksi ovat valikoituneet takkini karvakaulus sekä lattiarätti kun se on liikkeessä, eli minun siivotessa siinä vieressä on lauma saalistajia vaanimassa ja hyökkäilemässä kohti rättiä. Imuroitu on pentujen läsnäollessa, eiväthän he välitä imurista ollenkaan, jatkavat vain uniaan vaikka imuroinkin aivan heidän vierestään.


Paljon kuulee ihmisten sanovan, että pennut ovat ihania siihen kolmeen viikkoon asti, kunnes se temmellys alkaa... minusta taas tämä elämä näiden kanssa helpottuu päivä päivältä enemmän ja olen kiintynyt niihin niin paljon, että luopuminen tulee olemaan todella vaikeaa. Rakastan touhuta näiden kanssa päivittäin, opettaa heille uusia asioita ja kasvattaa näistä pienokaisista mahtavia koiranalkuja.


Jokainen pentu on oma persoonansa sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Yksikään pentu ei ole toisensa näköinen, jokaisella on joku oma piirre josta heidät tunnistaa. Ja mikä kaikkein mahtavinta on huomata, että kutsuessani pentuja tulemaan he lähtevät heti kiireen vilkkaa koko lauma ääntäni kohti.

Välillä pennuille herää kamala halu pusutella, he hyppivät minua vasten ja yrittävät syliini. Kun sitten istahdan lattialle kaikki kiipeävät syliini ja saankin kamalan määrän pusuja, he ovat niin ihania!


Oona ja Manu myös voivat oikein hyvin, he nauttivat kun pääsevät juoksemaan läheiseen metsään varsinkin näin kauniina päivänä. Mutta edelleen Oonalla on hirmuinen kiire ulkoa takaisin pentujen luokse, heti kotiin päästyään hän etsii jokaisen pennun ja käy tarkistamassa, että heillä kaikilla on kaikki hyvin. Mikä mahtava ja huolehtiva äiti tuo minun rakas Oona on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti