sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Herra nimeltä Manu


Se mitä kovastikin uhosin aiemmin on tähän asti myös pitänyt. Kyseessä on nimittäin neidin treenitauko. Oona on siis saanut kaikessa rauhassa jäädä kotiin lepäilemään kun olen pakannut kimpsut ja kampsut, napannut Manun kainaloon ja ajanut kohti treenikenttää.

                                   
                            Oona hieman kajahtanut, tätäkö se treenitauko teettää?

Ja voi, kuinka mahtavaa on harjoitella nuoren ja innokkaan pojan kanssa. Manu yrittää kovasti, haluaa onnistua. Mutta vireen ollessa huipussaan myös väsyy nopeasti, joten treenien on oltava sopivan lyhyitä. Sen minkä olen oppinut nyt herrasta, hän on kova ennakoimaan. Tämä on taas aivan päinvastoin kuin Oonalla, joka ei ole ikinä ennakoinut, edes tilanteissa joissa se olisi ollut ihan suotavaa, kuten luoksetulon pysäytys. Ei vaikka monta kertaa pysäyttää neidin merkille niin jo seuraavalla kerralla hän meinaa juosta täyttä vauhtia luokseni.

Manun kanssa treenaillessa lelu on se paras juttu. Nameilla palkkaamme liikkeiden välissä, mutta lopuksi kaivan taskusta "katurakin", joka on kaikkein paras lelu. Loppupalkkana lelu, koska se nostaa vireen taas sille tasolle ettei sen jälkeen pystytä keskittymään enää mihinkään, mutta tekee taas kentälle paluusta mukavaa.

                                         
                           Pari kertaa auton alle jäänyt haiseva katurakki 
 Manu osaa myös olla rasittava, ei poika aina ole niin ihana kuin kirjoituksistani voisi ymmärtää. Ei ainakaan herätettyään minut keskellä yötä syynä: "Minulla on tylsää, nyt leikitään." Tätä on nyt toistunut muutamana viime yönä, Manu istuu sänkyni vieressä, tuijottaa minua syvästi ja vinkuu hellästi. Nousen äkkiä sängystä, puen vaatteet ja raahaan pojan ulos. Ulkona kun seison paikoillani odottaen, että poika alkaisi tarpeilleen hän tuijottaa silmiini kuin kysyen "Miksi tulimme ulos tänne kylmään ja pimeään, kerro oi, oliko tässä nyt järkeä?" Kunnes palaamme takaisin sisälle, minä unesta sekaisin ja kylmyydestä kärttyisenä. Kun palaan takaisin lämpimään sänkyyni pehmeän peiton alle palaa Manu paikalleen ja ottaa ääneensä taas kimakan sopraanon. Tällä kertaa en mene halpaan en! Vaan nyt komennan koiran pois ja pysymään vaiti. Ja kuin ihmeen kaupalla poika uskoo, poistuu makuuhuoneesta ja palaa hetken päästä vinkulelu suussaan: "Nyt leikitään, kun olet kerran jo hereillä". Ja taas vannon en enää ikinä mene tuohon halpaan kunnes taas koittaa seuraava yö.

                                      
     "Jos nukun tässä, ei kukaan pääse livahtamaan ulos minun huomaamatta."
                                 

En yleensä mainosta tuotteita, mutta nyt on pakko. Manu sai nimittäin messukeskuksen Voittaja-näyttelystä silmätulehduksen (oliko yllättävää?) ja minua harmitti tuo kovin. Kun mieleeni palasi miljoonat eläinlääkäri reissut Oonan kanssa, kun pentuna sairasti usein silmätulehduksen. Nuo tulehdukset onneksi loppuivat kuin seinään pentuiän jälkeen eivätkä ole sen koommin palanneet. Yksi reissu eläinlääkärillä maksoi aina lähemmäs 100€. Joten nyt Manun saatua tulehdus palasi samat kuvat mieleeni. Päästinpäs vahingossa suustani, "keksikää mulle äkkiä joku ihmeaine silmätulehdukseen". Ja niinpä kaverini tyrkkäsikin käteeni Dorwestin Euphrasia 15C, homeopaattista lääkettä sekä kamomillaa sisältävää silmienpuhdistusainetta. Tottakai sitten kokeilin tuotteita, mielellä "No, saapas nähdä... ei tässä ole mitään hävittävääkään." Kuuri alkoikin hurjasti tunnin välein, kuuden tunnin ajan yksi rae, sen jälkeen kuuden tunnin välein. Ja kappas, ensimmäisen päivän jälkeen tulehdus alkoi rauhoittua ja jo sitä seuraavana päivänä kaikki tulehduksen oireet olivat kadonneet. Wau, tämä olikin oikeasti jotain ihmelääkettä. Ja maksoikin alle 10€.


Nyt vain odottelemme joulua ja lunta, jotta saisimme vähän valoa tänne pimeään. Ja jotta saisimme räpsittyä hieman talvisia kuviakin.

2 kommenttia:

  1. Jaahas, siellä on keksitty sama ihana yöllinen leikki, jota Ronnie aina välillä harrastaa. :D Se surkea vinkuna tosiaan vähän hämää unenpöpperöistä luulemaan, että olisi kovakin hätä päästä ulos...

    VastaaPoista
  2. Vai on tuo yöllinen leikki myös velipojan mieleen :D Meillä tämä tapa on tainnut jo vakiintua, on säännöllisesti toistunut joka yö.

    VastaaPoista